tiistai 21. tammikuuta 2020

Tämähän pitää ottaa tavaksi


Perjantaina kävin hätäisellä lenkillä ajatuksella "onhan tässä ihmisellä parempaakin tekemistä". Kotona vieläkin hätäisemmät syömiset ja suihkut. Se parempi tekeminen johti aivan infernaalisen kammottavaan oloon lauantaina. Tässä on pikkuhiljaa saavuttanut iän, jolloin liika nesteiden nauttiminen aiheuttaa sen, että yhden päivän sijaan pilalle menee kaksi.  Siksipä sunnuntaiaamuna lähdin pitkälle lenkille maailmankaikkeudelta anteeksi pyydellen. Sitten matka suijuikin ihan hyvin ja ylimielisyys alkoi nostaa päätään. Eihän tässä vielä mitään kehäraakkeja ollakaan! Näin sitä vaan saman viikonlopun aikana kallistellaan ankarasti tuoppia JA käydään yli 20 kilsan lenkillä. Huhheijaa. Tämähän pitää ottaa tavaksi. 

Loppumatkaa kohden mieleen kuitenkin pälkähti ajatus, että maratoniin on tasan kolme kuukautta aikaa. Kolme kuukautta. Eihän siihen mahdu muuta kuin pari hassua lenkkiä ja aika varmasti sairastelenkin, joka tulee entisestään vähentämään lenkkien määrää. Ajatus jalostui siihen pisteeseen, että eihän minun edes kannata lähteä koko kisaan. Iltaan mennessä olin jo saanut itseni uskomaan, että loma Wienissä on ihan kiva joka tapauksessa, ilman juoksemistakin.

Perjantai: 6,5km, 6:29/km, 42min13s, syke 66% max
Sunnuntai: 22,6km, 6:55/km, 2h36min, syke 66% max

Viikkokilometrit: 43,8
Viikon paras: hetkellinen superhuman-tunne
Viikon huonoin: mahalasku tavikseksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti