sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Sorruin vilkuilemaan kelloakin koko ajan

Parcul Titanii

Neljäs viikko viidellä juoksukerralla on takana ja tuntuu, että jalat ei missään välissä ehdi toipua täysin freeseiksi. Ihan kuin olisi jatkuva pieni jumitus. Kantapäät ovat myös hieman kipeät. Plantaarifaskiitti tietenkin kummittelee mielessä. Golfpallon ja kaiken muunkin järkevämmän puutteessa olen rullaillut jalkapohjia säilyketölkillä. Tai oikeastaan tölkkiä jalkapohjilla. Venyttelen myöskin jalkapohjia n. tuhat kertaa päivässä. Siltä ainakin tuntuu. Syitä kantapääkipuun voisi olla yhden lisätyn viikkojuoksukerran lisäksi muutama muukin.

Juoksen sataprosenttisesti asfaltilla, vaikka tiedän, että se ei ole mitenkään suositeltavaa. Minulla on kuitenkin lähimmälle pehmeämmälle juoksualustalle 45 minuutin rupeama julkisissa kulkuvälineissä, yhteen suuntaan. Lisäksi minun mielestäni juoksu menettää vaivattoman ja matalakynnyksisen aktiviteetin pointtinsa, jos juoksupaikalle pitää matkustaa. Eli rullailen ja venyttelen ja katson, onko pakko pitää taukoa. Olen myös miettinyt, että molemmat juoksukenkäparini ovat aika kovat. New Balancen Beaconit oli aikanaan kaikkea muuta kuin kovat, mutta nyt 700 kilometrin jälkeen ei tunnu olevan yhtään vaimennusta jäljellä. Pääsääntöisesti olen sitä mieltä, että kengän pitää kestää 1000 kilsaa ja nämä New Balancet ovatkin ekat juokskenkäni, jotka eivät tonniin asti ole kestäneet. Toiset kengät, eli Under Armourin HOVR Sonic 2, eivät koskaan ole kovin vaimennetuilta tuntuneetkaan. Tässä kyseisessä mallissa on ilmeisesti vaimennuksessa iso ero miesten ja naisten kenkien välillä, selvisi Googlea konsultoimalla. Voisi sitä siis kai kenkäkaupoillekin vaivautua, mutta ei kuulu minkäänlainen shoppailu itselleni mielekkäisiin puuhiin, niin inspiraatiota saa varmaan jonkun aikaa odotella. Eikä ihan hirveästi liikkeitäkään ole auki, kun ostoskeskukset ovat kiinni ja vain liikkeet, joihin on sisäänkäynti kadulta/ulkoa, saavat olla auki. Jotenkin luulen, että kengät eivät kuitenkaan ole syy tähän kantapääkipuun. Helpoin ratkaisuhan se kyllä olisi.

Vko 21 (Runalyze)
Vko 21 (Runalyze)

Tässä oli vaikea viikko. Molemmat vauhtiharjoitukset tuntui silkalta kärsimykseltä. Varsinkin tiistain 200 metrin vedot vitosen kisavauhdilla oli sellaisia, että juoksu tavallaan hajosi koko ajan. Rytmistä oli mahdoton saada kiinni ja sorruin vilkuilemaan kelloakin koko ajan siinä toivossa, että homma olisi jo ohi. Viimeisen, eli 10. vedon aikana oli jo todella huono olo. Torstaina 2x3km tempojuoksusta jäi sellainen tunne, että ei kyllä menisi kymppi samalla vauhdilla. Sunnuntaina katsoin Google Mapseista, että oikaisenpa tuosta sivukatuja pitkin ja se meni juuri niin kuin tuollaiset pikaiset karttavilkaisut menevät. Päädyin jonnekin epämääräiselle alueelle, joka oli ihan keskustan kupeessa, mutta surullisen ränsistynyttä ja kertakaikkisen köyhää. Tuota mietti sitten loppupäivän. Eipä käy tasan jaot edes EU-maissa. En ole Bukarestissa yhtä kurjaa asuinaluetta nähnyt. Ja tulihan siinä itsellekin sitten vähän sellainen turha hätä, että täältä pitää päästä pois. Vaikka mitään uhkaavaa ei tapahtunutkaan.

Viikon paras: Viileämmät kelit
Viikon huonoin: Irtokoira 

Vko 22 (Runalyze)
Vko 22 (Runalyze)

Runalyze heittää innokkaasti sadesymboleita tilastoihin, mutta taitaa olla yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat, jolloin olen sateessa tänä vuonna joutunut juoksemaan. Tiistaina kilometrin pätkiä tavoitevauhtina vitosen kisavauhti, kilometrit sujui aikoihin 4:47, 4:45, 4:43 ja 4:46. Kiva, että meni noin tasaisesti, mutta viidettä kilometriä ei onneksi tarvinnut tehdä. On nämä aamujuoksut tahmeita. Kyseessä oli kyllä kolmas lenkki kahteen vuorokauteen, joten sekin varmasti painoi. Torstaina puoli tuntia tempojuoksua ja tämä tuli puolivälistä alkaen ihan tyydyttävästi. Tiistain ja torstain lenkkien keskivauhdit ihan sattumalta täysin samat. Perjantaina oli tarkoitus juosta aavistuksen kovempaa kuin toteutunut 6:39/km. Kävi joku ajatteluvirhe ja ja olin väärässä päivässä. No väliäkö tuolla.

Viikon paras: Sunnuntain aamulenkin yllättävä rentous
Viikon huonoin: Kantapääkipu

maanantai 18. toukokuuta 2020

Veltto, vetämätön ja energiavajeinen

Vko 20 (Runalyze)
Vko 20 (Runalyze)

Povasin vaikeaa juoksuviikkoa, koska edellinen viikko meni vain kertakaikkisen hyvin. Ei ollut yllätys, että näin myös kävi. Seka tiistain intervallit että perjantain tempojuoksu olivat hirveän vaikeita. Niin kurjaa oli, että seitsemännen 400 metrin vedon jälkeen luulin oksentavani. Oikeastihan sitä näyttää aina kestävän vähän enemmän kuin huonoimmalla hetkellä kuvittelee. Joten sain kaikki kymmenen vetoa tehtyä, mutta melkein oli laitettava huonovointisuuden takia kävelyksi jäähdyttelyhölkän sijasta. Sovittelin itseni kanssa diilin, että mikäli 30 sekunnin hölkkäilyn jälkeen vielä oksettaa, saan kävellä kotiin. Perjantaina tempoharjoittelu ei mennyt sen paremmin. Viiden minuutin jälkeen tuntui ihan uskomattomalta, että olen juossut kympin kovemmalla vauhdilla kuin nyt kamppailin 20 minuutin verran. Tuskaa lisäsi se, että puisto oli täynnä iloisia aamu-ulkoilijoita liikkumisrajoitusten poistumisen ja puistojen aukeamisen seurauksena ja minun oli pakko kärsiä hyväntuulisten ja hymyilevien ihmisten keskellä. Ai että kuinka otti taas päähän. Molemmat vauhtitreenit olivat aamujuoksuja ja minulla on olo aamuisin niin veltto, vetämätön ja energiavajeinen, että uskon vastaavien juoksujen sujuvan huomattavasti paremmin iltapäivisin tai iltaisin. Jos silloin pääsisi juoksemaan säällisissä lämpötiloissa. Viikon ei-aamulenkit sai tosiaan nautiskella tuollaisissa 30 asteen kesäisissä oloissa. Yökkis.

Sunnuntaina oli mielialaa nostattavaa päästä lenkille ilman ulkonaliikkumislomaketta ja stressiä siitä, onko liian kaukana kotiosoitteesta. Näin pieni asia piristi hetkeksi aikaa, vaikka muuten olo on henkisesti aika uupunut, kun on jotenkin tajunnut, että tämä kesä taisi olla hyvin pitkälti tässä. Edes ravontolaan olisi kiva päästä jossain vaiheessa. Elokuussa lenkkimaisemat näillä näkymin vaihtuvat Bukarestista Bakuun. En ole tästä kovinkaan innoissani, mutta niin monella menee niin paljon huonommin, että ihan kaikesta en kehtaa ääneen valittaa.

Vuoroviikkoteorian mukaisesti nyt on taas vuorossa hyvä juoksuviikko!

Viikon paras: Liikkumisrajoitusten poistumisen tuoma lenkkireittivapaus
Viikon huonoin: Vauhtikestävyys 

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Minulla ei ole koskaan ollut tätä ongelmaa

Vko 19 (Runalyze)
Vko 19 (Runalyze)

Tällä viikolla aloitin harjoitusohjelman, jossa juostaan viisi kertaa viikossa. Syitä on lähinnä kaksi. Koronatylsyysuupumus ja viikkokilometrien hajauttaminen useammalle päivälle kesän ajaksi. Lyhyiden lenkkien juokseminen lämpimässä on yksinkertaisesti niin paljon mukavampaa kuin yli kaksituntisten. On myös ihan mielenkiintoista nähdä, miten yksi lisäpäivä vaikuttaa harjoitteluun, ja tietenkin tuloksiin. "Useus, määrä, vauhti ja tässä järjestyksessä" on kuitenkin yksi hoetuimpia sääntöjä juoksuharrastajien parissa. Tai ainakin sellaisten, joilla tuntuu olevan jotain järkevää ajatusta siitä, kuinka toimiva harjoittelu pitäisi rakentaa. Sinällään tulostavoitteellinen lenkkeily tuntuu tällä hetkellä vähän turhalta, koska siitä, milloin pääsee virallisesti kuntoaan mittaamaan, ei ole mitään tietoa. En jaksa uskoa, että tämän vuoden puolella tullaan massatapahtumia järjestämään, ainakaan niillä kulmilla, missä minä tulen olemaan. Mutta en oikein osaa juoksentelua, jolla ei ole mitään muuta päämäärää kuin liikuntasuositusten toteuttaminen.

Juoksin tällä viikolla kaksi vauhtiharjoitusta. Toki yksi reippaampi lenkki viiteen juoksukertaan riittäisi, mutta olen juossut niin tavattoman paljon peruskestävyysvauhtisia lenkkejä koko juoksu-urani ajan, että pari kuukautta kahdella viikottaisella intervallikerralla ei voi viedä koko hommaa ojaan. Liian kova pk-lenkkivauhti on varmaan yleisimpiä syntejä kuntojuoksijoille. Osalla toki ei ole mitään aavistustakaan, mitä peruskestävyys tarkoittaa. Mutta niistäkin, jotka tietävät, suuri osa painelee ihan huoletta liian lujaa. Minulla ei ole koskaan ollut tätä ongelmaa, joten en osaa samaistua. Tähän sopiikin tunnustaa, että juoksutapahtumien jälkeen käyn Stravasta katsomassa, millä vauhdilla kisaajat ovat lenkkejään tehneet ja päivittelen miehelle, että hei täällä on yks tyyppi, jonka kaikki lenkit on samaa vauhtia kuin hänen puolimaratonkisavauhtinsa. Niin että huvinsa kullakin.

Tiistaina intervalliharjoitteluna oli neljä kilometrin vetoa kympin kisavauhdilla, torstaina kaksi kahden kilometrin vetoa aavistuksen hitaampaa. Oli kyllä todella hyvää kulkua molemmissa, mutta varsinkin torstaina oli sellainen tunne, että tämähän on ihan superhelppoa. Ensi viikolle ennustan siis vaikeuksia ihan tasapainon vuoksi.

Viikon paras: Viidennen lenkin lisääminen piristi
Viikon huonoin: n/a

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Mikä urheilija tuokin kuvittelee olevansa


Juoksin eilen vitosen testilenkin kahden kevyemmän harjoitteluviikon päätteeksi, 23:36. Olin ensin aika pettynyt aikaan. Jotenkin kuvittelin, että parannusta edelliseen tammikuiseen ennätykseen tulisi enemmän kuin 20 sekuntia. Ajattelin, että parin viime kuukauden ennätysmäiset juoksumäärät näkyisi automaattisesti huimana tulosparannuksena. Vähän myöhemmin kotona toipuessani olinkin sitten jo ihan tyytyväinen. Onhan valtaosa harjoittelustani ollut maratonille, ei suinkaan vitoselle, tähtäävää ja 20 sekuntia on kuitenkin aika paljon lyhyellä matkalla. Nälkää parempaan suoritukseen jäi sen verran, että seuraavat kaksi kuukautta aion harjoitella tavoitteena nimenomaan vitosen ajasta sekuntien tiputtaminen pois. Olen vielä niin alkuvaiheessa juoksu-urallani, että uusien ennätysten juokseminen on kovin motivoivaa.

Heräsin testijuoksuaamuna jo klo 6, koska halusin syödä aamiaisen ja ehtiä saada juoksun alta pois ennen kuin aurinko paisteellaan pilaa koko jutun. Odottelin syömisen jälkeen kolme tuntia ja suuntasin ulos. Epäilin, että aamianen tulee vellomaan mahassa ja aiheuttamaan kuvotusta. Niinhän siinä sitten kävikin ja lisäsi osaltaan juoksun kärsimysastetta. Olisi siis pitänyt herätä vieläkin aikaisemmin. Muuten ajatukset kulki tuttua rataa. 1,5 kilsan jälkeen tuntui, etten ikimaailmassa pysty ylläpitämään vauhtia loppuun asti. Joskus näin on käynyt jo 800 metrin kohdalla, joten voisiko tästä päätellä, että ihan täysiä en kuitenkaan kyennyt menemään? No, olo oli ihan tarpeeksi huono näinkin. Loppuun asti pystyin kuitenkin rimpuilemaan ja jonkinlaisen loppukirinkin ottamaan. Lopetin juoksemisen samalla nanosekunnilla, kun kello ilmoitti matkan täyttyneen. Olisin heittäytynyt maahan makaamaan, mutta muiden ulkoilijoiden läsnäolo esti. Pelkään, että muut katsovat täysillä juoksevan kamppailua ja miettivät, mikä urheilija tuokin kuvittelee olevansa, eikö vähempikin riittäisi. Siispä vapisevin jaloin kävelin eteenpäin, vaikka jokainen soluni halusi halata jalkakäytävää. (Kilometriajat: 4:45, 4:48, 4:41, 4:48, 4:34) Olin kiitollinen siitä, että rääkki oli tältä erää ohi. Pian taas unohtuu, kuinka hirveeä täysiä juokseminen on ja alkaa seuraavan testijuoksun odottelu.

Vko 17 (Runalyze)

Ensimmäinen  keventelyviikko oli ehkä vähemmän kevyt kuin muistin. Eipä tuossa kovin lyhyitä pyrähdyksiä tullut tehtyä. Kilometrimäärä jäi kuitenkin viime aikojen ennätyskilometriviikkoihin verrattuna vaatimattomaksi, joten teki varmaan tehtävänsä. Onnistuin juoksemaan kaikki lenkit lämpöä ja aurinkoa välttääkseni aamulla. Tämä tapa jäi kuitenkin yhden viikon ihmeeksi... Ei kamalasti yllätä, kun aamut eivät yksinkertaisesti ole minun juttuni.

Viikon paras: Keskiviikon vetotreeni 
Viikon huonoin: Aamujuoksujen sykkeet

Vko 18 (Runalyze)

Kuluneesta viikosta jäi hyvä mieli, vaikka kesälämpötilat kiukuttaakin. Totuttelua vaatii taas. Unohtunut jo, että Malawissa nämä juuri ja juuri kahdenkympin yläpuolelle nousseet lämpötilat olivat mukavan viileitä juoksukelejä. Ja helpottaahan tämä taas lokakuussa kuitenkin. Kunhan eka pahenee.

Viikon paras: Vitosen ennätys
Viikon huonoin: Liian lämmin

Ihan mielenkiintoista on ollut huomata, kuinka monet täällä lenkkeilevät edelleen pitkissä hihoissa ja lahkeissa, kun itselle lyhyet shortsit ja hihaton paita on liikaa. Pipopäisenkin juoksijan bongasin torstaina lämpimässä tihkusateessa taivaltaessani. Oli nihkeä olo ja haaveilin kylmästä kaljasta, kun pipopää painoi ohi ja varmaan piti minua ihan tärähtäneenä väärinpukeutujana.

Huhtikuun kilometrisaldoksi kertyi 248.