Polvivamma ehkä takanapäin

Kevät, kevät, kevät! Maailmassa ei ole kovin montaa parempaa asiaa kuin kevät. Vielä kun samaan aikaan pääsee rasitusvamman jälkeen takaisin juoksun pariin, niin päivähän on oikeastaan täydellinen. Kuvan kameli ja ystävänsä pikkuhevonen olivat ilmestyneet kevättä juhlistamaan Bravon, eli täkäläisen Prisman/Cittarin, pihanurmelle 

Juoksuttomia päiviä kertyi lopulta 19. Tämä on juoksu-urani pisin tauko. Ensimmäinen viikko polvea parannellessa meni hyvin. Olin ahkera venyttelemään ja vahvistamaan keskivartaloa ja jalkojen lihaksia. Ensimmäisen toipumisviikon päätteeksi näytti jo siltä, että pääsen takaisin juoksemaan hyvinkin pian. Sitten innostuin kävelemään useamman kilometrin ihan muuten vaan kaupungilla ja toipuminen otti takapakkia. 

Toisella viikolla alakulo otti voiton ja aloitin vähemmän yllättäen "tämä ei parane ikinä" -märinän. Kyllästyin kaikkeen mahdollisesti toipumista edistävään puuhasteluun. Lopetin venyttelyn ja lihaskuntoharjoittelun ja yritin unohtaa koko polven. Kymmenennen taukopäivän aikoihin huomasin kuitenkin, että pystyn kulkemaan portaissa suhteellisen normaalisti. 

Tällä kuluneella viikolla taas aktivoiduin jumppailemaan ja venyttelemään. Perjantaina tuntui ekan kerran siltä, että polvella voisi ehkä kokeilla juoksemista. Eilen lauantaina tein kotijumpan, jossa oli x-hyppyjä, polvennostojuoksua, sivuloikkia jne. Polvi ärtyi jonkun verran. Aamuun mennessä tunne oli kuitenkin taas "kivuton mutta vähän outo". Päätin, että tämä riittää, koska kipua ei ole. Tänään varsin hermostuneena lähdin lyhyelle ja hitaalle lenkille. Kuulostelin polvea ja sen tuntemuksia joka askeleella. GPS sekosi ja teki ekstralenkkejä. Normaalisti ärsyyntyisin tuollaisesta, mutta nyt ei haitannut. Kolmen kilometrin jälkeen ajattelin, että parempi lopettaa tähän, vaikka teki mieli jatkaa. Mitään erikoisia oloja polvesta ei ole kantautunut illan aikana.

Toivottavasti selvisin siis näinkin lyhyellä potemisella. Yritin mielestäni välttää monelle juoksijalle tutun kaavan, jossa takaisin juoksun pariin rynnätään aivan liian pian ja muutaman viikon telakan sijaan lopulta päädytään muutaman kuukauden taukoon. Varhaista toki vielä sanoa mitään, mutta tässä vaiheessa näyttää ihan positiiviselta.

Kohti uutta viikkoa ja toivottavasti ehjää viikkoraporttia.

Viikko 10: polven pilaama

Telakka. Sillä sanalla on aika ikävä kaiku varmaan vähän yhdelle sun toiselle kuntoliikkujallekin. Parina ensimmäisenä juoksuvuotena olin penikoiden takia tauolla silloin tällöin. Välillä vaivasi myös lonkka ja joskus jalkaterä. Sittemmin loukkaantumisherkkyys on mennyt suotuisampaan suuntaan ja nykyään rasitusvammataukoja ei juuri joudu pitämään. Viime kalenterivuonna en tainnut joutua pitämään kahta päivää pidempää huilia loukkaantumisen takia. Motivoi kivasti, kun ei koko ajan takaraivossa jyskytä ajatus, että milloinhan taas on pakkolepoa tiedossa. Penikat toki vaivaavat kroonisesti jonkun verran suurimman osan ajasta, mutta en enää edes laske tuota vaivaa kohdallani varsinaiseksi vammaksi. Kunhan eivät pahoiksi ylly.

Maanantaina juoksin huippuhyvän intervallitreenin. Neljä 800 metrin vetoa kympin kisavauhtia. Askel oli kevyt, suorastaan lennokas. Innolla odotin seuraavia treenikertoja. Illalla nukkumaan mennessä huomasin, että vasen polvi tuntuu omituiselta. En asiaa sen enempää pohtinut. Omituinen tunne jatkui tiistaina ja epäilin, että noinkohan juokseminen onnistuu. Polvi ei ollut varsinaisesti kipeä, joten ajattelin yrittää kuitenkin. Kilometrin jälkeen totesin, että ei tule mitään, ja outo tunnekin oli muuttunut kivuksi. Palasin kotiin ja yllätyksekseni en ollut ärsyyntynyt. Ihan tyynenä lyylinä totesin, että tilanne on tämä ja levätä pitää.

Kipu on vasemman polven alaosan sisäsyrjässä. Melkeinpä bursiittia veikkaisin ankaran googlettelun jälkeen. Täsmälleen kipukohdassa kun on limapussi. Hanhenjalka eli pes anserinus, sanoo tämä oman elämänsä nettitohtori. Voihan se olla myös jotain muuta, mutta sillä tuskin on kovasti väliä tässä vaiheessa. Lopputulema vammahommissa kun tuppaa olemaan se, että pitää venytellä, vahvistaa lihaksia ja parantaa nivelten liikelaajuutta. Jostakin (huom.tarkka lähde!) taisin lukea, että juoksemisesta tullut hanhenjalka on usein sisäreisien heikkouden ja/tai jäykkyyden aiheuttama. Meinaavat vaan olla kovin tylsää puuhaa jalkojen nostelut ja muu vastaava puuhastelu, jotka tällaiseen vaivaan ehkä auttaisi. Lepo sen sijaan onnistuu loistavasti!

Tänään sunnuntaina polvi tuntuu jo huomattavasti paremmalta. Pystyn kävelemään tasaisella alustalla aika normaalisti. Portaat tuottavat hankaluuksia. Helpointa on edetä taaperotekniikalla askel kerrallaan. Pystyn kyykkäämään ongelmitta paino kipeällä jalalla, mutta polven koukistaminen jalan ollessa ilmassa ei onnistu ilman viiltävää kipua. 

Salaa toivoin, että viikko lepoa riittäisi, mutta vähän pidemmäksi näyttää tauko muodostuvan. Mitään hätää ei asian tiimoilta vielä kuitenkaan ole. Sekin auttaa, että kevät sen kuin jatkaa viivyttelyään, joten sisällä lämpimässä loikoilu tuntuu ihan mukavalta vaihtoehdolta. 

Viikon kilometrit jäivät siis maanantain varaan. Jos tulevalla viikolla saan kasaan yhtä monta, eli kahdeksan, niin olen tyytyväinen.

Viikon paras: alku

Viikon huonoin: jatko

Viikko 9: mutatulivuorien kautta kohti nousevaa kuntoa ja mielialaa

Qobustanin kuumaiset maisemat lauantaina

On vaikea sanoa, aiheuttaako koronaväsymys huonon juoksuputken vai ovatko huonosti sujuneet juoksulenkit saaneet korona-ajan tuntumaan yhtäkkiä todella uuvuttavalta. Olen aivan totaalisen kyllästynyt ihmisiin, jotka mainostavat, kuinka ovat viettäneet vuoden kellarissa puhelin ja kissa seuranaan eikä se ole ollut heille mikään ongelma. Samaan hengenvetoon ihmetellään, miten kaikki muutkin ei pysty nurisematta samaan. Olen aika äärimmäinen introvertti, mutta silti tuntuu, että alan olla ihan täynnä tätä roskaa. Tekisi oikeasti mieli vaan ravata ravintoloissa ja baareissa sydämeni kyllyydestä. Nyt kun ne ovat auki. Menevät ihan varmasti kohta kiinni kuitenkin. Olen jopa alkanut ymmärtää ihmisiä, jotka kaikesta huolimatta matkustavat. En ehkä hyväksy, mutta ymmärrän. Ajatus tulevasta kesästä on suorastaan masentava. Tiedän senkin, että minulla on asiat hyvin. En saisi valittaa, koska jonkun läheinen on kuollut ja jollakin ei ole ollut tuloja vuoteen ja kolmannella on mielenterveysongelmia. Mutta juuri tällä hetkellä oma napa tärkein napa.

Stravan kuntokäyrä kertoo, että alamäkeä mennään. Vuosi sitten on näköjään ollut asian laita ihan yhtä huonosti, ja ylös tultiin kohti kesää. Pitää varmaan ottaa tavoitteeksi samanlainen kehitys tänäkin vuonna. En kyllä tule pääsemään samanlaisiin kilometrilukemiin kuin viime keväänä ja kesänä. Silloin harjoittelin eka maratonille ja sen jälkeen juoksin innoissani paljon, koska oli aikaa juosta. Vähän ehkä tässä vuoden aikana väljähtänyt riemu siitä, että olisi aikaa juosta... Uskon kuitenkin, että suunta on ylöspäin kunhan näistä "kaikki harmittaa" -tunnelmista pääsen yli.

Vko 9 (Runalyze)

Viime viikosta jäi treenimielessä tarkemmin muistiin lähinnä se, että keskiviikon tempojuoksu oli vaikea. Lähdin matkaan sillä ajatuksella, että pystyn juoksemaan viisi kilsaa 4:36/min, joten sama matka tasan viiden minuutin kilsavauhtia ei voi tuntua juuri missään. Väärin ajateltu. Askel painoi ja vilkuilin kelloa sadan metrin välein. Kummallista, miten näyttää olevan ihan sattumasta kiinni, millainen juoksusta muodostuu. Lähtiessä en osaa juuri koskaan aavistaa, onko tulossa hyvä vai paha kakku.  

Perjantaina piti olla intervalleja, mutta alusta oli sateesta niin liukas, että ei olisi onnistunut; pk:ksi meni. Siirsin intervallit sunnuntaille. Sunnuntaina tuuli kuitenkin yli 25 m/s, joten jäipä sitten tekemättä kokonaan. Ei hirveästi harmittanut, koska jalat olivat väsyneet lauantaista, jolloin kävin purkamassa yleistä ärsytystä postauksen kuvan maisemissa Qobustanin mutatulivuorialueella. Kilometritolkulla pehmeässä tarpominen taisi antaa jaloille tavallisesta poikkeavaa ärsytystä ja koivet olivat aika tukkoiset sunnuntaina. Putkirullailin ja tein ylävartalon lihaskuntojumppaa.

Kyllä tämä tästä vielä!

Viikon paras: ylimääräinen lepopäivä

Viikon huonoin: ei vaan suju

Viikko 8: herkullinen ja luminen loppu helmikuulle

Kuukausi vaihtui ja tahmea meno jatkuu. Viime viikolla satoi lunta, joka tavallisesti lumettomissa yhteiskunnissa saa kaiken vähän sekaisin. Lämpotilat tippuivat sopvasti niin, että vesisade jäätyi maahan, jonka päälle lumi sitten satoi. Köpöttelin lyhyitä pk-lenkkejä sen minkä suinkin pystyin. Koko helmikuussa sain kasaan 159 kilometriä. Auts. Maaliskuun on yksinkertaisesti oltava parempi. Melkein voisi sanoa, että onneksi ei ole kisoja tiedossa. Näillä treenimäärillä ei nimittäin paljon juhlittaisi. Toisaalta jos tiedossa olisi kisoja, tai edes kisa, motivaatio harjoitteluun ei välttämättä laahaisi pohjamudissa. Ei ole kyllä tippaakaan juoksijaolo tällä hetkellä. 

En ole ehkä kamalasti juossut, mutta syönyt olen senkin edestä. Ei täällä siis toimettomina ole oltu. Tavallinen stoori on, että iltakahdeksan maissa alkaa tehdä mieli jotain hyvää, ihan sama mitä. Aikani asiaa tuskailen ja mies käy sitten kaupasta hakemassa jotain. Tai naapurikahvilasta porkkanakakkua. On muuten maailman parasta. Jaffakeksejä ja sipsejä on myös kulunut aika kiitettävää tahtia. Jalkapallokaljat ja aamupalavohvelit. Noh, onkohan ihan kamala ihme, että ei juoksu oikein suju ja olo on kökkö.

Vko 8 (Runalyze)

Viikko alkoi ihan suunnitellusti maanantaina n. kympin pk-lenkillä. Tiistaina tunnin Fitness Blender -jumppa, lähinnä lihaskuntoa jaloille. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä eksoottinen lumi pilasi keskiviikon tempojuoksun. En siedä sitä, jos asiat ei mene suunnittelemallani tavalla. Siksipä olin jo valmiiksi ärtynyt lenkille lähtiessäni. Liukastelin lihakset jännittyneinä viitisen kilometriä. Kiukutti ja harmitti. Voi kuinka aikuismaista ja kypsää. Oli muuten talven esimmäinen ja aika varmasti myös viimeinen pakkaspäivä. Torstaina kulkuväylät olikin jo lähes sulat, mutta mielessäni juoksuviikko oli jo pilalla, joten jatkoin lyhyiden pk-lenkkien linjalla. Lenkin päälle ylävartalolle jumppaa. Perjantaina jäljellä oli lumesta vain rippeitä siellä sun täällä. Sunnuntaina oli upeaa auringonpaistetta ja kevättä oli taas niin ilmassa kuin mielessäkin.

Viikon paras: Porkkanakakku

Viikon huonoin: Lumi ja pahantuulisuus