2494 kilometrin vuosi

Juostussa vuodessa on kaksi hyvin positiivista asiaa: määrä ja sen mukanaan tuomat ennätykset. Juoksin viimeisiään vetelevän vuoden aikana otsikon mukaisen itselleni todella huiman kilometrimäärän. Progressio on ollut suhteellisen aggressiivista. Vuonna 2017 juoksin 775 km, 2018 kilsoja kertyi 1180 ja 2019 lukema oli 1824 km. En ikimaailmassa alkuvuodesta ajatellut, että päätyisin 2500 kilsan paikkeille. Korona vaikutti tietenkin tähän paljon. Sosiaalisia rientoja ei ollut ja muutenkin olen ollut kotona käytännössä lähes koko vuoden. Kuulostaa hurjalta ja vähän liioitellultakin, mutta tauti- ja rajoitustilanne on vuoden kahdessa asuinmaassani ollut tukala. Juostua tuli paljon, koska juuri koskaan ei ollut kukaan tulossa kylään tai itse menossa ravintolaan tai terassille. Sen lisäksi, että juoksukertoja kertyi huomattavasti edellisvuotta enemmän, myös lenkkien pituus kasvoi. Juoksin keskimäärin 11 km lenkkiä kohden, vuonna 2019 vastaava määrä oli 9,5 km. Juoksuttomia viikkoja oli vain muutama ja pisinkin tauko kesti ainoastaan seitsemän päivää. Toivon, että pystyn ylläpitämään samaa tahtia ensi vuonnakin, vaikka muuten kovasti tietenkin haluan, että elämä pikkuhiljaa normalisoituisi.   

Tämän kaiken juoksemisen palkintona oli aika paljon parantuneet ennätykset. Vuoden aikana sain vitosen ajastani pois lähes kaksi minuuttia, kympistä neljä minuuttia ja puolikkaasta kuutisen minuuttia. Uskon, että nykyisillä pohjilla on realistista odottaa ennätystehtailun jatkuvan jossain määrin ensi vuonnakin.

Bukarestin talvisumu ikkunan takana

Tammikuussa pääsin hyvään vauhtiin maratonharjoittelussa. Wienin maraton huhtikuussa tuntui toki vielä kovin kaukaiselta. Jännitti silti. Olihan kyseessä kuitenkin ensimmäinen maratonini. Vuoden alkajaisiksi juoksin uuden viiden kilometrin ennätykseni juuri ja juuri alle 24 minuutin. Kuun puolivälissä olin viikon juoksematta lievän flunssan takia. Olikin muuten vuoden ainoa flunssa. Aikamoista, koska yleensä noita tulee kuitenkin kolme tai neljä vuodessa podettua. Eristäytyminen ja sekä oma että muiden käsihygienia lienevät syyt. Tammikuu 142 km.

Karuusromantiikkaa

Helmikuussa vielä kaikki tietenkin sujui ihan totutunlaisesti. Juoksin senhetkisen historiani pisimmän lenkkini, 32 kilometriä. Ja tuntui, että hei, minähän voisin selvitäkin siitä maratonista! Testailin ahkerasti geelejä ja odotin malttamattomana kevättä. Helmikuun lopussa kävin miehen kanssa hänen synnyinseuduillaan Walesissä. Yhtenä pubi-iltana puhuttiin porukalla koronasta vähän huvittuneeseen ja naureskelevaan sävyyn. Palatessa kotiin Bukarestin lentokentän passintarkastajilla oli maskit. Nauroin  miehelle taksissa, että kylläpä näyttivät typeriltä. No heh, heh. Helmikuu 198 km.

Pisin juoksu

Maaliskuussa tilanne eskaloitukin sitten nopeasti. Kun näytti väistämättömältä, että Wienin maraton perutaan monen muun ison kevätmaratonin jo niin tehtyä, olin ristiriitaisissa mietteissä sen suhteen, pitääkö harjoitteluohjelman mukainen 20 mailin pitkä lenkki vielä tehdä. Koska peruutus ei ollut vielä kuitenkaan virallisesti vahvistettua, juoksin vähän vastahakoisesti Itä- ja Pohjois-Bukarestin kierroksen. Tieto tapahtuman perumisesta tulikin kaksi päivää tämän jälkeen. Onneksi sentään tajusin juosta melkein 100 metriä pidemmälle kuin helmikuun vastaavalla lenkillä. Maratonharjoittelun tyssättyä kokeilin omatoimikymppiä ja juoksin sen ennätysaikaani vähän yli 50 minuutin. Maaliskuu 271 km. Tämä on koko vuoden isoin kuukausikertymä.

Huhtikuussa oli jo ihan kesä

Huhtikuussa innostuin juoksemaan kotona istumisen vastapainoksi liian pitkiä lenkkejä periaatteella "periksi ei anneta kivusta huolimatta". Polvi kipeytyi pahasti ja yhdeltä lenkiltä kotiin raahauduin jalalla, jossa ei juurikaan ollut polvesta alaspäin tuntoa. Muistan myös oloni olleen kuin nousuhumalassa. Mitään kummempaa tästä ei koitunut, mikä on pieni ihme. Aika monta lenkkiä juoksin kuitenkin tuon jälkeen polvituen kanssa. Huhtikuu 249 km. 

Kotikulmia Romaniassa

Toukokuussa aloin juosta viisi kertaa viikossa. Yksi lisäkerta aiheutti sen, että jalat olivat lähes koko kuukauden väsyneet ja tukkoiset. Myös vuosittainen helletuskailu alkoi ja ensimmäiset +30 asteessa juossut lenkit kiukutti. Juoksin viisi kilometriä taas uuteen ennätykseen 23:35. Toukokuu 193 km.  

Aurinko paistoi n. aina

Kesäkuun 21 lenkistä juoksin 19 ennen aamuyhdeksää. Jos vielä kaksi vuotta sitten minulle olisi sanottu, että alan aamulenkkeilijäksi kuumuuden takia, olisin varmaan sanonut, että mieluummin lopetan koko harrastuksen. Mieleen on jäänyt, kuinka kamalia kaikki vauhtiharjoitukset olivat. Aurinko kipusi armottomasti korkeammalle lenkin aikana ja välillä meinasi hätääntyä, kuinka monta vetoa ehtii tehdä ennen kuin tuntuu siltä, että pää poksahtaa. Olen aika kateellinen heille, jotka sietävät lämpöä ja ennen kaikkea aurinkoa minua paremmin. Kesäkuu 199 km. 

Heinäkuussa koronarajoitukset olivat löyhimmillään

Heinäkuussa kävin lenkillä 23 kertaa. Lenkkien aloituskellonajat olivat välillä 7:05-8:07. Rutiinit olivat helppoja, koska muu tekeminen oli niin kortilla. Kesän reissut oli tietenkin peruuntunut aikoja sitten. Kävin penikkakoipieni kanssa fysioterapeutilla ja en oppinut mitään uutta. Muutenkin oli aika tahmeaa ja kökköä menoa. Kesä ei kertakaikkiaan ole minun juoksuvuodenaikani. Heinäkuu 270 km.

Pimenevät illat

Elokuussa kohtasin juoksuvuoteni karvaimman tappion. Olin ihan satavarma, että juoksisin kympin heittämällä alle 50 minuutin. Olin hölmistynyt ja suorastaan järkyttynyt, että näin ei käynytkään. Hain syitä liian vähästä proteiinista ja huonosta palautumisesta. Oikeastihan en vain ollut tarpeeksi hyvä, ja siinä se. Tämä vaikutti kuitenkin motivaatioon ja olin vähemmän yllättäen todella ärtynyt kaikkeen juoksuun liittyvästä. Näihin aikoihin tajusin myös, että ensi keväänäkään ei luultavasti juoksutapahtumia tule olemaan ja sekös otti päähän oikein kunnolla! Elokuu 220 km.

Taisi olla eka kuva, jonka otin Azerbaidzanissa

Syyskuussa maa ja maisemat vaihtuivat. Muuttohulinoissa tuli viikon mittainen tauko juoksupuuhiin. Ensimmäiset juoksut Bakussa kipeyttivät jalat varsin periksiantamattoman kivilaattaisen alustan takia. Kun jalat tähän tottuivat, niin suureksi ihmetyksekseni ikivaivani, eli penikat, katosi. Eikä niiden kanssa ole ollut enää ongelmia. Voi tietenkin myös olla, että lisääntynyt lihaskuntoharjoittelu, venyttely ja liikkuvuus- ja koordinaatioharjoittelu ovat tähän vaikuttaneet eniten. Ympäristön vaihtuminen vaan sattui sopivaan saumaan ja sai asian näyttämään siltä, että jalkani rakastaisivat kivikovalla juoksemista. Niin tai näin, iloinen tietenkin olen tästä seikasta. Syyskuu 175 km.

Sympaattisia muusikkokatulamppuja löytyy Bakussa sieltä sun täältä

Lokakuussa sain taas nipistettyä sekunteja pois viiden kilometrin parhaasta ajastani. Mitään suuria riemunpurkauksia tämä ei aiheuttanut. Ihaninta oli, että vihdoin pitkä, kuuma kesä oli väistymässä. Viileys tuntui taivaalliselta. Lokakuun lenkkien keskilämpötila (kyllä, tällainenkin tilasto löytyy!) oli +19. Homma oli mukavaa ja helppoa. Olisipa aina juostessa lokakuu. Lokakuu 243 km.

Kissallakin palkkapäivä

Marraskuusta muodostui palkintokuukausi. Vihdoin pääsin kympin alle 50 minuuttiin, kun kello näytti ajaksi 49:12. Tietenkin vähän ajattelin, että kai se 49 minuuttiakin olisi ollut alitettavissa? Viikkoa myöhemmin testipuolikkaalla odotetusti parannusta tuli lähes kuusi minuuttia. Aika 1:49:26. Ovat toki sellaisia suurinpiirtein aikoja, mutta tarpeeksi tarkkoja vakuuttamaan minut siitä, että kehitystä on tullut. Puolikkaan jälkeen pidin melkein viikon taukoa juoksusta. Marraskuu 155 km. 

Näiden upeiden ruukkujen ohi vakioreittini menee

Joulukuussa onkin ollut aika eksoottista. On saanut välillä käyttää hanskoja, pantaa ja jopa vedenpitävää takkia. Tällaista ei minun juoksumaailmassani ihan kamalasti tapahdu. Uutena juttuna tuli maskipakko ulkoillessa ja ulkonaliikkumisrajoituksia, joiden kanssa on välillä vähän sumplimista, jos haluaa lenkille ja kauppaan samana päivänä. Vuoden huipentuma oli vielä blogiinkin kertomaton vitosen testijuoksu, jonka kirmasin maanantaina. 23:07! Tuntuu hurjalta, että 23 minuutin alitus on niin lähellä ja saatan päästä ensi vuonna uudelle minuuttilukemalle. Toivottavasti, en nimittän tule tästä nuorentumaan ja ikä kyllä valitettavasti tekee tehtävänsä näissä hommissa. Joulukuu 180 km.

Juoksuvuosi oli hyvä. Kouluarvosana 9-. Muuten tätä vuotta en jää kaipaamaan. Hyvästi, 2020.

Myrskystä aurinkoon

Täksi päiväksi kaavailtu vitosen testijuoksu jäi väliin, kun ensin lähes naurettavan kova tuuli kylvi epäilyksen siemenen projektin onnistumisesta, ja sitten vielä virtsatietulehdus vahvisti, että aina ei kannata edes yrittää. Jouluviikolla juostuja kilometrejä kertyi 33, joka tuntuu vähäiseltä. Joskus ihan hyvä näinkin. Sekä kroppa että välillä liian paljon juoksun parissa askaroiva mielikin saavat muuta tekemistä. Huimaa, että ensi viikolla vaihtuu taas vuosi.

Vko 52 (Runalyze)

Tiistain kevyestä köpöttelystä muodostui viikon paras lenkki. Sää oli hyvä, päällä juuri sopivasti vaatetta ja muutenkin tuntui vain mukavalta. Keskiviikkona katselin ikkunasta ulos ja mietin, että onpa märkää ja inhottavaa. Ulos päästyä ei ollutkaan niin paha kuin sisältä katseltuna ajattelin. Ensin kuusi 400 metrin vetoa 200 metrin palautuksilla ja sen jälkeen kuusi 100 metrin pyrähdystä, joiden välissä pieni hengentasauspalautus. 400 -metriset tuli hyvin 4:35-4:40/km. Sataset olivat sen sijaan vähän kitumisen puolella. Nelosen molemmin puolin pyörivät vauhdit, mutta väkinäistä oli ja minkäänlaista rentoutta ei löytynyt.

Jouluaattona puuskainen tuuli oli ajottain myrskylukemissa. Lenkillä oli kaksi kertaa pakko pysähtyä ja kääntyä selkä tuulta vasten odottamaan pahimman puhurin laantumista. Ei näkynyt muita ulkoilijoita. Jopa poliisit ja järjestysmiehet olivat päättäneet jättää partioimisen väliin. Tuuli viskoi kasvoihin jäistä sadetta ja otti välillä sen verran kipeää, että joudun painamaan päätä maata kohti ja suojaamaan naamaa käsillä. Juoksin ensin myötätuuleen ja paluumatkan vastatuuleen. Parempi noin, koska kotiin on kuitenkin pakko palata. Olin tyytyväinen, että tuli lähdettyä, mutta vielä tyytyväisempi, kun pääsin takaisin sisätiloihin. Sykkeet olivat n. 10 lyöntiä korkeammat kuin yleensä vastaavalla lenkillä. Tämä pk-lenkki ei kyllä täyttänyt tarkoitustaan.

Ehkä paras huppu ikinä!

Joulupäivänä tuuli oli edelleen aikamoinen, mutta sade oli väistynyt auringon tieltä. Viiden kilsan hölkkäilyn jälkeen tein taas satasen spurtteja, kun olen noihin nyt ihastunut. Kahdeksasta sprintistä puolet oli navakkaan vastatuuleen ja alkoi homma vähän naurattaa, kun tuntui niin epätoivoiselta. Jaloista lähti aika hyvin puhti pois. Vaatetta oli päällä ihan liikaa. Aurinko siis pilasi, mutta tähän aikaan vuodesta aurinko saa kaiken anteeksi.

Tänään vitosen testijuoksun sijaan vitosen hidastelu. Mietin, jaksanko lähteä ollenkaan, kun yö meni enemmän tai vähemmän valvomiseksi. Tulessa olevat virtsatiet on kyllä inhottava vaiva. Olisi varmaan voinut käydä vaan kävelyllä. En kuitenkaan kauheasti tykkää päämäärättömästä käveleskelystä, joten lyhyt hölkkähiiviskely oli mieluisampi vaihtoehto.

Viikon paras: "Tulipa lähdettyä"

Viikon huonoin: Liekkipissa

Laskevia kuntokäyriä ja tilastorakkautta

Ihailin Garmin Connectista heinäkuun treenikalenteria. Katsokaa nyt, kuinka upean säntillinen! Parasta on se, että joulukuusta on vielä mahdollista saada samanlainen. Ai että, kyllä tuollaisessa silmä ja mieli lepää.

Rakastan tilastoja ja käyriä. Lähes parasta juoksemisessa on se, kun pääsee katselemaan dataa. Olisi vaikea motivoitua lähtemään lenkille, jos en saisi jälkeenpäin ruudulta tuijotella, kuinka kilometrit karttuu ja syke laskee, Jännittääkin, kuinka käy, kun hajoamispisteessä oleva sykevyö lopulta väsähtää. Varmaan joutuu kesään asti odotella, että saan mahdollisuuden ostaa uuden. Monia tuskailuja asian tiimoilta viedä siis edessä. Joka tapauksessa, aina lenkin jälkeen ekana Connectiin merkkaamaan, millä kengillä tuli juostua. Samalla voi ihailla kilometriajat ja kuukauden kokonaiskertymän. Ja olihan se aiemmin tänä vuonna ikävä paikka, kun Connect oli nurin useamman päivän. Latailinkin manuaalisesti tiedostot kellosta läppärin kautta Stravaan.

Stravassa sen sijaan on viime aikoina joutunut stressaamaan laskevaa kuntokäyrää. Olin näköjään huippukunnossani elokuun puolivälissä ja sen jälkeen onkin ollut aikalailla alamäkeä. Tämä on kova paikka, vaikka omasta mielestäni juoksukuntoni on parempi kuin koskaan. Tuloksetkin puhuvat puolestaan. Haluaisin tuon käyrän kuitenkin hipovan uusia huippulukemia eikä sojottavan kohti lattiaa. En ole jaksanut ottaa selvää, millä kaavalla tuota käyrää piirretään eikä kiinnostakaan, mutta tyytymätön olen, tietenkin. Eniten hermojani Stravassa koettelee kuitenkin ihmiset, jotka liittyvät ryhmiin, joiden kanssa heillä ei ole mitään tekemistä. Joskus raivoblokkaan esim. Baku Runners -ryhmässä tyyppejä, jotka juoksevat vaikkapa Brasiliassa tai Intiassa. Tuntuu, että verenpaine nousee pelkäastään tämän asian ajattelusta. Haluaisn esim. mainitussa Baku -ryhmässä nähdä suorituksia nimenomaan täällä juoksevilta ihmisiltä. Vähän niin kuin katoaa koko ryhmien idea näiden massaliittyjien takia. Joku päivä sitten blokkasin naisen, joka oli liittynyt 3005 ryhmään. Miksi? Ei voi aikuiset olla niin hölmöjä, että tekevät tätä peukutusten ja seuraajien toivossa.

Stravaa ja Garmin Connectia käytän aina sovelluksien kautta ja en edes tiedä, miltä Connectin selainversio näyttää. Smashrunilla ei sen sijaan ole sovellusta, mutta tilastoja sitten senkin edestä. Juoksu-urani ensimmäiset puoli vuotta ei ole digitaalisessa muodossa missään, mutta siitä eteenpäin löytyy kaikki. Smashrunin koko "uran" kattavassa koosteessa sydäntä lämmittää erityisesti "Distance per month" ja "Trailing 365 day kilometres". Tuntuu uskomattomalta, kuinka pitkälle sitä on tullut. Tästä myös näkee, että kaikkien juoksujeni keskivauhti on ollut 6:56/km. Auts. Ei ainakaan voi syyttää, että olisin sortunut lenkkeilemään liian kovaa vauhtia. Kuluvan vuoden keskari on 6:23. Smashrunista kyllä löytyy kaikenlaista tilastoa, jos sellaisten perään on. Voin lämpimästi suositella. Heillä on myös näppärin toiminto siihen, jos haluaa tarkistaa, mitä vauhtia on juossut jonkun tietyn pätkän. Jos on esim. tehnyt intervalliharjoittelun auto lapilla tai unohtanut painaa kierrosnappia. Sarjassamme pieniä sattumuksia, jotka jälkikäteen harmittavat.

Runalyze viekin sitten analysoinnin ihan omalle tasolleen. Varsin suuresta osasta en ymmärrä oikeasti yhtään mitään. Mutta en anna sen haitata. Parasta on, kun prognosis -kohdassa luvataan, että potentiaalia parempaan on. Myös tämän sivuston kuntokäyrä näyttää minun huippuni olleen ja menneen elokuun puolivälissä. Stress balance -kohta tuntuu aika todenmukaiselta. Kun mennään miinuksella, niin itselläkin on yleensä sellainen olo, että on tullut juostua. Runalyzesta näkee yhdellä vilauksella parhaiten koonnit viimeisimmistä kuukausista ja viikoista. Samalla sivulla kaikki: mm. keskivauhdit, sykkeet, kokonaismatkat ja -kestot, ilman lämpötilat ja veeookakkoset. Ihanaa.  Heillä on myös keskustelupalsta, jossa olen muutaman kerran käynyt hämmästymässä. Keski-ikäisiä miehiä, joiden kuntoilutulokset eivät ainakaan data-analyysin puutteesta jää kiinni. Aika nopeaa tulin siihen tulokseen, että en tuohon porukkaan halua lähteä. Oli vaan jotenkin liikaa. Runalyzelläkään ei ole sovellusta ja muutenkin käyttökokemus on paras isolla ruudulla.

Näillä ajattelin pärjätä ainakin toistaiseksi.

Tuulispäänä

Vuosi lähenee ilahduttavaa vauhtia loppuaan. Palkinnoksi uurastuksesta söin eilen ja tänään suklaat, jotka ostin jouluksi. Onneksi huomenna ei ole lenkkipäivä, niin voin käyttää päivän ulkonaliikkumiskiintiöni uuden joulusuklaasatsin hankintaan. Tällä viikolla olen sprinttaillut lenkkien yhteydessä. Mukavaa puuhaa. Pitäisiköhän vaihtaa kestävyysjuoksuharrastus pikamatkoiksi. Olen joskus miettinyt, miksi aikuisissa ei ole juuri ollenkaan pikajuoksuharrastajia, mutta pitkiä matkoja kihnuttaa yksi sun toinenkin. Joskus voisi huvikseen kellottaa satasen, ja järkyttyä. Johonkin mielen sopukoihin on syöpynyt, että seiskalla tuohon meni aikaa 15 sekuntia. Kuudennella poikien liikunnanopettaja kellotti luotettavasti käsiajanotolla minulle 60 metrillä ajaksi 8,9X. Matkan ope mittasi hiekkakentän nurkasta nurkkaan karkeasti askelmitalla. Nykyään ei tietenkään ole edes juossut, jos siitä ei löydy jonkinlaista kellon tai edes kännykkäsovelluksen mittaamaa dataa. Ja mitä useampi sovellus ja nettisivu käytössä analysointiin, sitä varmemmin on tullut tehtyä. Voisinkin ensi viikolla kirjoittaa siitä, mitä palveluja tuleekaan käytettyä tilastojen ja käyrien ihailuun.

Vko 51 (Runalyze)

Tiistaina pk-lenkki, josta en muista enää juuri mitään. Lyhyt pituus ja tasainen, hidas vauhti. Ei kummakaan, ettei syntynyt muistijälkeä. Viime viikon kaltaista keveyttä ei ollut ja sitä taisin harmitella ja vähän nihkeästi suhtautua jo valmiiksi seuraavan päivän vetoharjoitukseen. Joka tietenkin meni sitten hyvin. Tämä on aika tuttu kaava. Pessimisti ei pety. Eli parempi laittaa ennakko-odotukset vaatimattomiksi. 

Keskiviikkona juoksinkin sitten lähes tuulen lailla (no ei ehkä ihan) 2x1,2km ja 2x800m. Vauhdeilla 4:52/km, 4:48, 4:38 ja 4:34. Palautukset puolet edeltävän vedon pituudesta. Ensimmäinen veto on kyllä lähes aina tukkoinen. En tiedä, auttaisiko pidempi lämmittely. Mutta koska ei huvita lämmitellä yhtään pidempään eikä erikoisemmin kuin nykyinen 10 minuuttia hölkkäilyä, niin olkoon sitten tukkoinen. Eipä tuohonkaan maailma kaadu. Torstaina taas lyhyttä pk-lenkkiä. 

Postauksen alussa mainittuja sprinttejä tein perjantaina ja tänään. Perjantaina satasen pyrähdyksillä meni jopa alle nelosen kilometrivauhteja, mutta tänään pitkän lenkin päätteeksi ei samanlaisella innolla kiihtynyt. Hyvä viikko ja hyvä mieli. Ensi viikolla testivitosta, jos maa on kuiva. Tuolla rantabulevardilla on liukasta ja todella märkää aina sateen jälkeen ja ainoat vähänkin vettä hylkivät ja pitoa omaavat kenkäni ovat polkujuoksukengät, joilla en aio testivitosta edes yrittää.

Loppukaneettina mainittakoon, että totta tosiaan toivon, ettei tukastani harota tuollaisia kuvassa näkyviä haituvia sillloin, kun liikun ihmisten ilmoilla ei-juoksumielessä.

Viikon paras: Tuulispääolo

Viikon huonoin: Märkää

"Olis jo kesä"

Hämärät päivät olohuoneen ikkunasta tarkasteltuna

Ankeuttaja täällä taas kitisemässä, kuinka ikävää ja, yhyy, mälsää on, kun on joulukuu! Kirjoitan tätä sängyssä ja toivon, että mies kävelisi makkarin ohi, tai edes lähettyvillä, niin voisin pyytää häntä laittamaan valot päälle. Voisi myös joutessaan (eli etätöiden lomassa) käydä kaupassa hakemassa minulle suklaata, keksejä, sipsejä, jäätelöä ja Fantaa. Tekee koko ajan mieli herkkuja. Sipsilastut vaan pyörii ajatuksissa. Jotenkin tunne, että tästä uusimmasta lockdownista on tulossa hyyyyvin pitkä. Juosta onneksi edelleen voi. Oman henkilötunnuksen tekstiviestillä ulkonaliikkumislupanumeroon lähettämällä saa paluuviestinä luvan lähteä kotoa. Lupa on voimassa kolme tuntia ja niitä saa yhden päivässä henkilötunnusta kohden. Lupaviesti tulee n. 10 minuutin viiveellä, jottei kurittomat kansalaiset voi tilata lupaa vain tarvittaessa, eli poliisin tarkastuspisteelle sattuessaan. Kun Romaniassa asuessani oli vastaavaa säätöä keväällä, niin se tuntui kaikessa uutuudessaan lähes mielenkiintoiselta. Nyt vain kyllästyttää ja ottaa päähän.

Vko 50 (Runalyze)

Tällaista jälkeä syntyi viime viikolla. Tuntuma oli todella kevyt, mutta sykkeet ehkä vähän korkeat. Luulen edelleen, että tuubihuivi kasvoilla nostaa sykettä tuon pari pykälää. Tämä toki selviää vasta sitten, kun ulkoilmamaskipakko on poistunut. Toivottavasti kesään mennessä... Sitten tietenkin seuraa saumaton siirtyminen helteiden syyttämiseen, kun sykkeet ei miellytä. Keskiviikon lenkki sisälsi kaksi kilsan vetoa ja neljä 400 metrin vetoa. Oli helppoa ja en oikein edes kunnolla hengästynyt viimeistä vetoa lukuunottamatta. Olisi varmaan pitänyt tohtia mennä kovempaa? Vauhti pidemmissä vedoissa oli n. 4:50/km ja lyhyemmissä 4:40. Sunnuntain pitkällä tein loppuun 300 metrin vauhdin noston. Oli aika jännä tunne juosta kovempaa, kun oli eka hiipinyt 16 kilsaa. Eka kerta, kun tuollaista kokeilin.

Koko vuoden juoksukilometrit näyttää tällä hetkellä 2398. Saa nähdä, meneekö 2500 rikki. En ala kilometrejä jahtaamaan tuon takia. Noudatan jo olemassaolevaa ohjelmaa ja vaikka jäisi kilsan päähän, niin en aio "ylimääräistä" juosta. Tämmöinen on mielestäni lähes ihailtavaa kurinalaisuutta, vaikka tässä nyt vaatimattomasti itseäni samalla kehunkin! Lisäkilometrien juoksu saattaisi tosin olla tarpeen. Sekä Stravan että Runalyzen kuntokäyrät kohdallani nimittäin syöksyvät alamäkeä. Stravan jopa oikein 45 asteen kulmassa. 

Viikon paras: Kevyt kulku

Viikon huonoin: Vuodenaika

Puolikkaan enkka ja maskipakkotottelemattomuus

Loppuvuoden pimeys ja ankeus nielaisivat vankilaansa ja on ollut vaikea motivoitua tekemään mitään. Siis yhtään mitään. Olen muutenkin aikaansaamaton laiskiainen, mutta nyt on tullut lähinnä nukuttua, ja hereillä ollessa odottaa pääsevänsä nukkumaan. Tiukentuneet ja ensi viikolla taas tiukentuvat koronarajoitukset tuntuvat niin masentavilta, että vaikea on tsempata itseään edes kevättä kohti. Juoksuharrastajana uusien kenkien käyttöönotto kuitenkin toi tietenkin mielihyvää. Surkean säälittävää. Adidaksen Uncagedit ovat todellakin erilaiset kengät, mutta minä tykkään. En ole vielä juossut näillä pitkää lenkkiä, joten tuomio saattaa hyvin muuttua. Nilkalle tukea kaipaaville juoksijoille nämä eivät kyllä sovi.

Vko 47 (Runalyze)

Viimeisen päivityksen jälkeen juoksin suunnitellusti testipuolikkaan. Meinasin jättää väliin kokonaan, koska edellisenä päivänä maskipakko laajeni sisätiloista ulos. Tämä otti päähän niin tajuttomasti, että suutuksissani päätin olla juoksematta koko testiä. Muutaman tunnin kun olin kiukussani kihissyt pyörsin kuitenkin päätöksen. En ole koko vuotena juossut kisavauhtista puolikasta ja jälkeenpäin kuitenkin olisin harmitellut, koska olen tällä hetkellä minulle hyvässä juoksukunnossa. Maskipakko ei ole minun angstisuuden takia mihinkään katoamassa, joten se olisi ollut vähän hölmö syy jättää juoksu väliin. Mielestäni maskipakko ulkona on niin typerä ja perusteeton, että sorrun sen suhteen kansalaistottelemattomuuteen. Testipuolikkaalla, ja kaikilla lenkeillä sen jälkeenkin, olen käyttänyt tuubihuivia maskina. Ja senkin vedän kasvoille vain, kun joku näköetäisyydellä oleva näyttää poliisilta. Tai jos vastaan tulee maskillisia ihmisiä, joita en pysty kiertämään metrien päästä. Olen ollut todella kuuliainen koronarajoitusten ja -ohjeiden noudattaja, mutta tässä menee minun raja sen suhteen, mitä pidän järkevänä ja mitä en.

Testipuolikkaalla juoksin viiden kilometrin lenkkiä. Söin aamupalaksi puuroa marjoilla ja juuri ennen kotoa lähtöä söin geelin. Tai oikeastaan join. Geelimäiset geelit ovat kuvottavia ja ainoa geeli, jonka olen käyttöön hyväksynyt on PowerBar PowerGel Hydro. Otin mukaan 2,5dl vesipullon, mutta tämä oli aivan turha. +7 asteessa olisin hyvin voinut juosta ilman nestettäkin. Lähdin matkaan tietenkin vähän turhan rivakasti, mutta hyvin pian asettauduin 5:17/km -vauhtiin ja päätin, että pysyn siinä vauhdissa. Sen kummempia neuvotteluita en koko matkan aikana joutunut käymään. Seitsemän kilometrin kohdilla mietin, että onpas tässä vielä pitkä matka edessä. Hyvin pian tuon jälkeen jalat alkoivat kangistua ja kangistuivat koko ajan lisää matkan edetessä. Juoksualustan kovuutta taas syytän. Kun matkaa oli jäljellä viitisen kilometriä, laskin mielessäni, että vähän pitää kiristää, jos haluan alle 1:50 päästä. Suhteellisen helposti onnistuinkin vauhtia nostamaan ja kaksi viimeistä kilsaa meni jopa alle vitosen tahtia. Loppuaika oli puolisen minuuttia alle 1:50. Tämä oli se mihin tähtäsinkin, joten meni juuri suunnitelmien mukaan. Kylmä iski lähes heti, kun lopetin juoksemisen ja matka kotiin tuntui pitkältä. Kevään tavoitteeksi laitan 1:45, vaikka juuri nyt aika hurjalta tuntuukin.

Vko 48 (Runalyze)

Seuraavalla viikolla oli reilusti juoksuttomia päiviä. Halusin antaa jaloille aikaa toipua kunnolla. Tavallaan teki mieli mennä lenkille, mutta kuten sanottu aiemmin, tämä vuodenaika on niin inhottava, että eipä mitenkään tarvinnut pakottaa lepoon kuitenkaan. Sellainen hauska juttu tapahtui, että illanistujaisissa yksi nainen kyseli, miten puolimaraton meni. Vastasin jotain ympäripyöreää ja yksinkertaista. Niin kuin nyt vastataan, jos joku smalltalkkina kysyy harrastuksesta jotain. Ei huvita olla se tyyppi, joka pitää yksityiskohtaista monologia aiheesta, joka muita ei kiinnosta ollenkaan. No, myöhemmin minulle selvisi, että tämä kyselijänainen on juossut maratonin aikaan 2:44 ja puolikkaan 1:17. Että joo, olisin voinut ehkä olla vähemmän yksinkertainen vastauksessani.

Vko 49 (Runalyze)

Viime viikolla pääsinkin sitten taas normaaliin juoksurytmiin kiinni. Vähän oli tukkoista menoa. Ehkä palautuminen oli vielä vaiheessa. Lisäksi tuubihuivin satunnainen kasvoilla oleminen varmaan nostattaa sykkeitä muutaman pykälän. Inhottavan kosteaa sen läpi hengittäminen ainakin on. Stressitasotkin varmaan lenkillä nousee, kun koko ajan suhtaudun ympäristöön niin vainoharhaisesti. Olen hyväksynyt, että saatan saada n. 50 euron sakon, mutta mielelläni kuitenkin sen välttäisin. Ensi viikolla meno vain paranee, kun uusia liikkumisrajoituksia tulee voimaan. 

Viime viikkojen paras: Puolikkaan ennätys

Viime viikkojen huonoin: Koronakoronakorona

Vihdoin kymppi alle 50 minuutin

Viime viikolla juoksin 23 kilometriä. Tämä on onnettoman vähän. Olen kuluvana vuonna juossut keskimäärin 47 kilomteriä viikossa. Käytin hyväkseni löysäilyviikon ja juoksin lauantaina testikympin. Minulla on ollut edelleen 50 minuutin raja alittamatta, mutta nyt tuo onneksi tapahtui ja voin lopettaa asian murehtimisen. Murehtiminen on ehkä vähän liioiteltua, mutta kyllä tuo ajottain on herättänyt ärsytystä. Olen kyllä tiennyt, että tällä harjoittelulla olisi aika vaikeaa olla juoksematta kymppiä alle 50 minuutin. Mutta kun se ei tapahtunut silloin, kun sen ekan kerran kuvittelin tapahtuvan, niin epäilyksen siemen oli jonnekin alitajuntaan kylvetty. Että sellainen luovuttaja ja pessimisti täällä! 

Trumpetit kielletty

Viikko tosiaan alkoi levottomalla menolla, kun Azerbaidzanille voitollista rauhansopimusta juhlittiin varsin äänekkäin menoin. Ei paljoa auton äänimerkin käytön kieltävät liikennemerkit siinä rytäkässä painaneet. Heräsin tiistaina klo 4:45 hurraukseen ja tööttien kakofoniaan. Mietin, että onpa riehakasta ulkonaliikkumiskielloksi... Meno yltyi iltaa kohden. Skippasin lenkin, kun ihmisiä oli kadut täynnä ja tuntui vähän hölmöltä lähteä sinne sekaan juoksentelemaan. Ei harmittanut. Olin maanantaina aika ilmiömäisessä krapulassa ja tässä iässä niillä oloilla on tapana kantaa seuraavankin päivän puolelle. Eli ihan mielihyvin loikoilin sohvalla. Jonkun kotijumpan muistaakseni tein hirveän narinan saattelemana.

Vko 46 (Runalyze)

Keskiviikkona satoi ja oli harmaata. Ankeaa. Vitkuttelin lenkille lähtöä. Mietin myös, kuinka vähän juoksu-urallani on ollut sateisia lenkkejä. En kyllä tiedä, olisiko minusta ympärivuotiseksi lenkkeilijäksi Suomessa. Juoksfoorumin harjoituspäiväkirjoja lukiessa tuntuu, että puolet vuodesta on kylmää, sateista tai liukasta. Itsellä on päivän lyhyys alkanut vaikuttaa vireystilaan, joten Suomessa kokisin tämän varmasti vielä paljon vaikeampana. Kävin juoksemassa lyhyen pk-lenkin ja päätin juosta viikonloppuna testikympin pohjiksi testipuolikkaalle, jonka aion juosta nyt tulevana viikonloppuna. Märällä ja täten myös liukkaalla rantabulevardilla oli lapsia "luistelemassa" kengillään. Itselläkin oli vähän sellainen olo, että olisi juossut jäällä. Ei pystynyt rentoutumaan ollenkaan. Torstaina bulevardi oli kuivunut ja lenkin päätteeksi tein 800 metrin vedon tunnustellakseni potentiaalista kympin vauhtia.

Testipäiväksi valikoitui lauantai, koska sunnuntaille oli luvattu sadetta ja en todellakaan tohdi tuolla alustalla juosta kovempia vauhteja, jos se on märkä. Aiemmissa kisoissa ja testijuoksuissa olen lähes aina sadatellut, kuinka olisi pitänyt syödä aamupala aiemmin. No nyt muistin tämän ja lähdin kotoa vasta yli kolme tuntia sen jälkeen, kun olin lopettanut syömisen. Mitään ruuansulatuksellisia ongelmia ei sitten ilmennytkään ja olipa mukavaa juosta kovaa niin, ettei syömiset velloneet vatsassa. Valikoin leveimmän ja esteettömimmän kohdan bulevardilta ja laskeskelin, että kymppi tulee täyteen, jos juoksen sen kahdesti eestaas. Aurinko möllötti pilvettömältä taivaalta, mutta alkuverkkoja tehdessä meinasi silti shortseissa ja t-paidassa tulla kylmä. Lähdin matkaan ja puolen kilsan jälkeen katsoin kellosta, että vauhti on 4:46. Löin jarrut päälle. Tuntui helpolta, mutta matkaa oli kuitenkin vielä aikalailla jäljellä. Ensimmäinen kilometri 4:57 ja päätin, että pysyn siinä tahdissa. Pari kertaa piti vauhtia kiristää, kun keskivauhti alkoi hiipua, mutta nuo kiristykset kävivät aika helposti. Kilometriajat vaihtelivat 4:54-5:00. Viimeinen kilsa vielä pienellä sprintillä aikaan 4:40. Olen tyytyäinen aikaan 49:12, vaikken ollutkaan maalissa ihan loppu. Omatoimitesteissä vaatii kovaa päätä, jotta saisi kaikki puristettua irti. Mutta olen iloinen, että 50 minuuttia alittui noinkin reilusti. Kotiin kävellessä tuli taas kylmä, mutta vaatevalinta oli onnistunut, koska kympin aikana en kertaakaan miettinyt, että onpa kylmä/kuuma.

Nyt taas vähäkilometrinen viikko ja sunnuntaina testipuolikas. 

Viikon paras: Testikymppi

Viikon huonoin: Pimeys ja vireys

Täällä voi sitten jälkikäteen kiukutella

Joskus lenkkeily vain sujuu. Silloin kannattaa nauttia, koska vaikeat ajat ovat satavarmasti tulossa. Viime viikko oli niin kevyt, suorastaan höyhenmäinen, että vähän jännittää, kuinka inhottava tästä kuluvasta viikosta tulee muodostumaan. Usein nimittäin vaikeat ja helpot viikot vuorottelevat. Tämän viikon ensimmäisen lenkin jätin välistä, koska sotavoittohulinat kaupungilla ovat olleet aikamoiset. Kävin eilen muutaman kerran kävelemässä juhlahumussa ja ei sinne olisi ollut mitään järkeä lähteä juoksemaan. Tänään onneksi sataa kaatamalla. Luulisin, että ihmispaljoudesta ei siis tarvi murehtia.

Taloyhtiössä liputetaan vähän isommalla skaalalla

Olen huomannut, kuinka sykkeet ovat tässä parin viikon aikana laskeneet. Toivottavasti ilmojen viilenemisen lisäksi kyse on myös juoksukunnosta. Juoksin viime viikon tiistain lenkillä viitisen kilometriä tavoitteena tämänhetkinen arvioitu puolimaratonvauhti. 5:16/km tuli aivan helposti eikä matkan jatkamisessa olisi ollut mitään ongelmia. Joudun kyllä juoksemaan omatoimisen puolikkaan vielä marraskuun aikana, koska haluan tietää, kuinka paljon saan ennätystäni 1:55 parannettua. Toki omatoimimatkoissa on aina GPS:n tuoma virhemarginaali, mutta onneksi tämä touhu ei ole ainakaan vielä ihan niin vakavaa. Olen juossut kaksi AIMS-sertifioitua puolikasta, ja molemmilla kerroilla kelloni ilmoitti matkaksi 21,1 km. Joten pääsääntöisesti pidän kelloa aika luotettavana, kun ei juokse metsässä tai korkeiden rakennusten läheisyydessä. Ja kyllähän sen näkee jälkeenpäin kartasta, onko kello piirrellyt omiaan vai ei. Se nyt on kuitenkin ihan selvää, että minun pitäisi pystyä omatoimikisassakin tuon 1:55 alle juoksemaan. Täällä voi sitten jälkikäteen kiukutella, kun menikin pieleen.

Vko 45 (Runalyze)

Kun juoksu kerran sujui, niin kiskaisin torstaina viisi mailin (1,6km) vetoa 800 metrin palautuksilla. Nuo taittuivat suhtteelisen kivuttomasti juuri ja juuri alle viiden minuutin kilometritahtia. Tämä on minulle ihan hyvä. Varsinkin jo valmiiksi väsyneillä jaloilla. Muuten tuollainen 14,5 kilsan lenkki arkipäivälle oli vähän turhan pitkä, eli aikaavievä. En yleensä juokse kahta lenkkiä viikonloppuna, mutta nyt tuntui, että perjantain lenkin siirto lauantaille oli paikallaan. 

Sunnuntain pitkä lenkki tuntui lyhyeltä. Näin tapahtuu aina, kun parin edeltävän viikon pitkät lenkit ovat olleet pidempiä. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä jouduin laittamaan päälle pitkähihaisen paidan ja polvipituiset pökät. Yön sateiden jälkeen rantabulevardin kivilaattojen alla ja väleissä oli vettä, joka purskahteli kengille. Luulisi, että tuollainen juttu olisi voitu hoitaa paremmin rakennusvaiheessa.

Viikon paras: Kun sujuu, niin sujuu

Viikon huonoin: Märät kengät pitkällä lenkillä

Sukista vessa-asioihin

Vaateostoksilla käynti ei kuulu vahvimpiin osa-alueisiini. En pääsääntöisesti löydä etsimääni, en jaksa käydä useammassa kaupassa enkä tykkää, jos tavarat ei ole selkeästi esillä. Kaikenlainen penkominen ja tangolla roikkuvien vaatteiden läpikäyminen yksitellen on kauhistus. (Ei, en käy kirppareilla...) Azerbaidzanissa kauppa-ahdistus nousee uusiin sfääreihin myyjien takia. He lyöttäytyät varjostamaan metrin etäisyydelle. Ei auta, vaikka sanoisi, että tässä vaan katselen. Myyjä pysyttelee kuitenkin käsivarren mitan päässä. Ilmeisesti sen takia, että jos kuitenkin tarvin apua? Jos en siis yhtäkkiä osaakaan käyttää silmiäni ja käsiäni.

Viimeisen kuukauden ajan olen silloin tällöin joutunut lenkille lähtiessäni kaivamaan sukkia likapyykkikorista. Aina yhtä ylevää. Päätin siis lähteä sukkaostoksille. Tein muutamassa liikkeessä ahdistuneen 30 sekunnin mittaisen kierroksen myyjä kintereilläni. En kuitenkaan pikavilkaisulla nähnyt muita sukkia kuin Adidaksen/Niken/Puman kolmen tai kuuden parin pakkauksissa myytäviä mustia tennarisukkia. Sukat ovat kenkien jälkeen juoksijan toiseksi tärkein varuste, joten halusin löytää jotain hieman pätevämpää. Alun turhautumisen jälkeen sukat löytyikin aika nopeasti kolmannesta kaupasta ja ehdin jopa pari minuuttia venytellä ja hypistellä eri sukkia ennen kuin myyjä tunki "auttamaan" ja tiedustelemaan kokoani. No en minä kai siinä vetkutellut sen takia, että en tiedä kokoa! Vaan yritin päättää, mitkä sukat ostaa. Kieltämättä nousee kylmä hiki otsalle pelkästä ajatuksesta, että pian on pakko ostaa urheiluliivit.

Vko 44 (Runalyze)

Sukista vessa-asioihin. Tiistaina kävi vatsan kanssa vanhanaikaiset. Ahneuksissani söin välipalana monta paahtoleipää juustolla, ja lähdin lenkille liian pian sen jälkeen. Kakkoshätäisenä eteenpäin pinnistely on äärimmäisen tuskastuttavaa. Tekee mieli mennä kovempaa, että olisi nopeammin kotona. Mutta vauhdin kiristäminen yllyttää hätää. Kaiken kruunaa hissittömän talon neljänteen kerrokseen kapuaminen ennen kuin voi helpottuneena kiihdyttää vessan ovea kohti. Luen joskus vähän ahdistuneena ja samalla toki naureskellen puskapaskojajuoksijoiden stooreja. Kuolisin, jos joutuisin vastaavaan tilanteeseen. Ei täällä vain ole mitään mahdollisuutta mennä jonnekin puskan taakse kyykkimään ilman, että joka suunnasta ei olisi silmäpareja todistamassa tapahtumaa. Standardilenkkireitilläni on onneksi kaksi ostoskeskusta, mutta tähän hätään niistä ei olisi apua, koska ovat kiinni.

Torstaillakin oli ahneelle opetus. Tällä kertaa mätin miehen tekemää omenapaistosta (apple crumble suomeksi?) jäätelön kanssa tunti ennen lenkkiä. Mahassa velloi, röyhtäilin ja mielessäni kiroilin. Sain kuitenkin ohjelman mukaan juostua 6,5 kilometriä tempojuoksua (5:04/km). Olokin helpotti loppua kohden. Mutta ehkä taas vähän aikaa löytyy tarpeeksi itsekuria siihen, että ajoittaa syömiset jotenkin järkevästi. 

Lokakuussa kilometrejä 243.

Viikon paras: Uudet sukat tietenkin

Viikon huonoin: Syömiset

Tuuli oli navakahko, sanoisin

Kun Bakussa lähtee lenkille, tai ihan muuten vaan poistuu kotoa, ja laittaa lähtiessään hiukset siistille, sileälle ponnarille, niin kotiin palatessa näyttää tältä. En tiedä, millä tököteillä paikalliset naiset hiuksensa käsittelevät. He kävelevät tempovassa tuulessa ja hiuskypärä pysyy hievahtamatta paikoillaan. Kun kävin oleskelulupaa varten passikuvassa, kuvaaja kysyi, haluanko käydä peilin edessä. Vähän asiaa ihmettelin, koska passikuvat on kuitenkin vaan passikuvia. Mutta kun sain upouuden oleskelulupakortin käteeni, niin en yhtään ihmettele, miksi kuvaaja yritti hienovaraisesti vihjata.

Vko 43 (Runalyze)

Viime viikko oli juoksuviikkona ihan super. Syksy on tässä varmaan ratkaisevassa roolissa. Sunnuntain lenkin viimeisiä kilometrejä, jolloin klo alkoi olla jo melken 11, lukuunottamatta en kertaakaan juostessa ajatellut, että hitto on kuuma. Viitisen kuukautta tässä taisikin mennä niin, että aina oli joko vähän tai kamalan kuuma. Juokseminen on näköjään uskomattoman kevyttä, kun on viileää. Mietin jo, että ensi vuonna voisi pitää suosista pahimman kuumuuden aikaan pitkän keventelykauden, jolloin juoksee vaan vaikkapa puolen tunnin ylläpitolenkkejä. Ajatus on todella houkutteleva, mutta tässä on niin paljon aikaa mielen muuttua tai vaikka maailman kaatua ennen kuumuusongelmia, että en sen enempää vielä jaksa asiaa miettiä. Tietenkin, jos kävisi niin, että pääsisi harjoittelemaan juoksutapahtumaan, niin kesäkeventelyt saisi unohtua. Mutta en ole tarpeeksi optimisti uskomaan, että ensi syksynä olisi juoksutapahtumia. Ehkä jossain Suomessa ja muualla, missä korona ei näytä juurikaan ottavan tulta alleen. Mutta mun potentiaalisissa oleskelupaikoissa aika turha toivo.

(Pakko sanoa, että tykkään, kuinka tuo edellinen kappale kääntyi superista turhaan toivoon niin nopeasti.)

Tiistaina viisi kilometriä puolimaratonvauhtista. Tuuli oli navakahko, sanoisin. Siinä rajoilla, että olin skipata koko lenkin. Vastatuulipätkillä olo oli aika toivoton. Tuntui, ettei matka etene juuri ollenkaan. Kuitenkin kotona katsoin, että ei vauhti ollut tippunut muuta kuin parilla sekunnilla kilometriä kohden. Myötätuuliosuuksilla vauhti sen sijaan pysyi yllä lähes itsestään. 5:21/km ja edelleen tuntuu, että puolikkaalla olisi kyllä ihan helppoa mennä tuota vauhtia. 

Torstaina 800 metrin vetoja. Kaikki meni alle vitosen kilometrivauhtia, ja tuntuma oli taas helpohko. Palautukset oli 400 metriä. mutta yhden palautuksen vedin vahingossa tuplapitkäksi. Kompensoin asiaa jättämällä kaksi seuraavaa palautusta 200 metriin. 

Sunnuntaina pitkä lenkki oli ajallisesti sen verran pitkä. että tuskin viitsin tuollaisia alkaa juosta säännöllisesti ellei ole jotain hyvää syytä. 2,5 tuntia on minulle sellainen raja, että iskee totaalinen kyllästyminen. Loppupäiväkin noin pitkän hiippailun jälkeen menee usein siihen malliin, ettei huvita tehdä yhtään mitään. Lähemmäs 70 kilometrin viikko. Taisi olla heinäkuussa viimeksi tätä isompi luku. Mikäs tässä lenkkeillessä, kun ei ole kuuma!!!

Viikon paras: Kovavauhtisemman juoksun keveys

Viikon huonoin: Joku aavistuksen outo tunne lonkassa (seurataan)

Perskannikat olivat seuraavana päivänä vähän kipeinä

Alkaa olla pinna vähän kireällä nettiyhteyksien kanssa. Kotinetti toimii välillä hitaasti ja välillä ei ollenkaan. Mobiilidata on toimiessaan ihan ok, mutta pätkät, jolloin yhteyttä ei ole olemassakaan, ovat koko ajan kasvaneet pidemmiksi ja pidemmiksi. Mitä kauemmin tämä tilanne, eli Nagorno-Karabakhin konfliktiin liittyvä nettisensuuri, jatkuu, sitä suuremmalla todennäköisyydellä visiittimme Bakuun tulee jäämään kovin lyhyeksi. En jaksa yhtään tällaista vääränlaista eksotiikkaa. Harmi. Ensivaikutelmat Bakusta kun olivat kovin positiiviset.

Näkymä Dagustu-puiston näköalatasanteelta

Juoksin viime viikon tiistaina testivitosen. Sain raavittua edellisestä, toukokuussa juostusta, ennätyksestä peräti seitsemän sekuntia pois. Vielä kun ottaa huomioon GPS:n virhemarginaalin, niin käytännössähän aika oli sama kuin keväällä. Koko juoksun ajan oli tunne, että ei tämä nyt ihan täyttä raastoa ole, mutta onhan tämä mukavampaa näin... Itkemään tällä kertaa en kuitenkaan asiasta jaksanut alkaa. Mitäs en juossut kovempaa. Juoksin 1,8 kilsan renkulaa. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä ajatus siitä, että kierros jää vajaaksi, oli muuten huomattavan ilahduttava. Mielenkiintoista huomata, kuinka yllättävästi jotkut yksityiskohdat vaikuttavat mieleen. Perskannikat olivat seuraavana päivänä vähän kipeinä, mutta positiivisen puolelle meni testijuoksu, vaikka olikin nyt vähän laiskiaisversio.

Vko 42 (Runalyze)

Muutenkin juoksuviikko sujui hyvissä merkeissä. Sunnuntain lenkki oli pisin lenkki sitten huhtikuun. Polvet ja jalkapohjat eivät enää tykkää huonoa kivilaatoituksesta. Säärissä ei ole edelleenkään mitään penikkamaisia tuntemuksia. Tämä tuntuu yhtaikaa taivaan lahjalta ja maailman kahdeksannelta ihmeeltä. Voiko olla mahdollista, että juoksualustan vaihtuminen kovemmaksi todellakin ratkaisi sääriongelmat? On erikoista painella säären sisäreunaa ilman kipua.

Torstain lenkillä juoksin viitisen kilomeriä vauhdilla 5:22/km. Askel oli suorastaan lennokas. Arvelisin, että kykenisin juoksemaan puolikkaan tuolla vauhdilla. Vuosi sitten puolikas taittui vauhdilla 5:27. Aloin kiusata itseäni ajatuksella testipuolikkaasta, mutta tähän kyllä tarvin vähän pitkäaikaisempaa motivaation ja päättäväisyyden kasaan haalimista.

Jossakin kohden viime viikkoa meni myös kahden tuhannen juoksukilometrin raja tälle vuodelle rikki. Viime vuoden kokonaissaldo oli n. 1800, joten tyytyväinen tähän on ainakin oltava. Ei kuitenkaan tunnu siltä, että juoksisin liikaa. Vielä kun kilometrimäärät heijastuisivat tuloskuntoon vähän vahvemmin.

Viikon paras: Sunnuntain pitkä lenkki

Viikon huonoin: Aina tuulee 

Piristävää juosta vain pk-lenkkejä

Asettelin upouuden jumppamaton ja rullan olohuoneen nurkkaan sohvan viereen. Ajattelin, että sieltä ne tuijottavat sohvalla loikoilevaa ja käyvät päälle kuin yleinen syyttäjä. Kikka ei ole juurikaan toiminut, koska näköjään sohvalla loikoilijan tahdonvoima on liian kova. Mitään iltapäivälehtiin päätyvää oikeinelämisohjetta tästä ei siis päässyt syntymään. Jumppailin toki ostopäivänä, mutta se oli uutuuden viehätystä. Nyt taas on lupaukset tehty ja ahkera ei-juoksukuntoilu alkaa ihan näinä päivinä. En tajua, miten se voi olla niin vastenmielistä touhua. Olen vähän kateellinen kaikille, joiden mielestä lihaskuntoharjoittelu ja kehonhuolto ovat mielekkäitä ja jopa mukavia tapoja viettää vapaa-aikaa. Venyttely nyt vielä menee. Putkirullailussa yllätti se, että siinä pitää itse tehdä ihan liikaa töitä. Ajattelin sen olevan leppoisaa, netin selailuun rinnastettavaa puuhastelua.

Vko 41 (Runalyze)

Viime viikolla tuli juostua vähänlaisesti, mikä olikin suunnitelma. Tiistaina olin räkäinen ja aivasteleva. Koronatestissä en käynyt, koska täällä tuollaisilla oireilla ei kuulemma ole syytä testata. Tai no, toki yksityinen klinikka sanoi, että saa testiin tulla, mutta ei kuitenkaan heidän mielestään tarvi. Lannistuin toki ajatuksesta, että viikko menee flunssassa. Mutta keskiviikko alkoikin vallan iloisissa merkeissä, koska nuhaisuus oli kadonnut. Tuosta vain. Savuna ilmaan. Hienoa. Toivottavasti syysflunssa oli tällä taputeltu.

Oli piristävää juosta vain pk-lenkkejä. Yleensähän tämä menee päinvastoin. Pk on tylsää ja kaikki muu kivaa vaihtelua. Mutta kun juoksee tarpeeksi (liikaa?) vetoja ja tempoa, niin näköjään pk:n seesteisyyttä alkaa arvostaa. Sunnuntaina lenkkeilijöitä oli liikkeellä useampia. Pari ryhmääkin. Näin myös ensimmäistä kertaa Bakussa shortseissa juoksevan naisen. Myös diktaattoripressa oli liikkeellä (autolla) ja lenkiltä palatessa sain odotella hyvän tovin tien ylitystä. Pressan ollessa liikkeellä muiden ei sovi käyttää samoja kulkuväyliä. Tuuli oli taas vaihteeksi navakka ja tuli odotellessa kylmä, vaikka ensimmäistä kertaa muutamaan kuukauteen päällä oli hihattoman sijaan t-paita.

Sykesensori on alkanut säveltää omiaan. Kesken juoksun syke pomppaa kadenssin kanssa samoihin lukemiin, kestää 5-10 minuuttia ja palaa takaisin normaaliksi. Tämä tietenkin ärsyttävästi nostaa lenkin keskisykettä, esim. sunnuntaina kävi näin. Vaihdoin vyöhön lähettimen. Olisi voinut kokeilla eka pariston vaihtoa, mutta en jaksanut, kun sattui olemaan ylimääräinen tuliterä lähetin kaapissa. Toivottavasti ongelma ei ole itse vyössä. Voi olla aika vaikea tehtävä löytää uutta vyötä tässä maassa. Ei varmaan maailma kaatuisi, vaikka jäisi sykkeet mittaamatta. Mutta kun siihen on tottunut. Ja ilman dataa ei ole oikeasti edes juossut.

Viikon paras: En sairastunutkaan!

Viikon huonoin: Melkein sairastuin!

Aamulenkki +18 asteessa nousevan auringon piinatessa

Alkuun ihailin, kuinka hienosti muutto Azerbaidzaniin meni. Sittemmin on tapahtunut paljon hyvin lyhessä ajassa. Sotalaki ja osittainen liikekannallepano. Ulkonaliikkumiskielto illasta aamuun ja poliiseja jokaisessa kadunkulmassa. Täytyy tunnustaa, että Romanian varsin kauan kestäneiden koronarajoitusten jälkeen tämä tuntuu lähes piinalliselta. Nettiyhteydet on viranomaisten toimesta hidastettu; ja some- ja viestintäkanavat kokonaan blokattu. VPN-palveluiden kanssa tulee kamppailtua päivittäin ja aina välillä löytyy sellainen, jota ei ole vielä estetty. Jei. Mutta hei, juoksu on sujunut. Eli mitäs tässä valittamista.

Näin hienoa kaupunkisiluettimaista korkeuskäyrää saa Garmin Connectiin piirrettyä, kun juoksee merenpinnan alapuolella. Korkeusvaihtelu ei kyllä vaikuta luotettavalta, koska lenkkireittini profiili muistuttaa oikeasti lähinnä pannukakkua. Mutta kivaltahan tuo näyttää joka tapauksessa. Baku on muuten Amsterdamin ohella ainoa pääkaupunki, joka sijaitsee merenpinnan alapuolella. 

Kahden viimeisen viikon mainittavin huomio on se, että penikkaiset sääreni ovat jotenkin vain parantuneet. Ensimmäistä kertaa koko huikean juoksu-urani aikana minulla on paria päivää pidempi ajanjakso, jolloin säärissäni ei ole mitään omituisia tai epätavallisia tuntemuksia. Olen hämmästynyt. Miten tämä voi edes olla mahdollista? Juoksen kovemmalla alustalla kuin koskaan. Minulla ei ole uusia kenkiä. En ymmärrä, mistä tämä voi johtua.

Toiseksi mainittavinta on syksy. Tai no, edelleen juoksen lähinnä kakkosella alkavissa lämpötiloissa, mutta koska aurinko painuu mailleen samoihin aikoihin kuin lenkkeilen, niin sehän tuntuu suorastaan viileältä. Askel on kevyt ja kaikki kesän helletuskailut alkavat vihdoin kantaa hedelmää. Voi elämä, kuinka hartaasti olen odottanut tätä. Sunnuntain lenkin olen edelleen käynyt juoksemassa aamuvarhain, jotta saan sen alta pois mahdollisimman aikaisin. Mielenkiintoista huomata, kuinka aamulenkki +18 asteessa nousevan auringon piinatessa on paljon epämiellyttävämpää kuin iltalenkki pari astetta lämpimämmässä auringon painuessa mailleen. Tämä vahvistaa ajatustani siitä, että aurinko on minulle enemmän juoksua rajoittava ja tuskastuttava tekijä kuin korkea ilmanlämpötila. Ah, kunpa kevät ei tulisi koskaan. 

Vko 39v (Runalyze)

Vko 40 (Runalyze)

Nyt kun näitä viikkokoonteja katselee, niin onhan tässä vielä riittänyt lämpöä enemmän kuin kuvittelin ja varsinaiset syyskelit ovat edelleen tulematta. Eli varmaan mielikin tässä syksyn ja talven myötä tulee muuttumaan sen suhteen, pitäisikö kevään taas joskus tulla vai ei... Ehkä olen jonkinlaisen kuntopiikin harjalla ja siksi tuntuu, ettei homma ole ollut näin vaivatonta pitkään aikaan. Katselen vielä yhden kevyen (pelkkää peruskestävyyttä) viikon verran ja jos lentomoodi pysyy, niin pakko kisojen puutteessa heittää kehiin omatoimista testivitosta. Vähän tietenkin kuvottaa pelkkä ajatus, mutta jäänyt tahmea kesä sen verran vaivaamaan, että pakko päästä toteamaan, jotta kehitystä on sittenkin tapahtunut.

Helppouden tunteeseen vaikuttaa isosti myös se, että olen juossut vain yhden vauhtiharjoituksen (torstaisin) viikossa. Jalkojen väsymisen kannalta ero kahteen viikottaiseen vauhtijuoksuun tuntuu olevan massiivinen. Toisaalta väsyttävät raastoviikot kehittävät. Ehkä voisin kuitenkin vähän useammin heittää sekaan viikkoja, jolloin puhtaita pk-lenkkejä on neljä ja välillä viisi. Sinällään olen tyytyväinen nykyiseen viiteen juoksukertaan viikossa. En suunnittele ainakaan näillä näkymin paluuta neljään kertaan. Siirryin keväällä neljästä viiteen lähinnä koronarajoitusten tuoman tylsyyden takia.

Toissa viikolla minulla oli kohtaaminen kulkukoiran kanssa. Koira innostui lenkkeilystäni sen verran, että alkoi maistella nilkkojani. Ei purrut eikä edes näykkinyt, mutta kävelyksihän tuo meni. Koirakin sitten käveli rinnallani, mutta säntäsi heti takaisin nilkkoihin, jos otin juoksuaskeleen. Aloin jo ärsyyntyä, mutta lopulta koira kyllästyi ja lähti pois.

Syyskuussa kilometrejä kertyi yhteensä 175. Tämä on tammikuun jälkeen vuoden vähäjuoksuisin kuukausi. Ihan hyvin matkaa kertyi kuitenkin, mukaan mahtui jopa yksi täysin lenkitön seitsemän päivän putki.

Kahden viikon paras: Kevyttä menoa

Kahden viikon huonoin: Koira  

Kun kiertelee Euroviisuihin rakennetun Crystal Hallin

Muutto Bakuun sujui ilman kummempaa draamaa ja tuskastumista. Viidestä maasta toiseen muutosta tämä oli helpoin. Juoksuun tuli viikon tauko, kun hoidettavia asioita oli kuitenkin aika paljon. Jalat palautuivat, mieliala juoksuhommien suhteen koheni ja oli kiva päästä pienen katkon jälkeen katselemaan, millaisissa maisemissa kilometrejä tulee tulevaisuudessa kerrytettyä. Hyvin pian tuli selväksi, että rantabulevardi on ainoa järkevä paikka lenkkeilyyn. Stravasta katselin, missä muualla voisi juosta, mutta asumme ihan ydinkeskustassa ja en koe mielekkääksi, jos juoksemisen takia pitää matkustaa päästäkseen hyville reiteille. Paria puistoa jotkut näyttävät kiertävän, mutta meidän asunnolta niihin on rutkasti matkaa. Jalkakäytävät ovat kapeita, niitä ei paikoin ole ollenkaan ja hyvin usein ne ovat täynnä pysäköityjä autoja. Joten näillä näkymin tulee tuota bulevardia tallattua edestakaisin. Alustana se on tolkuttoman kova. Jalat kipeytyivät heti ensimmäisestä n. kahdeksan kilsan lenkistä. Tarkoitus oli juosta pidempi lenkki, koska oli sunnuntai ja silloin kuuluu juosta vähän enemmän, mutta stressain eksymistä (En koskaan ota kännykkää mukaan lenkille, nyt olisi voinut tehdä poikkeuksen. Fiksuna en edes painanut mieleeni kotikadun nimeä!), oli tietenkin kuuma ja vaatetuksen soveliaisuuden suhteenkin olo oli epävarma. Onneksi tämä oli vain ensimmäisen lenkin nihkeyttä ja sittemmin olo on ollut lenkeillä helpompi.

Bakun rantabulevardi

Tämä kuva on otettu arkipäivänä klo 11 maissa. Valitettavasti näin ylhäisessä yksinäisyydessä en ole tuolla juoksemaan päässyt kuitenkaan. Varsinkin iltaisin ruuhkaa on aikalailla. Lapsia sinkoilee potkulaudoilla siellä sun täällä ja juoksu menee pahimmissa paikoissa pujotteluksi. Väljempää on kunhan keskeisimmältä alueelta pääsee vähän kauemmaksi. Liikennevaloihin pysähtelyä ei ole ollenkaan, mikä on Bukarestin jälkeen aika jees. Pituutta tulee päästä päähän kuutisen kilometriä, kun kiertelee Euroviisuihin rakennetun Crystal Hallin ja sen vieressä olevan teollisuus/varastoalueen. En kyllä tiedä, miten käy, jos jossain välissä pitää maratonille harjoitella. Alustan kovuus ja reitin yksitoikkoisuus saattaisivat koetella jalkoja ja mieltä vähän liikaa pitkien lenkkien suhteen.

Mutta tässähän kävi niin hyvin, että ensi kevään(kin) Wienin maraton on peruttu jo nyt ja siirretty ensi vuoden syyskuulle. Joten positiivisena uutisenahan tämän voisi tässä kohden ottaa. Rooman maraton maaliskuussa on vielä sellainen, jota katselen sillä silmällä. Mutta pitäisi varmaan jotain rokotusihmeitä tapahtua, jos ensi keväänä juostaan massatapahtumia yhtään missään. Pah.

Juoksijoita Bakussa näkyy todella vähän. Eilen taisin nähdä kaksi, yksi arki-iltalenkki meni ilman ainoatakaan kanssajuoksijabongausta. Välillä tulee vähän ihmetteleviä katseita. Tosin en osaa tulkita, johtuuko nämä juoksemisesta, ulkomaalaisuudesta vai paljaasta pinnasta. Ehkä vähän kaikesta. Olen päätynyt siihen, että voin juosta hihattomissa paidoissa ja lyhyissä shortseissa. Tämän johtopäätöksen vedin siitä, että kaupungilla näkyy silloin tällöin naisia minihameissa ja topeissa. Olen tässä vuosien varrella omaksunut periaatteen, että epävarmoissa tilanteissa valitsen liberaaleimman pukeutumislinjan, mitä paikallisväestön keskuudessa näkee.

Viime viikolla tuli lenkkeiltyä seuraavanlaisesti:

Vko 38 (Runalyze)

Lämmintä siis riittää edelleen. Bakussa tuulee lähes aina. Näillä ilmoilla se on ihan tervetullut lisä. Torstaina tuuli oli kyllä jo sen verran navakka, etta ihan tosissaan sitä vasten sai puskea. Vähän huolestuttaa, miltä tuo tuuli tuntuu tammikuussa... Seuraava missio on löytää joogamatto ja putkirulla. Ihanaa, kun on ollut hyvä syy olla tekemättä lihaskuntoharjoittelua ja kehonhuoltoa, mutta kovin pitkään en viitsi/tohdi jättää väliin. Varsinkin kun kantapäät on jo nyt kipeät.

Viikon paras: Nopea sopeutuminen

Viikon huonoin: Juoksualustan kovuus

Bakussa taitaa olla aika huono valikoima juoksukenkiä

Kuuman, pitkän kesän kärvistämät puut luopuvat lehdistään ennen kuin syksy edes ehtii saapua

Kympin testijuoksun jälkeen ajatukset olivat pohjamudissa hyvän aikaa. Jalatkin olivat todella jumissa. Reidet kipeät ja pohkeet jäykät. Lepoahan kroppa huusi. Arvatkaa lepäsinkö? En tietenkään. Väkisin vaan eteenpäin. Päätin, että juoksen testipuolikkaan marraskuussa. Ei silloin voi tietenkään levätä kolmea päivää muutamaa kuukautta aiemmin. Olen viimeeksi pitänyt taukoa juoksemisesta tammikuussa. En enää muista, oliko kyse vammasta vai sairastelusta. Mutta silloin olin kuusi päivää juoksematta. Tuon jälkeen olen juossut jokaikinen viikko neljä tai viisi kertaa. Huh. Mutta hei, elämä järjestää asiat. Nimittän tavarat on, taas kerran, pakattu, koronatestit otettu ja lennot varattu. Maanantaiaamusta lähtien olen toivottavasti Bakussa. Asunto- ja muiden maahanmuuttojuttujen takia nyt on oikeasti tiedossa vähän väljempää juoksuaikataulua. Tämä tauko toivottavasti palauttaa kroppaa, joka on ihan auttamatta tällä hetkellä aika väsy.

Muuttokuormaa pakatessa huomasin, että minulla on aika läjä juoksuvaatteita, vaikka tuntuu, että kaikilla muilla on enemmän. Kävin myös ostamassa yhdet kengät mukaan, koska Bakussa taitaa olla aika huono valikoima juoksukenkiä. Eikä varmaan ainakaan minun kaviolleni löydy yhtään mitään. Monissa maissa olen 177 -senttisenä huomattavan paljon paikallisia naisia pidempi ja usein pituus ja kengän koko korreloi, joten minua katsotaan aika kummeksuen, kun pyydän sovitettavaksi kokoa 41. Onneksi normaalikäyttöön tulevat kengät saavat olla juoksukenkiä pienemmät, joten ihan ilman kenkiä en ole vielä missään joutunut kulkemaan. Bakuun seuraaviksi juokukengiksi lähtee mukaan Adidaksen Uncagedit. Nämä olivat erään urheilukaupan ikkunassa kaksi vuotta, kunnes löysivät tiensä alennuskoriin. Koko on 40 2/3, ja milliäkään pienemmät eivät kyllä kävisi. 

Vko 35 (Runalyze)

Jalat olivat tosiaan aikalailla lopussa täysiä vedetyn kympin jäljiltä. Silti vaan juoksin puolimaratonvauhtista viitisen kilsaa tiistaina ja tempojuoksunkin torstaina ihan vaan vaikka sen takia, että jalat olisivat vielä enemmän kuolleet. Tulipa tällainenkin episodi koettua. Ajatukseni kulki sitä rataa, että ei kympin testistä voi jalat ottaa niin itseensä, että pitäisi pitää ylimääräisiä lepopäiviä tai juosta pelkkää peruskestävyyttä. Lauantainakin jalat olivat vielä selkeästi väsyneet, joten parasta vaan tunnistaa ja tunnustaa tosiasiat. Ehkä tästä jopa tuli otettua opiksi. Jää nähtäväksi.

Viikon paras: Tulipa tehtyä

Viikon huonoin: Väsymys

Vko 36 (Runalyze)

Tässäpä sitten viimeiset läpsyttelyt Bukarestissa. Haikealta tuntuu. Varsinkin, kun vihdoinkin ilmassa alkaa olla viilenemisen merkkejä. Kesää siis jatkamaan Kaspianmeren rannalle ja seuraavat juoksutunnelmat sieltä.

Viikon paras: Lauantaiaamun viileys

Viikon huonoin: Väsymys