Kolme viikkoa maratoniin

Runalyze herjaa minun olevan 67% maratonkunnossa. Vuosi sitten sama lukema oli 84. VO2max myös hienossa alamäessä.

En ole ollenkaan valmis. Kaikki on nyt kuitenkin tehty ja enää en voi mitään sille, miten asioiden tila sattuu olemaan. Toivoin kyllä, että tuntisin olevani valmiimpi ja myös paljon paremmassa kunnossa. Näin ei käynyt ja syitä olen pohtinut, vaikka siitä ei mitään apua olekaan tähän hätään. En mielestäni oikein päässyt touko-kesäkuun loukkaantumistauon jälkeen missään vaiheessa samaan kuntoon, missä olin keväällä. Lenkit ovat tuntuneet joko tahmeilta tai ihan ookoolta. Oikeastaan ainoat selkeän positiiviset ja kannustavat juoksufiilikset olivat tällä viikolla. Kiva, että sellaisiakin ehti tulla, mutta olisi saanut olla enemmän.

Harmittaa, että en viime vuonna ensimmäiselle maratonille harjoitellessani kirjoittanut enemmän tuntemuksia ylös. Olisi helpompi verrata. Nyt pitää yrittää turvautua hatariin muistikuviin. Siis todella hatariin. Harvemmin sitä muistaa, miten kolmen tunnin lenkki sujui vuosi sitten. Entäs intervallitreeni tuona tiettynä päivänä, kun sääolosuhteet olivat samanlaiset kuin tämänvuotisen maratonharjoittelun vastaavassa treenissä. Olinko silloin yhtä väsynyt ja tuntuivatko jalat päivä toisensä jälkeen palautumattomilta. Selailen harjoituslogia edestakaisin vertaillen syyskuuta 2021 ja syyskuuta 2022. Tarkastelen juostuja määriä, vauhteja, sykkeitä. Miksi olen juossut lähes 3,5 tunnin lenkkejä ja seuraavana päivänä vielä 10 kilsaa päälle. Siis mitä, tuolloinkin oli muka noin kuuma, enkö muka lähes kuollut, tänä vuonna olen kyllä meinannut kuolla kuumuuten monta kertaa. Äh, kunpa olisi muistiinpanoja enemmän, niin ei tarvisi ihmetellä ja arvailla. Sitä faktaa se ei tietenkään muuttaisi, että Runalyzen data näyttää kuntoni olevan tänä vuonna huonompi. Toivottavasti saan kompensoitua sitä edes vähän vähäisellä maratonkokemuksellani. Viimeksi sitä ei ollut yhtään.

Viime vuonna maratonin (3:58) jälkeen laitoin tälle vuodelle tavoitteeksi 3:45. Eipä tule tapahtumaan ja ei ole ollutkaan enää tavoitteena missään vaiheessa tämän harjoittelusyklin aikana. Aion kuitenkin lähteä alle neljän tunnin vauhtia. Jos tulee hyytyminen tai keskeytys, niin sitten tulee. Pelkkä maaliin pääseminen ei ole minulle asia, josta mitenkään ylenpalttisesti ilahtuisin. Mieluummin yritän sellaiseen aikatavoitteeseen, jota pidän itselleni hyväksyttävänä. Jos tulee keskeytys, se harmittaa ihan yhtä paljon kuin jos aika painuu tuon keinotekoisen hyväksymisrajani väärälle puolelle. Juoksuharrastukseni on varsin aikakeskeistä ja se suotakoon, vaikka tuntuu olevan ainakin naisharrastajien keskuudessa aika epäsuosittu lähestymistapa. 

The hay is in the barn. Toivon vain, että heinää olisi vähän enemmän. Kolmen viikon keventelyn haluaisin tietenkin tuntuvan todellakin kevyeltä ja sitä kautta saavani lisää uskoa touhuun. Usein toki varsinkin ensimmäinen keventelyviikko on tukkoista ja epävarmuutta kasvattavaa. Ja nyt kun juoksuohjelmaa vilkaisin, niin eipä tuleva viikko mitenkään erityisen keveä edes ole muuten kuin piikkiviikkoihin verrattuna. Pitkä lenkkikin on 2,5 tuntia.  

Olen kyllä tyytyväinen siihen, että ylipäätään olen pystynyt harjoitella ja näyttää siltä, että pääsen lähtöviivalle asti. Loukkaantumisen jälkeiseltä tauolta palattuani kesäkuussa jouduin kasvattamaan kilometrimääriä isolla riskillä ja kaikkien oppien vastaisesti ehtiäkseni edes harjoitella maratonille. Joskus, tai no omalla kohdallani lähes aina, on vaan niin helppoa unohtaa ne asiat, joiden toteutumisesta pitäisi olla iloinen. 

Syysflunssa, ja tietääkseni myös korona, on minulla tietenkin sairastamatta, joten hyvinhän tässä ehtii vielä mennä kaikki oikein kunnolla pieleen.

Vko 36 (Runalyze)

Vko 37 (Runalyze)

Vko 38 (Runalyze)

Ei ole hellelenkkeily minun juttuni

Tämä puna ei ole huomisen bruna

Melkein kaksi viikkoa kotiin paluusta ja lähes jokaisen lenkin aikana olen vain miettinyt, kuinka kamalan kuuma on. Päässä takoo juostessa kuumakuumakuumakuumakuuma. Jalat ovat hyytelöä ja kädet spagettia. Koko kroppa tuntuu veltolta ja energiataso on nollassa. Kasvoille lehahtaa kuuma aalto ja sormilla koskettaessa kasvot myös tuntuvat huomattavan lämpimiltä. Vauhdikkaampien lenkkien aikana päässä kihelmöi ja lopulta alkaa mennä kylmiä väreitä selkää pitkin. Nestehukan ja kropan ylikuumenemisen merkkejä, mutta toki se on loppuun asti juostava, kun jäljellä on vain viisi kilometriä. Mietin, miksi ihmeessä teen tätä vapaaehtoisesti. Haukon liian lämmintä ilmaa ja toivon, että minulla olisi ranteesta irrotettavat legoukkokädet, koska käsien kannattelu tuntuu liian työläältä. 25 kilsan lenkin aikana alan jo neljännen kilometrin jälkeen laskemaan ja kauhistelemaan, kuinka monta kilometriä vielä jäljellä. Yritän juosta mahdollisimman lähellä merta viileämmän ilmavirran toivossa. Siemailen lämmennyttä urheilujuomaa ja ihmettelen, miten puolen litran pullo voi tuntua niin uuvuttavan painavalta. Harkitsen lenkin lyhentämistä tai vauhdin tiputtamista, vaikka vauhdit onkin jo säädetty lämpötilan mukaan. Sitkeys ja varmaan tyhmyyskin kuitenkin lopulta voittaa.

Lopussa seisoo kiitos ilmastoinnin ja suolan muodossa

Tuskastun holtittomasti seilaaviin sähköpotkulautailijoihin ja pyöräilijöihin normaaliakin nopeammin. Kolaroin äkillisen suunnanvaihdon tehneen 3-vuotiaan ei-sähköpotkulautailijan kanssa. Hymyilen väkisin ja heilautan vanhempioletetulle kättä. Tilanteesta eteenpäin päästyäni mietin, miksi bakulaiset lapset ulkoilevat niin sankoin joukoin arki-iltana klo 11. No, sen takia kun päivisin on kuuma, mutta siltikin kuumuusärtyneenä haluaisin heidän olevan kotona. Jonkun koira singahtaa jalkoihin ja taas kutitellaan kiukkuhermoa. Neljän nuoren naisen rykelmä vie koko kulkuväylän laidasta laitaan. Vastaantulevaa juoksijaa tuijotetaan suu auki, mutta ihmisen mentävää aukkoa ei muuriin synny. Teen aukon itse, juoksen tahallani päin. Näin pönkitetään keski-ikäisten kiukkuisten tätien ja setien mainetta vähän lisää. Voi helvetti kuinka minulla on kuuma.  

Ostin Brooks Ghostit, koska oli pakko ylipäätään ostaa kengät ja valikoima oli vähän huono. Ei todellakaan mitkään lempikengät, mutta kai näilläkin juoksee. Kenkien valkoiset kohdat on oikeasti kamalan rumaa hailakkaa vaaleanpunaista.

Lenkin loputtua lysähdän lähimmälle penkille ja suren vähän sitä, että vielä pitää siirtyä kotiin asti. Olo on kuitenkin myös huojentunut, ja läkähtynyt. Alikulun liukuportaat ei toimi ja suhtaudun asiaan ylitsevuotavan dramaattisesti. Hapuilen kotitalon pilkkopimeässä rapussa kiroten hissin ja valojen puutetta. Jupisen itsekseni, miten monta näitä askelmia oikein on. Astun sisälle ja taivaallinen viileys kietoutuu ympärilleni. Janottaa, mutta ei tee mieli mitään nestettä. Ahmin ihan mitä tahansa suolaista ja vähän ylpeänä esittelen miehelle, kuinka märiksi olen hikoillut vaatteet. Häpeä siitä, miten suhtauduin kanssaulkoilijoihin, alkaa nostaa päätään samassa tahdissa kehon viilenemisen kanssa.

Seuraakin ilouutisia; sääkin nimittäin viilenee! Voi ihana, ihana syyskuu. Ei tarvi enää kytätä iltaisin, milloin lämpötila painuu alle 30, että voin lähteä lenkille. Olen pitänyt 30 astetta jonkinlaisena psykologisena rajana. Olisi muuten liian lannistavaa. Lisäksi pian alkaa koulut ja bulevardin ihmismäärä romahtaa. Näiden säätieteellisten ja lukuvosikierrollisten asioiden suora seuraus on, että olen mukavampi ihminen.

Vko 33 (Runalyze)

Tämä viikko meni mukavan viileässä ja vähän sateisessakin Walesissä. Valituksen aiheina mäkisyys ja kaljoittelun vaikutus juoksuun.

Vko 34 (Runalyze)

Vko 35 (Runalyze)

Viime lauantaina oli koko maratonharjoitteluni avainharjoitus yhdessä kolmen tunnin lenkkien kanssa. Juoksin kaksi tuntia maratonvauhtista. Lämpötilakorjattu vauhti oli 5:48/km. Tuntui hirveän raskaalta ja jalat ovatkin olleet huomattavan väsyneet ja jopa vähän kipeät. Aika alkaa käydä vähiin 15.10. juostavaa kisaa ajatellen. Ottaisin mielelläni kuukauden lisää valmistautumisaikaa.