Heräävät kisapäivänä kolmelta

Lähipuistossa

Sain kahdeksan viikon harjoitusohjelman, jonka tavoitteena oli parantaa viiden kilometrin aikaani, päätökseen. Testijuoksun suoritin sunnuntaina. Aika ei parantunut. Jäin puoli minuuttia kahden kuukauden takaisesta ennätyksestäni. En kuitenkaan ole pettynyt, vaikka lievästi harmittaa. Uskon, että syksyllä viileämmällä kelillä ennätys tulee ihan helposti. Heräsin sunnuntaina klo 4, jotta sain syötyä ja ennen kaikkea sulateltua aamupalan ennen kuin oli aivan liian lämmin. Seiskalta suuntasin puistoon ja silloinkin oli jo 20 astetta. Oikeastaan tiesin, että mahdollisuudet ennätykseen ovat olemattomat, mutta pakko on yrittää tai ei voi varmasti tietää. Ensimmäinen 500 metriä menikin oikein hyvin, mutta sitten alkoi kamppailu vauhdin hiipumista vastaan. Jokainen vähänkin juokseva tietää, että tuollainen tilanne noin varhaisessa vaiheessa on aika toivoton. Kilometriajat olivat 4:49, 4:45, 4:51, 4:55, 4:47. Oli juoksu-urani ensimmäinen täysiä juostu vitonen, kun en saanut puristettua minkäänlaista loppukiriä. Olin kertakaikkiaan aivan poikki. Yhtään kovempaa en olisi kyennyt menemään, joten pakkohan tuohon on olla tyytyväinen.

Tuli tuosta klo neljä heräämisestä mieleeni, kun olin miehen kanssa lomalla Kapkaupungissa pääsiäisenä 2017. Meidän majotuspaikassa oli Two Oceans Marathoniin osallistuvia miehiä. Juteltiin heidän kanssaan ja sanoivat, että heräävät kisapäivänä kolmelta. Jälkeenpäin huoneessamme kauhistelin asiaa miehelle ja totesin, että en ikimaailmassa tule olemaan niin juoksija, että viitsisin herätä tuohon aikaan vain ottaakseni osaa juoksutapahtumaan. Muistan tämän hetken todella elävästi. Pelkkä ajatuskin oli ihan naurettava. No, en edelleenkään ole noussut klo 3 juoksutapahtuman takia, mutta kylläkin klo 4 omatoimisen testijuoksun takia. Uskomatonta, kuinka tämä touhu vie mukanaan.

Vko 26 (Runalyze)

Oli taas viiden aamujuoksun viikko. Nyt kun tähän on tottunut, niin ei tunnu enää vaikealta, mutta olen silti niin paljon enemmän iltapäivä/alkuiltalenkkeilijä, että eipä jää aamulenkkejä ikävä sitten syksymmällä. Suunnitelmissa on jatkaa tätä viiden juoksukerran systeemiä toistaiseksi ja katsoa, mihin se johtaa pidemmällä aikavälillä. Penikoita vaihteeksi parantelen, mutta ainakin tällä hetkellä niiden hoitelu onnistuu lenkkeilyn lomassa. Toki jos tilanne pahenee, niin juoksutaukoa on pidettävä. On kyllä todella rasittava vaiva ja ehkä kannattaisi jo jotain ammattilaisen apua ja näkökulmaa asiaan hakea, koska säärien ongelmat ovat todellakin piinanneet enemmän tai vähemmän ihan siitä lähtien, kun lenkkeilyn aloitin. Lähes viisi vuotta sääri arkana on ihan hemmetin pitkä aika ja nyt kun asiaa ajattelee, niin apua olisi ehkä kannattanut hankkia aikoja sitten.

Viikon paras: Testivitonen vaikka olikin vaikeaa

Viikon huonoin: Sääri

 

Pinkki väri naisten urheiluvarusteissa saa lähinnä voimaan pahoin

Ostin Puman juoksukengät. Mietin joku päivä sitten, että kukaan ei juokse Puman kengissä. Voi siihen tietenkin olla ihan päteväkin syy, mutta päätin olla lannistumatta, koska oikeastihan tervejalkainen ja normaalipainoinen harrastejuoksentelija voi juosta ihan missä tahansa lenkkareissa, jotka tuntuvat jaloissa hyviltä. Ei kyllä ollut ihan tunnin tai parinkaan juttu löytää mitään juoksukengän tapaisiakaan Pumalta, mutta olin päättänyt onnistua tehtävässä ja sitkeys palkittiin, kun Hybrid Astroa löytyi kuin löytyikin hylätty jämäkappale kaupungin kämäisimmän ostoskeskuksen epäjärjestelmällisimmästä urheiluvälinekaupasta. Voiton riemuisena laitoin jalkaani ja totesin jotta hyvät on! Täytyy kyllä sanoa, että en ole koskaan kokenut juoksukenkien ostoa vaikeaksi. Kolme paria on varmasti maksimi, mitä olen joutunut ikinä sovittamaan ennen ostopäätöstä. Painoa näillä on kunnioitettavat 280g ja koska rinnakkaiskäytössä olevat Under Armourit ovat samanpainoiset, joudun ehkä kuitenkin tässä pian katselemaan jotain kevyempääkin kenkää. New Balancen Beaconit, jotka nämä kengät korvaavat, ovat kuitenkin sata grammaa kevyemmät. Se on aika paljon se. Toisaalta noissa Beaconeissa tuntuu joskus, että ei olisi kenkiä jalassa ollenkaan. En siitäkään tunteesta ihan kamalasti tykkää. Näistä Pumista mietin vähän, että onko nuo muovihärpäkkeet pakollisia, mutta ei sentään irti viitsi alkaa sahata.

Pinkki väri naisten urheiluvarusteissa saa lähinnä voimaan pahoin, mutta sen kanssa on vain elettävä. Liikuntaa harrastavan naisen on kai tarkoitus pinkillä värillä viestiä, että tässä on kuulkaas nainen liikkumassa. Tai ehkä se tuo mukanaan jotain voimaannuttavaa ja eheyttävää girl poweria. Mistä näistä tietää. (Voi kuinka inhoan pinkkiä.)

Vko 25 (Runalyze)

Viime viikolla onnistuin juoksemaan viisi kertaa aamukahdeksalta. Kosteaan ilmanalaan tapahtui jonkinlainen tottuminen, koska sunnuntaina kosteus ei hermostuttanut juuri yhtään. Ja kappas, sunnuntain lenkin keskisykekin oli 5-10 lyöntiä vähemmän kuin muutaman edeltävän sunnuntain samanpituiset lenkit samalla vauhdilla. Tämä on aina yhtä helpottavaa, kun huomaa kropan sopeutuneen kohonneisiin lämpötiloihin. Varsinkin kun se sopeutuminen ehtii tapahtua ennen seuraavaa lämpötilanousua. Tiistaina kilsan vedot (x4) meni aika tasan 4:45 eikä torstain 2x15 minuuttia tempovauhtista tuntunut erityisen pahalta sekään.

Jos saisi tulevana viikonloppuna puristettua testivitosen 38-vuotissyntymäpäivän kunniaksi, olisin ihan tyytyväinen. Tai vaihtoehtoisesti alottaisin uuden ikävuoden ärsyyntyneenä ja luovutusmielialalla.

Viikon paras: Sopeutuminen kesään

Viikon huonoin: Säärikipua pukkaa  

Aivojen paikalle ilmestyi jääkimpale

Velttous sen kuin jatkuu ja tätä oloa on odotettavissa siihen asti, että ei ole koko ajan liian kosteaa ja liian lämmin. Eli kolmen kuukauden päästä helpottaa. Öinen nihkeissä lakanoissa pyöriskely on alkanut ottaa sen verran pääkoppaan, että olen yrittänyt nukkua olohuoneessa ilmastoinnin syleilyssä. Sohvalta heräänkin aina kaikki paikat jumissa ja pää kipeänä apaut neljän tunnin unien jälkeen. Päivällä pakko ottaa päiväunet, ja sitten tällainen pätkänukkumisen kierre onkin valmis. Seuraavassa asunnossa on pakko olla ilmastointilaite myös makuuhuoneessa. Inhottavinta on se, että toistaiseksi ei ole edes ollut mitenkään erityisen kuuma, joten pahempaa tuskailua on luvassa. Juokeminen aamun näennäisessä viileydessä on kosteuden takia tukalaa. Tuntuu että ilmassa ei ole tarpeeksi happea. Myöhemmin onkin sitten lämpöä liiaksi, vaikka ilma onkin kuivempaa. Puuh. Pakko silti sanoa, että minä kyllä tykkään kesästä kuitenkin keskimäärin enemmän kuin muista vuodenajoista. Meillä asennevikaisilla ihmisillä vaan on lähes aina kuitenkin jonkin verran vaikeaa.

Vko 24 (Runalyze)

Maanantaina maistui voi ja juusto. Niin aamulla, päivällä kuin iltapäivälläkin. Ei ole arjessa paljon parempaa syötävää kuin leipä, jonka päällä on reilusti voita ja liikaa juustoa. Lenkillä maha kyllä meinasi, että kyllä muuten olisi. Alkumatkan vatsa kramppaili ja loppumatkan saikin tehdä syvähengitysharjoituksia ja pinnistellä perskannikoita yhteen. Ehdin kotiin vessaan kuitenkin. Otsalla oli aikamoinen tuskanhiki.

Tiistaina 12x400m alkaen vitosen kisavauhdilla ja veto vedolta vauhtia kiristäen, 90 sekunnin palautuksilla. Olipa kamalaa. Infernaalisen hirveää. Aivojen paikalle ilmestyi jääkimpale ja viimeisen vedon lopussa alkoi kropan läpi kulkea kylmiä väreitä. Enkä siltikään päässyt vauhdeissa haluamalleni tasolle. Käytin kyllä lämpotilaan ja ilman kosteuteen mukautettuja tavoitevauhteja, mutta ei vaan kyennyt. Yhtään kovempaa en yksinkertaisesti olisi pystynyt menemään. Vetojen vauhdit asettuivat välille 4:35/min ja 5:01/min.

Torstaina oli kai ihan kohtalaista, kun ei jäänyt mitään kummempia muistijälkiä. Lämmin oli toki, mutta pk-lenkillä sitä sietää kohtalaisesti.

Perjantaina puoli tuntia tempovauhtista ja sekin meni odotetusti hillittömäksi rimpuiluksi. Edellisestä lenkistä oli kulunut juuri ja juuri 12 tuntia, joten käytin tätä syynä vaikeuksille ja onnistuin estämään totaalisen hermostumisen. Minulle on todella kova paikka, jos en kykene tavoitevauhtiin. Kun 5:05/min ei millään onnistu ja lopussa kello ilkkuu, että tempo-osuus meni muuten tahdilla 5:10, niin kiivastun ja päätän lopettaa koko harrastuksen. Koska juoksin viisi sekuntia hitaammin kilometriä kohden! Mies yrittää yleensä rauhoitella ja tästä ärsyynnyn vaan vielä enemmän. Pitäisi jotenkin oppia, että ei ole niin vakavaa.

Tänään olikin vuorossa viikon pisin ja hitain lenkki. On todella mukavaa seurata kesän ajan harjoitusohjelmaa, jossa ei ole varsinaisia pitkiä lenkkejä ollenkaan. Alkumatkasta oli hiljaista ja liikkeellä lähinnä kirkkoon menijöitä ja torikauppiaita. Liikennevaloissa seisoskelua kertyi aika monta minuuttia. Ihan hyvä kuitenkin.

Viikon paras: Tulipa silti juostua

Viikon huonoin: Nihkeälämminyök

Sitten heittäydyinkin kaljapalauttelulinjalle

Viime viikosta muodostui palautuskaljojen viikko. Olo ei kyllä olen järin palautunut, mutta ei voi yrityksen puutteesta syyttää. Kantapääkivut ovat kaikonneet ja kaikki rullailut ja venyttelyt toki unohtuneet saman tien. Onnistuin juoksemaan kaikki viikon lenkit aamulla. Tämä tuntuu tekevän päivistä ihan järjettömän pitkiä. Muutenkin olo on harvinaisen laiska ja unelias. Vaikken ainakaan aikuiselämässä ole koskaan tuntenut oloani pirteäksi joitakin ohikiitäviä hetkiä lukuunottamatta, niin jotenkin nyt on jopa minun mittapuulla epätavavallisen aikaansaamatonta menoa.

Vko 23 (Runalyze)

Tiistain vauhtilenkkinä oli 200 metrin vetoja määrittelyllä "hieman kovempaa kuin vitosen kisavauhti". Ensimmäinen ajatus oli, että voi ei. Voi eiltä se myös tuntui. Viisi ensimmäistä vetoa ei mennyt edes vitosen vauhtiin. Viisi seuraavaa kyllä ja reilusti allekin, mutta olo oli hirveä. Kuulostin hinkuyskäiseltä sialta. Näytinkin varmaan. Torstaina 2x2km tempovauhtista ja taas oli synkeitä ajatuksia liikkeellä. Sitten heittäydyinkin kaljapalauttelulinjalle. Näiden kovavauhtisten harjoitusten hyvä puoli on siinä, että sielu huutaa kiitosta, kun lähtee peruskestävyyslenkille. Jee, tämä ei tule tuntumaan miltään.

Minulla on siis tällä hetkellä työn alla viiden kilometrin ajan parantamiseen tähtäävä harjoitusohjelma. Tässä eräänä päivänä minulle valkeni, että tämä ohjelmahan loppuu keskellä kesää. Ja minun pitäisi siis juosta testivitonen joskus kuun loppupuolella, jolloin luultavasti on ihan sikakuuma. Jotta pystyisin parhaimpaan suoritukseeni, niin lämpötila ei saisi olla missään tapauksessa yli +15. Aurinko ei myöskään saisi paistaa. Jotenkin on sellainen tunne, että ei tule olemaan optimaalisia olosuhteita. Ja täten en myöskään koe, että itseni rääkkääminen turhaan on mielekästä. Miten voivatkin testijuoksut olla näin vakava paikka. Ja miksi käytän niiden ajatteluun kohtuuttoman paljon aikaa.

Viikon paras: Palautuskaljat

Viikon huonoin: Tuskaiset vauhtilenkit