keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Olo oli tuskainen

Under Armour HOVR Sonic 2

En ole koskaan ostanut näin rumia juoksukenkiä. Muut värit olivat 10 euroa kalliimpia, joten tässä tuli niin armottomasti säästöä, että kannatti. Varmaan joka kerta näitä jalkaan laittaessa miettii, että onpa rumat. Töpsöttelin sisällä jonkun verran ja ovat kyllä todella mukavantuntuiset. Jos nyt ei ihan kummia tapahdu tai kengät aiheuta vaikkapa jalan tippumista irti, niin näillä varmaan Wienissäkin juoksen. Voin siinä samalla sitten ärsyyntyä rumista kengistä. Otin taas vaihteeksi yhtä koko isommat kuin viimeeksi, jotka nekin olivat mielestäni liian isot. Olisi plussaa, jos tässä elämässä saisi vielä joskus nauttia normaaleista isovarpaiden kynsistä.

Eilen katsoin lenkille lähtiessä, että plussa-asteita oli 11. Päätin kuitenkin, että ei ole ja laitoin ihan liikaa vaatetta päälle. Syke oli tietenkin pari pykälää normaalia korkeampi. Minun lämmönsietokyky on ihan uskomattoman huono. Olo oli tuskainen ja teki mieli viskoa takki, sormikkaat ja panta menemään. Lisäksi vanne kiristi päätä ihan juoksuun liittymättömien asioiden takia niin paljon, että kotona palkitsin itseni kahdella munkilla ja suklaapatukalla. 6,5km, 6:49/km, 44min21s, syke 67% max

Maanantain TRX jäi väliin ja joudun varmaan tänään pakertamaan. Yritän normaalisti saada tuon alta pois heti maanantaina, niin ei mene koko viikko pilalle. Tänään on olo tosin niin kiukkuinen, että tuskin viikkoa pelastaa enää mikään.

Lämpimin aatoksin kohti uusia ärsytyksiä.

maanantai 27. tammikuuta 2020

Saa mennä, miten menee

Aika tuntuu valuvan kamalaa vauhtia ties minne ja taas on yksi viikko takana. Viikonloppu meni muuten suunnitelmien mukaan, mutta lauantain jo muutenkin lyhyt lenkki kutistui aikataulusyistä ihan minimittaiseksi. Ärsyttää olla niin tavattoman aikaansaamaton ihminen ja parikin normaalista poikkeavaa juttua saa heti koko päivän ihan sekaisin. Olisi kivaa olla sellainen tehopakkaus, jotka saa päivässä aikaan enemmän kuin minä viikossa. Ja sellainen, jotka tuntuvat tekevän siinä sivussa sata asiaa. Itsehän joutuu keskittymään täysillä yhteen asiaan kerrallaan tai muuten mistään ei tule valmista ikinä.

Lauantain pikapyrähdyksestä ei jäänyt mielikuvitusjälkipolvelle paljon kerrottavaa. Joku mies huusi perään, että juna meni jo. Jäädyin ja en keksinyt romaniaksi mitään takaisin sanottavaa. 5,1km, 6:29/km, 33min, syke 66% max

Sunnuntaina lähdin pitkälle lenkille varsin tietoisena siitä, että pitkien lenkkien osuus viikottaisesta kilometrimäärästä on tällä hetkellä aivan liian iso. Olen nyt kallistunut siihen suuntaa, että tämä eka maraton saa mennä ihan miten menee. Ehkä ensi vuonna sitten uudestaan paremmalla valmistautumisella. Henkisesti taidan olla jo laittanut vuoden päätavoitteen Bukarestin maratonin puolikkaalle syksyllä. No joka tapauksessa, kolmisen tuntia taivallusta pitkin hiljaisia katuja. Sunnuntaiaamut tuntuu olevan ainoa ajankohta, jolloin kadut eivät ole ruuhkaisia. Valoissakaan ei tarvinnut koko matkan aikana odotella kuin yhteensä vartin verran. Kerrankin oli ajoitukset kohdillaan. Kirkkojen kohdilla oli vähän jalankulkijaruuhkaa, mutta kertaakaan ei tarvinnut laittaa kävelyksi ihmismassojen takia. Juomista en jaksanut matkan varrella käydä ostamassa. Olisi ehkä kannattanut, mutta selvisin noinkin. Loppupäivän oli kylmä ja tänään väsyttää. 25,8km, 6:59/km, 3h, syke 67% max

Viikkokilometrit: 47,1
Viikon paras: liikennevalot
Viikon huonoin: motivaatio

perjantai 24. tammikuuta 2020

Vaikea keli saada vaatetus oikein


Tiistaina ei sujunut. Jonkinlaista kyllästymistä havaittavissa. Ei huvita. Kylmä. Kuuma. Sukka hiertää. Jano. Pissahätä. Liian monet liikennevalot. Tekosyyautomaatti toimi. Teen kyllä lenkin, jos sellainen on ohjelmassa. Sinällään minulle ei ole väliä, mitä ajatuksia juostessa päässä pyörii. Tammikuu on muutenkin kuukausista inhottavin, joten siinä kokonaisuudessa ei paljon paina, vaikka kaikki kuukauden lenkit sujuisivatkin tympeissä tunnelmissa. Onneksi pian on helmikuu ja yleisvire lähtee nousuun. 6,5km, 6:48/km, 44min15s, syke 63% max

Torstaina neljä mailin (1,6km) vetoa. Lähtiessä oli hirmu kylmä ja meinasin palata hakemaan pantaa ja hanskoja. En kuitenkaan jaksanut ja taskuunhan ne olisivat tiensä parin kilometrin jälkeen löytäneet joka tapauksessa. Viitisen astetta plussan puolella on minulle vaikea keli saada vaatetus oikein. Kulkuväylät eivät ole olleet jäisiä kertaakaan tänä talvena ja tämä on kyllä ihan mielettömän ilahduttava asia. Kulku oli kevyttä, sen suhteen ei ole mitään moitittavaa. 9,7km, 5:51/km, 56min42s, syke 76% max

Nike Winflot vetelee viimeisiään ja ajattelin huomenna käydä Under Armourin kaupassa sovittelemassa HOVR sonic kakkosia. Olen aika huoleton kenkäshoppailija. Sovitan korkeintaan kaksia pareja ja homma oli siinä. Yhtään hutiostosta ei ole tullut. Yhdet Brooksit oli ehkä sellaiset, että olisi varmaan löytynyt parempiakin vaihtoehtoja. En myöskään keräile kenkiä eikä minulla ole kuutta paria samaan aikaan kierroksessa. Tällä hetkellä noiden Nikejen lisäksi on New Balance Beaconit.

tiistai 21. tammikuuta 2020

Tämähän pitää ottaa tavaksi


Perjantaina kävin hätäisellä lenkillä ajatuksella "onhan tässä ihmisellä parempaakin tekemistä". Kotona vieläkin hätäisemmät syömiset ja suihkut. Se parempi tekeminen johti aivan infernaalisen kammottavaan oloon lauantaina. Tässä on pikkuhiljaa saavuttanut iän, jolloin liika nesteiden nauttiminen aiheuttaa sen, että yhden päivän sijaan pilalle menee kaksi.  Siksipä sunnuntaiaamuna lähdin pitkälle lenkille maailmankaikkeudelta anteeksi pyydellen. Sitten matka suijuikin ihan hyvin ja ylimielisyys alkoi nostaa päätään. Eihän tässä vielä mitään kehäraakkeja ollakaan! Näin sitä vaan saman viikonlopun aikana kallistellaan ankarasti tuoppia JA käydään yli 20 kilsan lenkillä. Huhheijaa. Tämähän pitää ottaa tavaksi. 

Loppumatkaa kohden mieleen kuitenkin pälkähti ajatus, että maratoniin on tasan kolme kuukautta aikaa. Kolme kuukautta. Eihän siihen mahdu muuta kuin pari hassua lenkkiä ja aika varmasti sairastelenkin, joka tulee entisestään vähentämään lenkkien määrää. Ajatus jalostui siihen pisteeseen, että eihän minun edes kannata lähteä koko kisaan. Iltaan mennessä olin jo saanut itseni uskomaan, että loma Wienissä on ihan kiva joka tapauksessa, ilman juoksemistakin.

Perjantai: 6,5km, 6:29/km, 42min13s, syke 66% max
Sunnuntai: 22,6km, 6:55/km, 2h36min, syke 66% max

Viikkokilometrit: 43,8
Viikon paras: hetkellinen superhuman-tunne
Viikon huonoin: mahalasku tavikseksi

torstai 16. tammikuuta 2020

Sielunveli Jose

Motivaatio-ongelmasumu

Karkeasti arvioiden n. 80% lenkeistä tapahtuu säässä, johon olen tyytymätön. Narisen aina, kuinka on liian sitä sun tätä. Olen kyllä aikamoinen pessimisti ja käännyn helposti negatiivisuuteen. BBC:n Football Daily -podasctissa puhuttiin Jose Mourinhon negatiivisuudesta ja kuinka hänen pitäisi pyrkiä Tottenhamissa pois negatiivisesta tyylistään. Mieheni totesi, että voisin mennä samalle epänegakurssille Mourinhon kanssa. Football Daily on muuten todella suositeltavaa kuunneltavaa kaikille brittifutiksen ystäville.

Viikon flunssatauko päättyi tiistaina, kun hiiviskelin oloani tunnustellen ja samalla korkeita sykkeitä peläten. Ihan turhaa pelkäsin. En tiedä, oliko koko tauko edes tarpeellinen. Flunssa oli niin lievä, että useimmat varmaan olisivat harjoitelleet normaalisti. Minulla ei ole mitään ongelmia pitää taukoa. Lähipiirissä sattunut erittäin vakava sydänlihastulehdus kolkuttelee aina mielessä, kun vähänkin on kurkku karhea. Meno oli niin kepeää, että muutaman päivän lepo ei kuitenkaan missään tapauksessa mitään vahinkoa tehnyt. 6,5km, 6:49/km, 44min39s, syke 67% max

Tänään vuorossa oli 800 metrin rivakampia pätkiä lähipuistossa. Nolla-asteinen sää ja sankka sumu toimivat oivina puiston tyhjentäjinä ja aika rauhassa siellä saikin taivaltaa. Jokunen koiraparka kävelytti vastahakoisia omistajiaan, mutta juoksijoita ei näkynyt. Paikalliset pelkäävät vähänkin kylmempää säätä ja oikeasti uskovat siihen myyttiin, että kylmästä ilmasta sairastuu. Vetojen tavoittevauhtina oli kympin kisavauhti ja toteutunut 5:10/km onkin varmaan sitä tosi lähellä. 8,1km, 5:39/km, 45min46s, syke 79% max

Tästä on hyvä jatkaa viikonloppuun.

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

2017: Jatko ei yhtään helpompaa


Jotta huomattavaa kehitystä olisi päässyt tapahtumaan, juoksumääriä olisi pitänyt pystyä kasvattamaan. Harrastuksen aloittamisesta oli kuitenkin kulunut jo vuoden päivät ja vähän ylikin. Vuonna 2017 minulla oli yhdeksän vähintään viikon mittaista taukoa harjoittelussa. Sairastelin ja lisäksi tietenkin vasen jalka oli välillä niin kipeä, että kävelykin sattui. Säännöllisyys on kuitenkin kehityksen kannalta tärkeää. Nyt säännöllisyyttä ei päässyt syntymään muuten kuin taukojen suhteen. Toki pidin taukoa myös kahden lomamatkan ajan. Yleensä lenkkeilen matkoilla, mutta näillä reissuilla se ei ollut mahdollisuutta. Minun vauhdeilla ei leijonaa juosta karkuun.

Testivitonen meni heinäkuussä, tai joskus niillä main, 28 minuuttiin. Tämä olikin sitten näköjään vuoden ainoa testilenkki. Uskoisin noiden useiden taukojen olleen syynä tähän. Penikoiden suhteen tein kaikkia harjotteita, mitä vaan edes puoliksi uskottavista lähteistä netin syövereistä onnistuin löytämään. Tunnustin myös, että lihaskuntoharjoittelu on pakko aloittaa. Tämä oli kova paikka ja sairastelutauot ei enää tuntunutkaan läheskään yhtä kurjilta!


Joskus satoi

Sadekausi toi oman pienen lisänsä. Sanonta uitetun koiran märkyydestä avautui ihan uudella tavalla. Lämmin sade ei sinällään haittaa, mutta sadekauden kaatosade sattuu. Monet kerrat seisoin lenkkivaatteet päällä parvekkeella tujottamassa pilviä ja arpomassa, mennäkö nyt tai myöhemmin. Myöhemmin ei yleensä toiminut pimeyden takia. Lopulta päätin vain mennä ellei satanut kuin saavista juuri lähtöhetkellä. Kuumuus oli kyllä juoksuharrastukseni alun teema, mutta tähän mennessä siitä oli tullut jo vakioseuralainen ja oikeastaan vasta ensimmäiset lenkit Suomi-lomalla toivat mukanaan ajatuksen, että lenkkeillessä ei välttämättä tarvikaan aina olla tuskaisen kuuma olo.


Ihan aina ei ollut kuuma

Vuoden aikana juoksin yhteensä 775km. Aikaa sain tuhrautumaan sata tuntia. Päällimmäiseksi fiilikseksi jäi turhautuminen.

-------------------------------------------
Tämän viikon lenkit jäivät lievän flunssan varjossa yhteen. Tiistaina matka jatkuu. 

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

080120


Eilen huomasin ilokseni päivän pidentymisen. Se on aina vähän pieneltä lottovoitolta tuntuva asia, vaikkei täällä mitenkään älyttömän lyhyeksi päivä missään vaiheessa menekään. Otsalampulle oli kuitenkin puoli kuuteen asti venyneellä lenkillä vielä käyttöä. Katuvalot ovat varsin himmeät ja paikoitellen uupuvat kokonaan tai ovat ihan liian kaukana jalkakäytävästä. Minulla oli otsalampun käyttämiseen todella korkea kynnys. Se nyt vaan näyttää tyhmältä kaupunkioloissa. Tarpeeksi kun kompuroin pimeässä ja hidastelin, kun ei tiennyt mihin jalkansa laittaa, taivuin lampun käyttöön. Aikamoiset kaivostyöntekijäfiilikset siitä tulee, mutta onneksi parin viikon päästä ehtii lenkille valoisaan aikaan aina tuonne marraskuulle asti.

Jalat tuntuivat raskailta maanantaisen TRX-session jälkeen. Minkäänlaiseen rytmiin oli vaikea päästä ja jonkun pikkuinen koirakin säntäsi taas vaihteeksi jalkoihin pyörimään. Nämä ovat aina vähän hämmentäviä kohtaamisia. En halua kompastua tai astua koiran päälle. Omistajat eivät yleensä tee tilanteessa yhtään mitään. Tästä johtuu myös hämmennykseni. Kysyn, voisitteko ottaa koiran pois. Usein vastauksena on hiljainen tuijotus suu puoliksi auki. Kaiken kaikkiaan viikon ensimmäinen lenkki oli kuitenkin ihan neutraalisävyinen. 6,6km, 6:49/km, 45min 3sec, syke 66% max

Tänään kurkku on kipeä ja nenä vuotaa. Äh. Ei huvittaisi juuri nyt mikään flunssan tapainenkaan. Olen aika huono sairastaja, vähän sellainen manflu-tyyppi.

maanantai 6. tammikuuta 2020

060120


Viikonloppuna vuorossa oli lauantain lyhyt pk-lenkki ja sunnuntain pitkä lenkki. Kieltäydyn käyttämästä sanaa pitkis. Siitä tulee mieleen pitkikset, eli naisten pitkät kalsarit. Sittemmin pitkiksistä tehtiin salonkikelpoiset ja nimi muuttui leggingseiksi.

Lauantaina arvoin puiston ja katujen välillä. Puistossa oli porukkaa ihan liikaa. Lomien päättyminen varmaan houkuttanut kaikki mummot ja koirat ulkoilemaan. Hölkkääminen olisi mennyt slalomiksi. Kadutkin olivat vilkkaita, mutta yllätyksekseni ärsytyskäyrä pysyi aika hyvin kontrollissa ihmismäärästä huolimatta. Hyvien, tai edes kelvollisten, reittien löytäminen Bukarestissa on osoittautunut todella vaikeaksi. Tästä syystä valtaosa lenkkeilijöistä näyttääkin juoksevan puistoissa. Minulla ei pää kestä lähipuiston lammen ympäri juoksemista kerta toisensa jälkeen, kerta viikossa riittää. Muut puistot ovatkin sitten metromatkan päässä, ja se vie tästä harrastuksesta sen idean, että lenkille voi lähteä kotiovelta. Lenkki sujui hyvin muutamassa plussa-asteessa, sykkeet oli alhaalla ja vasemman säären sisäsyrjän kroonista kolotusta lukuunottamatta missään ei tuntunut miltään. 6,6km, 6:30/km, 43min 15s, syke 70% max

Sunnuntain pitkälle lenkille en mitenkään riemusta hihkuen lähtenyt. Liikennevaloissa seisoskelu harmitti jo valmiiksi. Garminin mukaan paikallaan oloa kertyikin vartin verran. Pysäytin kellon myös kauppareissun ajaksi, mutta siihen ei kolmea minuuttia kauempaa mennyt. Lähipuistossa näkyi olevan parikymmentä juoksijaa, mutta oman lenkkini varrella moisia tuli vastaan kokonaiset kaksi kappaletta. Teki mieli vilkuttaa, mutta hillitsin itseni. Lenkin jälkeen oli kylmä ja nälkä. Kylmyys jatkui tuntikausia. Söin ja söin. Join teetä ja makasin viltin alla. Kesälläkin kärsin tästä pitkien lenkkien jälkeisestä kylmyydestä, vaikka silloin asunnon sisälämpötila oli usein 30 astetta. Olen tietenkin kysynyt asiaa asiantuntijoilta, eli Googlelta, ja kuulemma pitäisi syödä enemmän. Ennen ja jälkeen lenkin. En oikein mielestäni pysty syömään enempää, koska syön jo ihan niin paljon kuin haluan ja mieli tekee. 19,4km, 7:01/km, 2h 16min, syke 64% max

Viikkokilometrit: 37,6
Viikon paras: Viiden kilsan ennätys
Viikon huonoin: Liikennevalot

lauantai 4. tammikuuta 2020

2016: Alku aina hankalaa


Loppuvuodesta 2015 syöksyin ostoskassit kädessä portaisiin välttääkseni samaan hissiin joutumisen naapurin kanssa. Viidenteen kerrokseen kavuttuani haukoin henkeä ja jouduin istua alas lepäämään heti sisälle päästyäni. Tajusin, kuinka huono kunto minulla on. Olen aina ollut hoikka ja sen takia tuudittauduin siihen uskoon, että olen ihan hyväkuntoinen. Vähemmän yllättäen asia ei tietenkään näin ole. Tuolloin minulla oli kuitenkin vielä jotain rippeitä nuoruuden ”ei koske mua” -superihmiskuvitelmista jäljellä. Tuolla istumalla päätin aloittaa lenkkeilyn.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Luin juoksemisesta ja nimenomaan sen aloittamisesta kuukauden päivät ennen kuin ryhdyin tuumasta toimeen. En muista, oliko kyseessä Porin juoksukoulu vai Britannian julkisen terveydenhuollon Couch to 5k vai joku muu lukuisista hölkkää ja kävelyä vuorottelevista ohjelmista, mutta muistaakseni jotain ohjenuoraa seurasin kuitenkin. Sääret alkoivat kipuilla hyvin pian; jouduin pitämään useita taukoviikkoja ja toistamaan harjoitusviikkoja. Eteneminen oli hidasta. Aloittamisesta meni viisi kuukautta siihen, että sain juostua ensimmäisen viiden kilometrin testilenkin. Aikaa tuohon meni 33 minuuttia ja en ole koskaan sen jälkeen saanut samanlaisia sykelukemia mittariin kuin tuolloin. Pk-lenkkien vauhdit oli varmaan yli kahdeksassa minuutissa kilometriä kohden ja tuntui, ettei kehitystä kerta kaikkiaan tapahdu. Jos nyt alottaisin lenkkeilyn uudestaan, niin en monitoroisi sykkeitä ollenkaan ensimmäisen puolen vuoden aikana.

Säärikipujen lisäksi motivaatio-ongelmia tuotti kuumuus ja lenkkireittien puute. Asuin Lähi-idässä maassa, jossa liikuntaa ei ollut keksitty. Tuskin on vieläkään, mutta varmuuden vuoksi pitäydyn menneessä aikamuodossa. Jalkakäytäviä oli vähän ja nekin usein täynnä pysäköityjä autoja. Googlen kartoista bongasin ”training promenade and trailin”. Pettymys oli kieltämättä aikamoinen, kun paikka paljastui 800m:n asfalttipätkäksi kuusikaistaisen tien vieressä. Monet lenkit siellä tuli kuitenkin hiivittyä. Toinen vakiolenkkipaikka oli yliopiston tyhjä parkkipaikka iltaisin. Oman lisänsä lenkkeilyyn antoivat taksikuskit, jotka olivat vähän väliä tarjoamassa kyytiä. Sekä kivillä heittelevät pikkupojat ja stalkkeriautoilijat. Ai että. Eipä ole ikävä.

Kesäkuun alussa 2016 harjoituspäiväkirjassa on vain merkintä ”TOO HOT”. Iltayhdeksältä oli edelleen 37 astetta ja lenkkeily meni pariksi viikoksi tauolle. Lähi-itäkin jäi taakse samoihin aikoihin. Ongelmat säärien kanssa seurasivat uuteen asuinmaahan Afrikkaan. Aina oli koivet kipeinä. Tähän lisäksi paikallisen väestön suoranainen riemastuminen valkoihoisen ihmisen hölkkähiiviskelystä sai jo valmiiksi negatiiviset tuntemukseni lenkkeilyä kohtaan entistäkin negatiivisimmiksi. On vaikea suhtautua mitenkään ilolla ja lämmöllä siihen, että saa tuntemattomia ihmisiä jolkottelemaan vierelle, osoittelemaan sormilla ja naureskelemaan. Meinasi olla pinna kireällä. Lopulta päätin olla vain niin kuin en huomaisikaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut koko harrastuksen hautaaminen. Lenkkireitti oli aina sama. Eestaas samaa tietä. Voi riemu. Loppuvuodesta juoksin testivitosen juuri ja juuri alle 30 minuutin ja aloin lenkkeillä neljä kertaa viikossa. Hyvin pian penikat äityi niin pahoiksi, että oli pakko ottaa useamman viikon tauko.

Vuoden 2016 jälkimmäisellä puoliskolla lenkkeilin 350 km:n verran. Ensimmäisestä puoliskosta ei ole tilastoja.

Vakiolenkkireitit Kuwaitissa ja Malawissa

torstai 2. tammikuuta 2020

020120


Hei vain! Aion juosta Wienin maratonin huhtikuussa. Tämä blogi tulee seuraamaan harjoituspäiväkirjamaisesti valmistautumistani ensimmäiselle maratonilleni. (Ja sen jälkeen puolikkaalle syksyllä.) Ennakko-odotukset ovat varsin maltilliset, tavoitteena on pääsy maaliin asti. Ihan uunituore tapaus en juoksun parissa kuitenkaan ole. Takana on neljä enemmän tai vähemmän säännöllistä juoksuvuotta. Kaksi ekaa vuotta meni lähinnä sääriä, polvia ja jalkateriä parannellen, mutta kilometrimäärät ovat kuitenkin nousseet tasaisesti sen verran, että viime vuonna niitä kertyi jo n. 1800. Puolimaratonin juoksin kolme kuukautta sitten aikaan 1:55. Aika reippaasti kovempaa olisi sykkeiden perusteella voinut mennä, mutta olen mukavuudenhaluinen ja aika hyvä keksimään tekosyitä.

Uuden vuoden ensimmäinen juoksu oli tänään. Juoksin 5km:n testijuoksun ihan vain nähdäkseni missä mennään. Ajatuksena oli ensin juosta kymppi, mutta vitonen on ohi niin paljon nopeammin ja vähemmällä kärsimyksellä, että jätän kympin suosiolla odottamaan kisatapahtumaolosuhteita. 5km meni 24 minuutin kieppeille. Garmin ja minä olemme eri mieltä reitin pituudesta, mutta en usko, että keksi-ikäisen kuntojuoksijan ajat on niin sekunnin päälle. Parannusta edelliseen testivitoseen (marraskuun alkupuolella) tuli melkein minuutti, joten ihan tyytyväinen olen.

Pyrin juoksemaan neljä kertaa viikossa. Lihaskunto on huono ja sitä olen tässä nyt joitakin kuukausia yrittänyt parannella. Harmi vaan, että kaikenlainen lihaskuntoharjoittelu on arkielämäni top 2 -inhokeissa. Ainoastaan ruuanlaitto on vastenmielisempää. Mitään treeniruokareseptejä tänne siis ei ole tulossa. Lihaskuntoharjoittelustakaan en aio sen enempää kirjoitella. Koska ei vaan kiinnosta. Ajattelin kuitenkin mainita, että sitäkin teen.

Blogin sivutarkoituksena on päästä käyttämään äidinkieltäni, joka on alkanut välillä väläytellä ruostumisen merkkejä. 16 vuotta ulkomailla ja arjessa minimaalinen määrä suomen kielellä kommuikointia on aika tappava yhdistelmä. Kielipuoli en ole, mutta ei ole sellaiseksi myöskään tarkoitus tulla.