Viikko 37: kulkukoirakohtaaminen ja pfizer-olot

Ravintoarvot kohdillaan

Todella pitkien lenkkien jälkeen ei ole ruokahalua. Vaikka lenkin aikana, yleensä jossain 20 kilometrin paikkeilla, vatsassa murisee ja möyrii nälkä, niin kotiin päästyä ei tee mieli juuri mitään. Tai ei ainakaan mitään edes vähän terveellistä. Koska jotain olisi kuitenkin saatava syötyä, niin yritän yleensä väkisin syödä edes vähän. Tuloksena ruuan siirtelyä lautasella, pientä närppimistä ja nakertamista, ja suunnatonta kuvotuksen tunnetta. Esim. tofu on alkanut muutaman pakkosyöntiyrityksen jälkeen ällöttää niin paljon, että en varmaan ihan hetkeen tule tofua syömään. Kyseessä ei ole varsinaisesti mikään herkkuruokani, joten ei harmita kamalasti. 

Jos kotiudun lenkiltä klo 22:30, niin en viitsi kovin montaa tuntia odotella ruokahalua. Joten lopulta syön ihan mitä vaan, jotta pääsen nukkumaan. Kaksi pakettia currypikanuudeleita, pari suklaavanukasta ja jäätelöä. Aamuyöstä voi sitten vielä käydä syömässä ne toiset kaksi vanukasta. Tämmöisen setin jälkeen seuraavana päivänä tekee mieli kurkkua, paprikaa ja vesimelonia.

Vko 37 (Runalyze)

Taas on takana kokonaisuutena hyvä viikko, vaikkei niin loistelias kuin edeltävä viikko. Varsinkin torstain 13 kilometriä maratonvauhdilla oli kepeää ja kivaa. Ilmankosteus on ollut vuodenajalle tyypillisesti aika korkea, joten se on tehnyt olosta vähän tukalampaa. Muutenkin on jännä juttu, kuinka viilentyneet kelit ovat alkaneet tuntua siltä, että saisi kyllä viilentyä lisää! Ensin olin niin tyytyväinen, kun pahin kuumuus loppui. Mutta jo nyt olen sitä mieltä, että edelleenkin liian lämmin... Vähän kiittämätöntä ehkä. Ei-juoksuelämään on juuri nyt lähes täydellistä, kun ei enää edes iltapäivällä mene yli 30 asteen, mutta kuitenkin edelleen tarpeeksi lämmin iltaisinkin. Kunhan ei tarvi juosta.

Lauantaina oli tarkoitus juosta kolme tuntia, mutta 20 mailia on siinä kohden niin ärsyttävän lähellä, että ei vain malttanut taaskaan lopettaa. Oli muuten kolmas tosi pitkä lenkki kahden viikon sisään ja kyllähän se vähän tuntui. Varsinkin kun perjantaina tein aivan liian intensiivisen lihaskuntotreenin alavartalolle. Olen myös huomannut, että nesteet alkaa hölskyä aika pienestäkin määrästä. Taisin juoda alle litran koko lenkin aikana. Alkaa käydä viikot vähiin totutella suurempiin nestemääriin. Jano oli tietenkin ihan tolkuton lenkin jälkeen. Kun googlailin tuota ruokahaluttomuutta, niin monet olivat sitä mieltä, että kunhan on saanut kroppansa suurinpiirtein nesteytettyä, niin ruokahalu nostaa päätään. Koska juoksen itseni niin nestevajaiseksi, niin tuolla teorialla minulla meneekin pieni ikuisuus ennen kuin tekee mieli ruokaa.

Pitkään lenkkiin toi mausteensa kolme kulkukoiraa. En huomannut niitä ollenkaan, kun säntäsivät perääni pimeästä takavasemmalta. Nämä on aina yhtä inhottavia ja sykkeet nostattavia kokemuksia. En usko, että olivat varsinaisesti aggressiivisia, mutta juokseminen sai saalistusvietin heräämään. Olisin laittanut kävelyksi, jos olisin koirat etukäteen nähnyt. Koirat piirittivät minut ja unohdin kyllä kaikki neuvot, kuinka pitäisi toimia. Sen sijaan aloin huitoa vesipullollani päämäärättömästi ja kiroilla kovaan ääneen. Varmaan siis pitivät minua uhkana ja innostuivat tuosta lisää. Sitä kyllä mietin, kun tuollaisessa tilanteessa ei saisi kääntää koiralle selkäänsä, että on aika vaikeaa, jos joutuu useamman keskelle.

Viattomia katukissoja

Yöllä heräsin hiestä läpimärkänä ja koko vartaloa kolotti. Säikähdin hirveästi, että olen treenannut aivan liikaa ja jonkunlainen rasitustila iskenyt päälle kertaheitolla. Otin ibuprofeenia, join vettä ja nukuin levottomasti loppuyön. Aamulla olo oli jyrän alle jäänyt. Sitten päähäni pälkähti, että kävin lauantaiaamuna toisella Pfizerillä, joten eiköhän nämä olot mene sen piikkiin. Sunnuntain palauttavan lenkin jätin suosiolla väliin. Nyt maanantaina olo onkin taas ihan normaali. 

Viikon paras: rajattomasti pikanuudeleita

Viikon huonoin: rajattomat koirat

Viikko 36: kunnon nousun kohinaa

Smashrunin motivaatiobadgeissa ei sanailla vaatimattomasti

Olen päättänyt, että viime viikko oli virallisesti elämäni paras juoksuviikko! En keksi oikein juuri mitään valitettavaa, vaikka ihan tosissani yritän. Tietenkin ne tavalliset nyrpistelyt säästä ja ihmispaljoudesta, mutta muuten negalista on tyhjillään. Olenkin nyt intoutunut tulevasta maratonista oikein kunnolla ja voi kuinka tulen harmistumaan, jos käy niin, että en pääsekään kisaamaan. 

Olen todennut Kiovan maratonin yksinkertaisesti liian mäkiseksi täysin tasaisella harjoittelevalle. Sen sijaan olen löytänyt vaihtoehdoksi Linzin maratonin Itävallassa. Joten nyt pähkäilen tuon ja Ljubljanan välillä. Ljubljana ei vaikuta kovin lupaavalta sen suhteen, että heidän nettisivuillaan ei ilmoittautumisen lisäksi ole juuri mitään päivityksiä tältä vuodelta. Lähes kaikki näyttää olevan viime vuoden perutun kisan ajoilta. Eihän tuo nyt kamalasti luottamusta herätä. Ljubljanan tapahtumalla on Kansainvälisen yleisurheiluliiton road race label, joka on kuitenkin yleisesti ottaen jonkunlainen tae hyvin järjestetystä tapahtumasta. Itävaltalaiset vaikuttavat tällä kertaa paljon luotettavimmilta, ja jos juuri nyt pitäisi päättää, niin ilmoittautuisin Linziin. Matkailumielessä kyllä menisin paljon mieluummin Ljubljanaan. Sekin painaa vaakakupissa, koska ei kiinnosta täältä asti lähteä pelkän viikonlopun takia noinkin kauas.

Vko 36 (Runalyze)

Mutta takaisin siihen upeaan harjoitusviikkoon. Nyt on sellainen tunne, että juoksukunto olisi ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Säiden viileneminen varmasti näyttelee suurta osaa tässä tuntemuksessa, mutta minun puolestani syy saa olla ihan mikä vaan. Juoksin 74,5 kilometriä, joka on minun kaikkien aikojen suurin viikkomäärä. 

Keskiviikkona juoksin 6x800 metriä tempovauhdilla. Vauhti karkasi väkisin liian kovaksi. Tai siis kovemmaksi kuin luulen tempovauhtini olevan. Torstaina oli ohjelmassa 13 kilsaa maratonvauhtista. Aikataulusyistä en saanut tuota lenkkiä sijoitettua niin, että kahden vauhtiharjoituksen väliin olisi jäänyt edes yksi päivä. Mitään maratonvauhtia minulla ei ole vieläkään, joten menin arvalla ja liian kovaa, 5:34/km.

Tiedän, että lauantain pitkä lenkki venähti liian pitkäksi. Oli tarkoitus lopettaa kolmeen tuntiin, koska niin käsketään tehdä vähän siinä sun tässä lähteessä. En malttanut, koska oli niin täydellinen flow. Nyt pitää tietenkin tarkkailla palautumista ja loukkaantumsriskiä ja muuta stressaavaa. Toisaalta, kaikki tahot eivät lyttää 3,5 tunnin pitkää lenkkiä maratonharjoittelussa ainakaan ihan täysin. Toivottavasti siis selvisin tästä kuivin jaloin, tai ehjin. Sunnuntaina kevyt ja lyhyt alhaisimmilla sykkeillä sitten helmikuun alun. Sydän suli tästä havainnosta.

Viikon paras: vaivattomuus

Viikon huonoin: kurittomuus

Viikko 35: rohkaiseva 29-kilometrinen kuumuuden väistyessä

Hartaasti ja suurella kärsimättömyydellä odotettu säätilan viileneminen toteutui ja pääsin juoksemaan viime viikon pitkän lenkin ihan reilusti alle 30 asteen lukemissa. Voi riemua! Ero on aivan uskomaton. Ei ole tunnetta, että olisi koko ajan ylikuumenemisen partaalla. Vesipullokin pysyy paremmin kädessä, kun kämmenet ei valu hikeä ihan tolkuttomasti. Ilta- ja yöjuoksuiksi homma on edelleen mennyt, mutta kaikki helpotus on tässä tilanteessa kotiin päin. Jos joskus vielä harjoittelen maratonille, niin saa kyllä luvan olla kevätmaraton. Ellen sitten joskus löydä itseäni asumasta viileän kesän maassa. Mutta tärkeintä on juuri nyt se, että kamalat hellejuoksut on aikalailla ohi ja taputeltu tälle vuodelle. Odotukset maratonharjoittelun loppuosan onnistumisesta on korkealla ja sieltä onkin sitten pitkä ja ankea mätkähdys maahan, jos vaikeuksia ilmenee.

Vko 35 (Runalyze)

Viiden kilometrin lenkeistä on tullut vähän sellaisia, että niiden takia ulos vaivautuminen tuntuu hivenen turhalta. Samalla vaivalla voisi juosta edes kilsan tai kaksi enemmän. Olisin voinut tiistaina edes 100 metriä pidemmälle taivaltaa. Elokuun kokonaiskilometrimääräksi nimittäin tuli 249,9. Tiistain inhottavin osuus oli lihaskuntoharjoittelu. Ähh. Miksi se on niin vastenmielistä? Parin kuukauden tauon jälkeen vielä tavallistakin nihkeämpää. Paikat tuli tietenkin aroiksi ihan huolella. Jotenkin taas pakko saada lihaskuntoilu osaksi normaalia rutiinia. Kuten myös putkirullailu. Venyttely sentään pysyi matkassa kesän läpikin.

Keskiviikkona jäykillä ja kipeillä lihaksilla kesti aika kauan, että juoksuun tuli yhtään sujuvuutta. Tökstökstöks. Juoksin kuitenkin lopulta ihan hyvän viiden kilsan tempo-osuuden. Lämpötilakorjattu tempovauhti oli 5:35/km.

Torstaina olikin pitkästä aikaa sellainen tuuli, että teki mieli kiroilla. En kuitenkaan kiroillut. Säästän ne hetket talveen. Nyt tuuli sai sentään lämpötilan tuntumaan siedettävämmältä. Jalat tuntui yllättävän hyviltä, vaikka en ollut pitkään aikaan juossut yli kympin lenkkejä peräkkäisinä päivinä.

Muutos suunnitelmiin

Viikonlopulle oli suunniteltuna kaksi lenkkiä. Perjantaina kävi kuitenkin perinteiset kaljan kanssa ja lauantai oli sanalla sanoen kamala. Vielä sunnuntainakin ajatus 18 mailin, eli 29 kilsan lenkistä oli epävarma ja uuvuttava. Sitten se sujuikin ihan täyskympin arvoisesti. Vähän viileämpää, muutama aste voi merkata paljon. Geelit ja vauvanruokasosepussit eivät aiheuttaneet mitään tuntemuksia vatsassa. Käytössäni on rajallinen määrä geelejä, joten joudun vähän soveltamaan, että saan geelit riittämään. Kehoa vasten flipbeltissä lämmennyt banaanisose ei ollut kummoinen makuelämys, mutta omena-persikkaa söi ihan ilokseen. En oikeasti keksi mitään valitettavaa koko lenkistä. Viimeisen 1,5 kilsaa nostin vauhtia ja helposti rullasi 5:40/km. Tuli sellainen tunne, että voisin juosta maratonin vaikka nyt heti.

Bulevardilla on ollut ihmisiä tungokseksi asti. Varsinkin klo 22 eteenpäin ihmismäärä on suorastaan huumaava. Ennalta-arvaamattomat potkulautailijat ja täysiä veivaavat pyöräilijät välillä suorastaan pelottavat. Todistin myös todella rajun kahden pyöräilijän kolarin. Jotenkin ihmeen kaupalla molemmat teini-ikäiset pyöräilijät onnistuivat kierähtämään nurmikon kautta jaloilleen, vaikka toinen lensi pyörän ohjaustangon yli. Kypäriä ei täällä näy edes pikkulapsilla. Aikamoinen villi länsi koko rantakatu iltaisin. Koulut alkavat viikon päästä, joten ehkä se sen myötä rauhoittuu.

Viikon paras: helppo pitkä lenkki

Viikon huonoin: kalja