Viikko 4: kymppi alle 48 minuutin

Testikympin lenkura Garmin Connectissa, "farkkukangas" on merta

Kuluvan vuoden alkupäivinä päätin juosta tammikuussa omatoimisen testijuoksun sekä vitosella että kympillä. Vitonen tuli kärsittyä jo aiemmin ja siitä en selvinnyt yhtään nopeammin kuin aiemminkaan. Kympillä sen sijaan tiesin olevan helppoja sekunteja napsittavana. Edellisestä täysiä juostusta kympistä oli kulunut aikaakin jo yli vuosi. Kyttäilin sääennusteista päivän, jolloin tuuli olisi mahdollisimman vähän juoksua haittaava tekijä. Sellainen sattui keskiviikolle, joten tilaisuuteen oli tartuttava, jos halusin testijuoksun tammikuun aikana suorittaa.

Tähtäsin minuutin aikaparannukseen, joka olisi tarkoittanut loppuaikaa 48:15. Suunnittelin juoksevani 4:50/km ja puristavani tarvittavat sekunnit lopussa. Kaksi ensimmäistä kilometriä meni pari sekuntia liian kovaa. Kolmannella iskikin jo epätoivo, että en pysty ylläpitämään vauhtia loppuun asti. Jalatkin tuntuivat kankeilta. Kilometriaika oli koko juoksun hitain, 4:53. Kilsat neljästä kuuteen oli helpoin vaihe. Ihan kuin kroppa olisi lämmennyt touhuun vasta tuolloin. Tein kyllä alkuverkkana 15 minuutin hölkän ja pari spurttia sekaan, mutta ehkä hyötyisin intensiivisemmästä lämmittelystä. Kymppi on tarpeeksi pitkä matka siihen, että ehtii miettiä, mitä pitäisi seuraavalla kerralla tehdä paremmin. Seitsemän kilometrin jälkeen homma muuttui taas vaikeammaksi ja teki mieli antaa olla ja löysätä. Auttoi kun aloin miettimään jäljellä olevaa matkaa. Enää alle kolme jäljellä, ei ole matka eikä mikään. Tässä vaiheessa tiesin pääseväni tavoitteeseeni. Se tsemppasi, mutta samaan aikaan myös antoi minulle luvan olla raastamatta sillä tavalla kuin täysiä juostulla kympillä kuuluisi raastaa. Kärsiminen on kovin ikävää. Viimeisen kilometrin kirin vielä aikaan 4:36 ja loppuaika pysyi kymmenisen sekuntia alle 48 minuutissa.

Keskiyske oli 169, maksimi 181. Elämäni hirveimmässä tuskakisassa, 11 kilsaa poluilla, vastaavat lukemat olivat 184 ja 196. Kertoo siis siitä, että en testijuoksussa saa itsestäni millään samoja tehoja irti kuin kisassa. Se on toki ihan ymmärrettävää, mutta vähän enemmän pitäisi pystyä epämukavuutta sietämään, vaikka olisikin yksin matkassa. Toinen havainto oli sellainen, että lopussa keuhkot olivat ihan ok - senhän voi päätellä jo noista sykkeistä -, mutta jalat eivät. Eli taas näkyy se, että lihaskuntoharjoittelun parissa en ole viihtynyt. Viime viikolla tein sentään maanantaina 45 minuutin kotijumpan käsipainojen avulla ja lisäksi kahtena päivänä lenkin jälkeen lyhyen lihastreenin. Jostakin on pakko aloittaa.

Vko 4 (Runalyze)

Tiistain lenkillä Garminista hupeni virta nopeaa tahtia. Juoksusta tallentui kelloon pituus, aika ja tahti. Ei sykkeitä eikä kilometriaikoja. Kellosta ei siirtynyt Garmin Connectiin minkäälaista dataa. Läppärillä asiaa ihmettelin ja huomasin aktiviteettitiedoston olevan tyhjä. Minulla on kesällä 2016 ostettu Forerunner 220 ja se on alkanut viime kuukausien aikana temppuilla. Joulun aikoihin tuttava meni käymään Britanniassa ja olin jo tilaamassa hänen paluumatkatavaroihin uutta kelloa, mutta sitten nykyinen kelloni toimikin moitteettomasti pari viikkoa ja piheyksissäni annoin asian olla. Toivon, että tulen lakkoilevan ja yllätyksellisen kelloni kanssa toimeen vielä jonkun aikaa. Coros Pace 2 on alustavasti pääsemässä seuraavaksi juoksukelloksi.  

Tammikuun viimeinen lenkki oli 12 mailin eli reilun 19 kilometrin mittainen. Minun juoksuohjelmat ovat aina maileissa, vaikka muuten ajattelenkin metrijärjestelmällä. Olo oli vähän ponneton ja oikeassa pakarassa pisteli ja vihloi. Pari koiratuttavuutta aiheutti myös hieman harmia, kun juokseva ihminen on niin kovin innostavaa ja hypityttävää. Tammikuussa kilometrejä 286, ihan hyvä.

Viikon paras: kympin enkka

Viikon huonoin: jumia siellä sun täällä

Viikko 3: paljon kilsoja ja vähän vauhtiakin

Juoksin viime viikolla 76 kilometriä. Se on aika monta. Paitsi jos asiaa tarkastelee enemmän juoksevien näkökulmasta. Minulle tuo oli kuitenkin enemmän kuin koskaan. Tarkalleen ottaen 1,5 kilometrä enemmän kuin edellinen määräennätysviikko, joka syntyi viime syskynä maratonharjoittelun yhteydessä. Nyt en harjoittele maratonille. Näillä näkymin harjoittelen omatoimiselle testipuolikkaalle. Elättelen vielä toiveita, että kisakalenteriin putkahtaa itselleni sopiva kisa maaliskuun 20. päivälle. Aivan älyttömän kauan en enää aio odotella. Persialainen uusi vuosi on Azerbaidzanissa viikon mittainen loma ja sehän heijastuu lentojen hintoihin aika näppärästi. Mieluummin varaan mahdollisimman kohtuuhintaiset lennot juoksuttomalle lomalle kuin odottelen viimeiseen hetkeen asti mahdollisuutta päästä ottamaan osaa harrastelijoiden hölkkäkisaan. Kaikki on niin suhteellista ja yhtäkkiä 76 juostua kilometriä ei tunnukaan kovin merkitykselliseltä.

Päivissä on alkanut olla valoa. Siinä samalla juokseminen on alkanut huvittaa enemmän. Tiesin, että näin tulee käymään. Olen jopa päässyt juoksemaan valoisaan aikaan. Viime viikon pitkän lenkin sain juosta kokonaisuudessaan auringossa kylpien. Tuulikin oli lähinnä sivutuulta, joten senkään takia ei ollut syytä kiukutella. 2,5 tuntia meni nopeasti. Epäilin vähän jalkojen kestävyyttä. Pe 16 km, la 13 km ja su 22,5. Siinä on jo kilsa poikineen ilman välipäiviä. Jalkoja alkoikin vähän särkeä lenkin viimeisen kolmanneksen aikana. Palautuminen tuntuu kuitenkin tapahtuvan nopeasti. Muistan, kuinka elämäni ensimmäiset yli 20 kilometrin taivallukset saivat olon lähes tulkoon sairaaksi koko loppupäiväksi. Makasin sohvalla viltin alla toipumassa. Nykyään pystyy, jaksaa ja viitsii onneksi tehdä muutakin. 

Vko 3 (Runalyze)

Keskiviikkona ohjelmassa oli 800 metrin vetoja puolikkaan kisavauhdilla. Jalat olivat edellisen päivän jumppailusta aika kankeat, mutta helposti pääsin tavoitevauhtiin kuitenkin. Perjantaina epäilin vähän harjoituksen mielekkyyttä, kahdeksan kilsaa hieman puolikkaan vauhtia kovempaa. Olikin kuitenkin todella hyvä meno, viikon paras lenkki. Suhtaudun aika pelokkaasti kahden näin kovan harjoituksen tekemiseen viikon aikana. Toki kevyitä kilometrejäkin tuli kiitettävästi. Silti usein mietin, pitäisikö kuitenkin juosta vieläkin enemmän peruskestävyysalueella. Sykkeet olivat kyllä loppuviikosta hivenen koholla. Niitä pitää siis taas seurata. Nyt on kuitenkin kokonaisuutena positiivinen suhtautuminen juoksuun. Kannatti rämpiä niiden vähemmän innostuneiden viikkojen läpi.

Viikon paras: huvitus palasi

Viikon huonoin: polvitaive vähän oudon tuntuinen 

Tuulesta tuumaan

Yleisin valitukseni koskee tuuliolosuhteita. Voi sitä narinan ja ärtyneisyyden määrää, kun tuulee liikaa. Varsinkin nyt, kun ilmanala on yleisesti ottaen aika viileä ja voisi sanoa, että ilmassa on talven tuntua. Sellaisissa olosuhteissa tuuli tuntuu kylmältä. Ja sepä ottaa päähän oikein kunnolla. Jos tuulee niin kovaa, että sisäpihan parvekkeen hyttysverkko-ovi paukkuu tuulessa, niin en yleensä käy juoksemassa. Siirrän lenkin toiselle päivälle. Kuluneella viikolla kävi kuitenkin niin, että tuulisemman päivän lenkkiä ei ollut aikataulullisesti mahdollista enää siirrellä yhtään minnekään. Tuloksena oli tällainen sykedata:

Menomatka meni rallatellen. Myötätuuli ja kaikki hyvin. Paitsi tuo yksi piikki, joka oli todella navakkaan vastatuulen puuskaan reitin tehdessä mutkan. Aika pian tämän piikin jälkeen saavutin lenkin puolivälin ja käännyin ympäri kohdatakseni vastatuulen. Jälkimmäisen puoliskon sahalaitainen sykekäyrä kertoo, milloin tuuli otti kierroksia. Otin kyllä itsekin kierroksia. Kahdesti jouduin kävellä, koska eteneminen oli ehkäpä samanlaista kuin täillä tervassa. Keskituulennopeus lenkillä oli 13 m/s, puuskat sitten ties mitä, mutta pointtina se, että en kokenut reissua millään tavalla mielekkääksi. Vastatuulipuoliskolla teki mieli huutaa kahdelle vastaan tulleelle lenkkeilijäparalle, että odottakaas kun käännytte takaisin, kyllä hymy hyytyy. Toki voi olla, että olivat jo juosseet vastatuuleen, kääntyneet takaisin, nauttivat myötätuulesta ja hymyily oli vain empatiaa/sääliä/ivaa minua kohtaan. Keskisyke ekalla puoliskolla 132, tokalla 147. Pk-lenkeillä, joihin tuuli (tai helle) ei vaikuta, sykkeeni pysyy tavallisesti samalla tasolla koko lenkin ajan.

En muuten aio enää ikinä muuttaa kaupunkiin, jolla on tuulinen maine. Ihan sama, mitä muita houkuttimia paikka tarjoaa. Tuuli pilaa kaikenlaisen ulkona olemisen liian tehokkaasti.  

Neitsyttorni tyynessä illassa

Viiden kilometrin testijuoksua tuli taas yritettyä ja eipä siitä tullut sen ihmeempää. Pari sekuntia jäin ennätyksestä, mutta en olisi niillä jaloilla parempaan pystynyt, vaikka olisi kirveellä ajettu takaa. Veikkaan, että olen nyt saavuttanut sen pisteen, jossa helposti saavutettava kehitys on menneiden päivien iloja. Enää ei ole tiedossa huimia ennätysparannusloikkia. Mutta ei se mitään. Aion juoksennella testijuoksuja nyt vähän useammin. Paras olisi, jos niihin suhtautuisi niin kuin kisoihin ja keventelisi asianmukaisesti, mutta näin en varmaan malta kuitenkaan toimia. Jalkoihin tarvisin lisää voimaa, mutta tämä on valitettavasti suunnitteluasteella. Tuumasta toimeen ei kohdallani kovin usein onnistu. Yleensä tuumasta toiseen toteutuu paremmin.

Suunnitelmissa oli juosta Lissabonin puolimaraton maaliskuussa. Se kuitenkin on siirretty toukokuulle. Mitään sopivaa vaihtoehtokisaa Lissabonille ei ole ilmestynyt. Kyproksella olisi lupaava kisa, mutta muuten Kypros ei kiinnosta lomakohteena yhtään, joten tuskinpa viitsin viikkoa "tuhlata" tuohon. Saattaa siis käydä niin, että menee omatoimiseksi testijuoksupuolikkaaksi. Hiukan kyllä harmittaa, koska tuo on kuitenkin 50% koko vuoden kisakalenteristani.

Vko 1 (Runalyze)

Vko 2 (Runalyze)

Olen aloittanut vuoden suhteellisen ahkerasti. Edelleenkään ei huvita juurikaan, mutta yritän olla keskittymättä siihen. Teen lenkkien päätteeksi lyhyitä 10 minuutin lihaskuntotuokioita. Näin saan ujutettua tuota vastenmielisyyttä edes vähän viikko-ohjelmaan. Lisäksi yritän tehdä yhden täsmittaisen lihaskuntopiirin viikon ekana juoksuttomana päivänä. Kahteen kertaan en veny, koska haluan pitää yhden lepopäivän viikossa. Enkä pysty edes kuvitella, että viitsisin jumppailla pidemmän kaavan mukaan niinä päivinä, kun käyn juoksemassa. Putkirullailu on vähän unohtunut ja venyttelykään ei ole niin tunnollista kuin ennen. Pitää taas pyrkiä parantamaan tapoja.

Vanhaa vuotta ja vähän uuttakin

Vuosi on onneksi vaihtunut ja oli taas sellainen vuosi, jota ei tule ikävä. Niin kuin olisi eletty 2020 uudestaan. Mutta uusi vuosi on aina toivoa täynnä. Yleensä toki turhaa toivoa, mutta toivoa se on sekin. Kunhan vielä päästään aina inhottavasta tammikuusta eroon, niin siitä eteenpäin onkin sitten yhtä juhlaa marraskuuhun asti. Paitsi tietenkin ne kuukaudet, kun olen tyytymätön helteisiin.

Lenkkeilyelämässä vuosi oli kuitenkin aivan kelpo. Juoksin viime vuonna n. 2400 kilometriä, joka oli vähän vähemmän kuin edellisenä vuonna. Maaliskuun lähes kolmen viikon tauko polvivamman takia pilasi määräennätyksen syntymisen. En kuitenkaan varsinaisesti keräile kilometrejä, joten siinä mielessä tuolla ei ole väliä. Maratonin jälkeen pidin suunnitellusti kaksi juoksutonta viikkoa. Nämä olivatkin vuoden ainoat tauot. Eli kokonaisuutena oli ehjä vuosi. Vähän ehkä hämmästyttää, että en siis ollut vuoden aikana kertaakaan sairaana. Eniten juoksin syyskuussa (304 km) ja vähiten maaliskuussa (58 km). Läpi joulukuun luulin, että siitä oli tulossa kovakilometrisin kuukausi. 281 kilsalla se jäi kuitenkin kakkoseksi, olin epähuomiossa sivuttanut syyskuun kokonaan.

Ensimmäinen maratonini oli tietenkin vuoden kohokohta. Edelleen olen sitä mieltä, että se meni niin hyvin kuin vain ensimmäinen maraton voi mennä. Pääsin myös epäviralliseen tavoitteeseeni, eli alle neljän tunnin. Seuraavaa maratonia, tai oikeastaan sille harjoittelua, suunnittelin jo saman päivän aikana. Puolimaratonista ja kympistä ei sitten olekaan mitään rapotoitavaa, koska en juossut kertaakaan kyseisiä matkoja. Vitosesta sain kesken maratonharjoittelusyklin puristettua joitakin sekunteja pois, mutta ei mitään merkittävää. Pitääkin laittaa tämän kuun ohjelmaan testijuoksut sekä vitosella että kympillä.

Vähemmän mukavaa juoksuvuodessa 2021 oli se, että jaksoja, jolloin olisin mieluummin ollut juoksematta, osui kohdalle useampi. Niistä selviän, kun olen saanut itseni uskomaan, että vastahakoinenkin juokseminen palvelee kokonaisuutta. Toinen iso huono puoli oli se, että lomamatkoja lukuunottamatta jouduin aina juoksemaan samaa reittiä. Viisi kertaa viikossa, viikosta toiseen, aivan samat maisemat. Kyllä se välillä tympäisee. Tähän ei ole kuitenkaan tulossa muutosta tänäkään vuonna, joten parempi vain yrittää olla tuskastumatta. Lihaskuntoharjoittelu jäi viime vuonna vähäiseksi. On vaan todella vastenmielistä puuhaa. Pitäisi kuitenkin. Tiedän kyllä. Samalla tavalla kuin tiedän, että kukkakaali olisi parempi vaihtoehto kuin suklaamousse. 

Repäisty Garmin Connectista 

Joskus, tai no useinkin, toivon, että kehittyisin nopeammin ja olisin ylipäätään nopeampi. Täytän tänä vuonna 40 ja se ei varmastikaan tule auttamaan. Haluan silti uskoa, että potentiaalisia kehittymisen vuosia on vielä edessä. On kiva huomata, että vuosien aikana on edistystä tullut, ja kadenssikin mennyt huimasti parempaan suuntaan! Kestävyysjuoksussa puhutaan usein myös koko juoksu-uran aikaisista kilometreistä ja kuinka iso vaikutus sillä on tuloksiin. Nojaudun siis tuohonkin, koska olen kuitenkin juoksennellut aika paljon parin viimeisimmän vuoden aikana. Sukelsin muutama päivä sitten Garmin Connectin ja Runalyzen datatulvaan ja siinä vierähtikin kokonainen ilta.

Vuodelta 2022 toivon tietysti sitä, että saisin juosta ilman loukkaantumis- ja sairasteluhuolia. Tähtään puolikkaalle maaliskuussa ja maratonille lokakuussa. Haluan parantaa aikoja, 1:49 ja 3:58. Jos niin ei käy, niin se on alisuorittamista ja valtava pettymys. Jospas tämmöinen julkinen paineiden luonti toimisi. Kaikkea voi yrittää. 

Hyvää uutta vuotta!