Sinnillä kuitenkin painoin eteenpäin

Juoksin viime viikolla 71 kilometriä. Tämä on viikkoennätykseni. Edes Wienin maratoniin tähdännyt harjoitusohjelma ei huippuviikolla aivan yltänyt samaan lukemaan. Korona-aika ja suorastaan käsittämättömät mittasuhteet saanut tekemisen puute ovat saaneet minut lisäämään juoksumääriä, vaikka maratonharjoittelun jätinkin heti kuin tieto tapahtuman perumisesta tuli. Kilometrimäärien nosto lähti ehkä vähän lapasesta ja viime viikolla sainkin tästä muistutuksen.

Vko 16 (runalyze)
Sadekuurosymbolit eivät valitettavasti pidä paikkaansa, Sadetta kyllä kaivataan kipeästi.

Juoksin maanantaina ja tiistaina yhteensä 31 kilometriä. Aikana ennen kuin aloin juosta itselleni yltiömäisiä määriä en olisi ikinä juossut peräkkäisinä päivinä noin pitkiä lenkkejä. Mietin tiistain vetoharjoitukseen lähtiessä, että on vähän huonot merkit ilmassa. Jalat olivat edellisen päivän jäljiltä kankeat ja lämpötilakin vauhdikkaalle lenkille aika korkea. Juoksu oli alusta asti todella raskasta, mutta yrittänyttä ei laiteta ja kuuden kilsan lämpöjen jälkeen mailin vetoja kehiin. Äh kuinka kamalaa. Palautus ja uusi veto. Tässä vaiheessa totesin, että olo on tukalan lämmin. Sinnillä kuitenkin painoin eteenpäin. Luovuttaa en aio. Neljännen vedon aikana tuntui kuin aivoni olisivat yhtäkkiä menneet umpijäähän ja lisäksi alkaneet kutistua. Olen kokenut tämän tunteen kerran aiemmin (ekalla puolimaratonillani) ja olen aika varma, että tämä on kohdallani ensimmäisiä auringonpistoksen merkkejä. Tai oikeastaan lämpöhalvauksen, koska aurinko oli tuohon aikaan jo matalalla. Samaan aikaa vasempaan polveen alkoi sattua. Ensin pienesti ja sitten isosti. Mutta koska matkaa oli jäljellä vain kolme kilometriä, niin toki painoin loppuun asti... Joskus tyhmyydellä ei vain ole rajoja. Pää punaisena kuin kekäle ja vasen jalka polvesta alaspäin lähes tunnottomana raahauduin kotiin ja olin itseeni varsin tyytyväinen.

Polvelle jäätä ja minulle vettä. Olo oli koko loppupäivän krapulainen. Yöllä heräsin kovaan päänsärkyyn. Odottelin särkylääkkeen vaikutusta ennen kuin pystyin jatkamaan unia. Seuraavana päivänä pää oli lievästi kipeä koko päivän ja polveakin vihloi. Olin aika varma, että polvi tulee tarvimaan pitkähkön levon, mutta yksi ylimääräinen lepopäivä pelasti tilanteen. Toivoa sopii, että otin tästä opikseni. Omaa kehoaan todellakin kannattaa kuunnella.

Sunnuntaina tarpeettoman pitkä lenkki, mutta kulku oli kevyttä ja päivä pitkä.

Tiedossa pari maltillisempaa juoksuviikkoa ja sen jälkeen ajattelin alkaa juosta viisi kertaa viikossa. Tuskin pysyvästi, mutta koronasulun ajan kuitenkin. Lisäksi juoksut siirtyvät aamuihin, koska +15 on niin paljon miellyttävämpi lenkkeilyyn kuin +25. Aamuisin tosin aurinko kipuaa korkealle nopeasti, joten porotuksen välttääkseen joutuu melkein herätä seitsemään mennessä. Jää nähtäväksi miten käy. Minussa ei ole hitustakaan aamuihmisen rippeitä.

Viikon paras: Säikähdyksellä selviäminen
Viikon huonoin: Jääräpäisyys ja tyhmyys