maanantai 13. huhtikuuta 2020

Mutta puolustuksekseni sanon

Kesän kynnyksellä

Kevät on pikkuhiljaa taittumassa kesän puolelle. Epävarmuustekijöitä asuinpaikan, toimeentulon ja muiden pikkuasioiden suhteen on ilmassa haluttua enemmän. Juoksu kuitenkin sujuu aikamoisen stressin keskellä loistavasti! Viikko sitten kiskaisin 24 kilsan lenkin päätteeksi nelosella alkavan kilometriajan. 2,5 vuotta sitten samaa vauhtia pystyi pinkomaan mailin (1,6km) kisassa. Kaikki merkit viittaavat siihen, että ennätyksiä tulisi matkalla kuin matkalla, jos vaan viitsisi itseään rääkätä. Olen jo kuitenkin testijuoksuja silmällä pitäen miettinyt, millainen reitti puistojen kiinni ollessa olisi sellainen, että tielle ei sattuisi teiden ylityksiä, poliisipartioita tai ihmisiä.

Eilen jouduin lenkillä poukkoilla sivukatuja pitkin, kun ahdistuin papereita tarkastelleista poliiseista sen verran, että halusin heidät välttää. Olin kahdeksikon muotoisen koronalenkkilenkurani kauimmaisessa pisteessä kotiosoitteesta katsoen ja epätietoisuus sallitusta etäisyydestä sai aikaan päätöksen kiertää tarkastuspiste. Tuli vähän kunniattoman koronaketkun fiilis, mutta puolustuksekseni sanon, että oli ensimmäinen kerta, kun tietoisesti partiota välttelin. 

Alalaidassa 14 kilsan kohdalla koronaketku karttelee poliiseja 

Olen yllättynyt kuinka nopeasti pettymys siitä, ettei ole mitään tapahtumaan johon harjoitella, haihtui mielestä lähes kokonaan. Motivaatio oli kadoksissa joitakin päiviä ja siinä se. Toki on hyvin mahdollista, että tämä suoranainen juoksulentofiilis kestää vielä jonkun aikaa ja päättyy päräyttävään mahalaskuun. Yritän olla murehtimatta ennakkoon, koska huolia tällä hetkellä on muutenkin. Juoksulenkeistä on tullut selkeitä viikon kohokohtia ja niistä yritän pitää kiinni niin kauan kuin suinkin mahdollista.

Vko 14 (Runalyze)

Tämä viikko taisi olla kilometrimäärältään ennätykseni. Ainakaan neljällä juoksulla en koskaan ole päässyt vastaavaan lukemaan. Eipä voi valittaa. Keskiviikon harjoituksena oli kolme 1,2 kilsan pätkää kympin kisavauhdilla ja kolme 400 metrin pätkää vitosen kisavauhdilla. Harjoitusohjelmat, joissa vetojen vauhdit ilmaistaan kisavauhdeissa on mukavia, koska vauhtien arpominen minimoituu.

Viikon paras: Pitkän lenkin lopetuskilometri ajalla 4:30
Viikon huonoin: Sama reitti joka lenkillä

Vko 15 (Runalyze)

Kulunut viikko oli määrältään vähän maltillisempi, mikä oli varmaan tähän väliin ihan hyvä. Juoksumääräni ovat kasvaneet todella aggressiivisesti viimeisen parin kuukauden aikana ja ei ole kamalasti halua ryhtyä loukkaantumistauolle. Keskiviikon vauhtiharjoitus sisälsi n. 10 kilsaa maratonvauhdilla, jonka olen paremman tiedon puutteessa päättänyt tuonne vähän yli kuuden minuutin kilometritahdin paikkeille.

Viikon paras: Kevyt kulku
Viikon huonoin: Poliisin tarkastuspisteiden määrä ja niissä pysähtely

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti