Oi Suomi oli! Korkein sykkein matkassa

Urbaania maisemaa Zagrebissa

Maratonharjoittelu on sujunut välillä keskiverrosti ja välillä huonosti. Mitään jipii -hetkiä ei ole ollut muutamaan viikkoon ja ehkä siksikin blogiin kirjoittaminen on jäänyt väliin. Lisäksi kävin Suomessa lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Oli aika sosiaalista menoa, joten jäi blogi sen jalkoihin.

Heinäkuun loppupuolen olin ja juoksin vielä lähinnä Kroatiassa. Kuukauden viimeinen viikko oli sangen omituinen. Sykkeet olivat todella korkealla niin juostessa kuin levossakin. Olo oli muutenkin aavistuksen voipunut. Koronatestissäkin kävin matkustamisen takia kahdesti ja pakko tunnustaa, että on tuskaista puuhaa odottaa testin tulosta tuossa tilanteessa, kun olo on vähän epätavallinen ja mahdollinen karanteeni aiheuttaisi aikamoista päänvaivaa ja toki myös rahankulua. Joo, ei tarvi matkustaa ja itsepä päätin lähteä jne. Mutta kuitenkin.

Heinäkuussa kilometrejä kertyi 172, joista valtaosa Zagrebissa. Kroatian pääkaupunki oli itselleni todella mielekäs paikka oleskella pari viikkoa ja hakkasi kyllä niin juoksureittien kuin muunkin elämän puolesta näkemäni rannikko-Kroatian n. 6-0. Koko heinäkuun juoksin vauhdeiltaan hitaita pk-lenkkejä. Tai no, niitä niiden olisi pitänyt olla. Sykkeiden puolesta ei kyllä läheskään aina peruskestävyysalueella pysytty. Jossain välissä jo googletinkin juoksijan koholla olevia sykkeitä. Lukemani perusteella tulin siihen tulokseen, että antaa olla, kunhan ei älyttömän pitkään jatku. Ajattelin, että palaan eka kotiin ja normaaleihin rutiineihin ennen kuin alan miettiä asiaa sen enempää. Elokuun ensimmäinen päivä taisi olla sykkeiden kannalta mustin hetki, kun 16 kilsan lönköttely keskivauhdilla 6:44/km tuotti keskisykeeksi 146 eli n. 75% maksimisykkeestä. Olin tuolloin jo Suomessa ja innoissani siitä, että kyllä laskee sykkeet, kun pääsee viileään säähän viilettämään. Eipä laskenut. Ehkä elimistö kävi ylikierroksilla kylmähoidosta ja yritti hädissään lämmittää koneistoa. (Jos tämä olisi Whatsapp -viesti, niin laittaisin tähän jonkun hymiön selventämään, että ei ollut tosissaan heitetty ajatus.)

Oi Suomi on

Suomessa lenkkeily on olosuhteiltaan yhdellä sanalla kuvattuna taivaallista, ainakin kesällä. Edes Helsingissä ja Vantaalla en joutunut kertaakaan pysähtyä liikennevaloihin. Reittivaihtoehtoja riitti, ei ollut kuuma ja vastaantulevien jalankulkijoiden tai pyöräilijöiden kanssa ei tarvinnut arpoa puolta. Vastaantulija nimittäin vaihtoi toiselle puolelle ennen kuin minä ehdin edes pohtia asiaa. Mitä kauemmin olen asunut Suomen ulkopuolella (pian 18 vuotta) sitä hauskempiin yksityiskohtiin kiinnitän huomiota Suomessa käydessäni. 

Metsistä mukaan lähtevät öttiäisparvet taisi olla ärsyttävin asia Suomessa lenkkeillessä

Korkeat sykkeet toki vaivasi, mutta muuten oli niin mukava reissu, että en antanut asian liikaa häiritä. Kaikki oli epäsäännöllistä, syömiset ja nukkumiset. Ei ehkä niin kamala ihme, että juoksu ei kovin hyvin kulkenut. Kaikki lenkit tein kuitenkin ohjelman mukaisesti. Pismmillään taapersin  Vantaalla tihkusateessa 24 kilometriä. 18 kilsan jälkeen oli hirveä jano ja energiatkin alkoi hiipua parin viimeisen kilsan aikana. Kuitenkin noinkin pitkän lenkin selvisin ilman nestettä tai geeliä tai mitään muutakaan. Elokuun aikana olen myös alkanut juosta maratonvauhtisia lenkkejä kerran viikossa. Nyt on sellainen tunne, että todellakín harjoittelee maratonille.

Olen taas Bakussa tuskailemassa kuumuutta. Säännöllisempi postaustahti palannee kuvioihin. Vaikeaa on ollut lämpötilan kanssa ja en tiedä, miten pystyn täällä pitkiä lenkkejä juoksemaan. Tulevana viikonloppuna selviää. Sen jälkeen lopullinen ratkaisu maratonille osallistumisesta. Jos en kuumuuden takia kykene kolmen tunnin lenkkejä juosta, niin en viitsi lähteä Sloveniaan asti yrittämään onnistunutta maratonjuoksua.