Viikko 32: uupunutta menoa Saksassa

Juoksuvaatteita kuiviksi hotelliolosuhteissa

"En enää koskaan matkaile ja harjoittele maratonille samaan aikaan", olen sanonut muutamia kertoja viime viikkojen aikana. Tänään mies kysyi, kumman aion valita ensi kesänä; kesä tuskahiostavassa Bakussa harjoitellen syysmaratonille vai juoksulenkitön loma missä lie. Tähän en kykene tässä vaiheessa vastaamaan, mutta välillä on tuntunut siltä, että jalat tippuu irti väsymyksestä, vaikka kävelymääriä on yrittänyt rajoittaa parhaansa mukaan. Sitä vaan aina kertyy. Pitää käydä itsepalvelupesulassa, kaupassa, jossain syömässä ja illalla huomaa, että jäi urheilujuoma ostamatta ja aamulla on supervarhainen pitkä lenkki maassa, jossa kauppojen aukioloajat on liikuttavan rajoitettuja. Välillä myös tulee väkisin mieleen, kuinka hyvää oma elämä on, kun tällaiset onglemat on aidosti juuri nyt niitä kaikkein isoimpia.

Nürnberg

Nürnbergissä juokseminen oli ilahduttavaa ja olihan kaupunki muutenkin varsin viehättävä. Kunhan löysin tieni usean karttatarkistelun jälkeen Pegnitzinjoen varrelle, niin sekä asfaltoituja että hiekkapohjaisia väyliä risteili sinne tänne. Työmatkapyöräilijät eivät kyllä vauhdissa säästelleet, joten heidän kanssaan sai olla aika tarkkana. Mukavinta oli, että reittivaihtoehtoja oli myös joesta pois päin, ei pelkästään jokea myötäillen. Näin pääsi juoksemaan varjoisia metsäreittejä. Tai ehkä ei suomalaisittan ihan metsäksi luokiteltaisi, mutta puiden katveessa joka tapauksessa.

Ikuinen vappu Kölnissä

Köln tuntuu lähes kulttuurishokilta roskaisuudessaan. Kölnin puolustukseksi pitää sanoa, että enpä ole kamalasti kaupunkeja nähnyt viikonloppuaamuisin klo 6. Yleensä liikkeellä on vasta siinä vaiheessa, kun juhlijoiden roskat on ehditty jo kaupungin toimesta siivota pois. Mutta myös päivällä näkyy mielestäni huomattavan paljon avointa huumeiden käyttöä, selkeästi humalaisia ihmisiä ja ylipursuavia roskiksia. Tapasin mieheni Kölnissä ja meillä molemmilla oli kaupungista vähän ruusuisemmat muistikuvat! Ehkä ikä on vaan tehnyt tehtävänsä ja tällaisiin asioihin kiinnittää ihan eri tavalla huomiota. 

Joka tapauksessa hotellimme sijaitsee aikamoisella bilekadulla. Lisäksi tämä on reissun ainoa majoitus, jossa ei ole ilmastointia, ja on tietenkin ollut kuuma. Pakko yrittää nukkua ikkuna auki, mutta varsin äänekäs juhlakansa ja yöratikat jotka joutuvat kilistelemään kelloja kadulla poukkoilevien ihmisten takia, ovat tehneet nukkumisesta vaikeaa. Kun sunnuntaina heräsin n. klo 4 vähien, hikisten unien jälkeen, totesin, että en varmasti juokse pitkää lenkkiä tänään. Päätöksen sementoi se, että kaksi energiapatukkaa, joiden turvin minun oli tarkoitus lenkille lähteä, olivat uskomattoman pahoja ja jäivät syömättä. Tyhjällä vatsalla juoksemisen harjoittelua ei varmaan kannata aloittaa kolmen tunnin lenkillä. Onneksi tämän verran joustoa löytyi, vaikka muuten olenkin aika orjallinen noudattamaan harjoitteluohjelmaa. 

Vko 32 (Runalyze)

Maratoniin on nyt kaksi kuukautta aikaa. En usko, että ehdin päästä samalle tasolle, jolla olin ennen huhtikuussa tapahtunutta loukkaantumista. Sen myötä ajatukset 3:45 alittamisesta saa haudata. Ei harmita hirveästi. Olen tyytyväinen siihen, että pystyn ylipäätään juoksemaan näinkin isoja kilometrimääriä. Tiistaina juoksin puolimaratonvauhtista kahdeksan kilometrin verran ja sykkeet oli aika korkealla. Aurinko tietenkin paahtoi pilvettömältä taivaalta. Haaveilin kylmästä suihkusta, vaikka en oikeasti siedä edes vähän viileää suihkua. Kun puolimaratonvauhtinen osuus oli ohi ja löntystelin jäähdyttelyosuutta, naureskelin itselleni, että oliko se muka niin paha. Kyllä se taisi olla ja oli selvää, ettei huhtikuun puolimaratonvauhti ja tämän hetken puolimaratonvauhti ole samat.

Viikon paras: Nürnbergin varjoisat polut

Viikon huonoin: väsyneet jalat