tiistai 11. helmikuuta 2020

Jalkapohjat oli tulessa puoliväliin mennessä

Lähilampi tutuksi

Kahdeksan kertaa sai sunnuntaina lenkuraa taivaltaa, jotta 29 kilometriä tuli täyteen. Mitään päänräjäyttävää tylsyyttä tai pitkästymistä en kuitenkaan kokenut, vaikka siihen olin täysin varautunut. Yleispessimistinen elämänasenne kantaa aika pitkälle. Negatiivisia yllätyksiä ei hirveän usein pääse syntymään, kun on lähes aina varautunut siihen, että huonosti menee kuitenkin. Loskaa ja vettä oli aikamoisia määriä ja kengät oli läpimärät ennen kuin pääsin edes 100 metriä kotiovesta. Näppäränä ihmisenä muistin, että mullahan on lähes käyttämättömiksi jääneet polkujuoksukengät jossain kaapissa. (Ei ollut polkujuoksu niin mukavaa, että olisi tavaksi jäänyt. Kaksi kertaa taisin käydä.) Täyskäännös ja kenkien vaihto. Kyllähän minä siinä ajattelin, että ei ole kamalan hyvä idea laittaa lähes uusia kenkiä 29 kilometrin lenkille. Ei varsinkaan polkukenkiä asfaltille. Toinen vaihtoehto olisi ollut kumisaappaat, joten mitään varsinaista valinnan vaikeutta ei ollut. Siinähän kävi sitten niin, että jalkapohjat oli tulessa puoliväliin mennessä. Rakkojakin tuli aika kasa. Mutta hei jalat pysyi kuivina! Matka ei tuntunut mitenkään erityisen pitkältä ja jalkapohjia lukuunottamatta ei kolottanut tai juuri väsyttänytkään. Antoi aika paljon uskoa siihen, että ihan hyvä tästä vielä tulee. PowerBarin PowerGel Hydrojakin tuli samalla testattua ja nuohan on niin kuin joisi mehutiivisteestä tehtyä liian väkevää mehua. Kaikenlainen geelimäisyys ja hyytelömäisyys loistaa poissaolollaan. Mahtavaa. 29km, 6:38/km, 3h13min, syke 72% max

Pitkän lenkin lämmittelynä oli lauantaina 6,5km, 6:29/km, 42min18s, 71% max

Viikon kilometrit: 48,6
Viikon paras: PowerGel Hydro
Viikon huonoin: loskalumijääsotku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti