perjantai 7. helmikuuta 2020

Auraamattomat ensilumet

Kaupungin budjettiriihessä unohdettu jalkakäytävien auraus, mutta puistot sentään muistettu. Siellä puuhasteltiin heti aamutuimaan, jalkakäytävät edelleen yli vuorokausi lumentulon jälkeen putsaamatta.

Alkuviikon kevät vaihtui pikavauhtia talvisiin maisemiin. En ole mikään lumen ystävä ja vielä vähemmän silloin, kun sen kanssa ei vain osata toimia. Minulla olisi sunnuntaina ohjelmassa 18-mailinen, eli 29 km, ja tökkii kyllä aika pahasti ajatus sen taivaltamisesta kolmen kilometrin lenkuraa kiertäen. Sääennusteen tsekkaaminen parin tunnin välein eri lähteistä ei ole saanut ennustetta muuttumaan. Lumi pysyy ensi viikkoon asti. En haluaisi hirveästi harjoituskertoja skipata tässä vaiheessa, koska ei-juoksuaikataulu tulee olemaan loppukuussa tiukka ja silloin on varmaan pakko joustaa juoksun kustannuksella.

Tällä viikolla olen ehtinyt lenkille kahdesti. Tiistaina arvoin, mennäkö vai eikö, koska kurkku oli kipeänä. Menin lopulta ja hölkkäsin niin hitaasti kuin suinkin mahdollista ja eipä tuosta ollut mitään seuraamuksia. Kurkkukipukin on jo ollut ja mennyt. Kuinka paljon hyötyä noin matalasykkeisestä ja lyhyestä lenkistä sitten on. En tiedä, mutta tuli jo tehtyä. 6,5km, 7:07/km, 46min18s, syke 63% max 

Torstaina oli vuorossa 800 metrin vetoja kympin kisavauhtia, eli n. 5:10/km. Oli vähän jäätä siellä sun täällä ja osa energiasta meni sen jännittämiseen, että pysyykö pystyssä vai ei. Ihan siedettävän rajoissa juoksu meni, mutta kivempaa oli päästä kotiin makaamaan sohvalle. Ennen makoilua tein tosin Redditin runningissa kyllästymiseen asti suositellun juoksijoiden voima- ja liikkuvuustreenin SAM:n. Kamalaa kuraahan tuollainen pienimuotoinen nitkuttelu on, mutta täytyy tunnustaa, että pari kuukautta lähes jokaisen lenkin jälkeen tuota tehtyäni en enää jättäisi pois. Varsinkin lonkkien liikkuvuus on parantunut huomattavan paljon. Hommaan on ryhdyttävä lähes samalla sekunnilla, kun lenkiltä kotiutuu. Istunpa tässä pari minsaa ja tsekkaan Garmin Connectin ja Stravan. Ei onnistu. Tekemättä jää. 6,5km, 5:49/km, 37min55s, syke 76% max

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti