Aivojen paikalle ilmestyi jääkimpale

Velttous sen kuin jatkuu ja tätä oloa on odotettavissa siihen asti, että ei ole koko ajan liian kosteaa ja liian lämmin. Eli kolmen kuukauden päästä helpottaa. Öinen nihkeissä lakanoissa pyöriskely on alkanut ottaa sen verran pääkoppaan, että olen yrittänyt nukkua olohuoneessa ilmastoinnin syleilyssä. Sohvalta heräänkin aina kaikki paikat jumissa ja pää kipeänä apaut neljän tunnin unien jälkeen. Päivällä pakko ottaa päiväunet, ja sitten tällainen pätkänukkumisen kierre onkin valmis. Seuraavassa asunnossa on pakko olla ilmastointilaite myös makuuhuoneessa. Inhottavinta on se, että toistaiseksi ei ole edes ollut mitenkään erityisen kuuma, joten pahempaa tuskailua on luvassa. Juokeminen aamun näennäisessä viileydessä on kosteuden takia tukalaa. Tuntuu että ilmassa ei ole tarpeeksi happea. Myöhemmin onkin sitten lämpöä liiaksi, vaikka ilma onkin kuivempaa. Puuh. Pakko silti sanoa, että minä kyllä tykkään kesästä kuitenkin keskimäärin enemmän kuin muista vuodenajoista. Meillä asennevikaisilla ihmisillä vaan on lähes aina kuitenkin jonkin verran vaikeaa.

Vko 24 (Runalyze)

Maanantaina maistui voi ja juusto. Niin aamulla, päivällä kuin iltapäivälläkin. Ei ole arjessa paljon parempaa syötävää kuin leipä, jonka päällä on reilusti voita ja liikaa juustoa. Lenkillä maha kyllä meinasi, että kyllä muuten olisi. Alkumatkan vatsa kramppaili ja loppumatkan saikin tehdä syvähengitysharjoituksia ja pinnistellä perskannikoita yhteen. Ehdin kotiin vessaan kuitenkin. Otsalla oli aikamoinen tuskanhiki.

Tiistaina 12x400m alkaen vitosen kisavauhdilla ja veto vedolta vauhtia kiristäen, 90 sekunnin palautuksilla. Olipa kamalaa. Infernaalisen hirveää. Aivojen paikalle ilmestyi jääkimpale ja viimeisen vedon lopussa alkoi kropan läpi kulkea kylmiä väreitä. Enkä siltikään päässyt vauhdeissa haluamalleni tasolle. Käytin kyllä lämpotilaan ja ilman kosteuteen mukautettuja tavoitevauhteja, mutta ei vaan kyennyt. Yhtään kovempaa en yksinkertaisesti olisi pystynyt menemään. Vetojen vauhdit asettuivat välille 4:35/min ja 5:01/min.

Torstaina oli kai ihan kohtalaista, kun ei jäänyt mitään kummempia muistijälkiä. Lämmin oli toki, mutta pk-lenkillä sitä sietää kohtalaisesti.

Perjantaina puoli tuntia tempovauhtista ja sekin meni odotetusti hillittömäksi rimpuiluksi. Edellisestä lenkistä oli kulunut juuri ja juuri 12 tuntia, joten käytin tätä syynä vaikeuksille ja onnistuin estämään totaalisen hermostumisen. Minulle on todella kova paikka, jos en kykene tavoitevauhtiin. Kun 5:05/min ei millään onnistu ja lopussa kello ilkkuu, että tempo-osuus meni muuten tahdilla 5:10, niin kiivastun ja päätän lopettaa koko harrastuksen. Koska juoksin viisi sekuntia hitaammin kilometriä kohden! Mies yrittää yleensä rauhoitella ja tästä ärsyynnyn vaan vielä enemmän. Pitäisi jotenkin oppia, että ei ole niin vakavaa.

Tänään olikin vuorossa viikon pisin ja hitain lenkki. On todella mukavaa seurata kesän ajan harjoitusohjelmaa, jossa ei ole varsinaisia pitkiä lenkkejä ollenkaan. Alkumatkasta oli hiljaista ja liikkeellä lähinnä kirkkoon menijöitä ja torikauppiaita. Liikennevaloissa seisoskelua kertyi aika monta minuuttia. Ihan hyvä kuitenkin.

Viikon paras: Tulipa silti juostua

Viikon huonoin: Nihkeälämminyök