Voi sitä voivottelun määrää

Minulla on lähtökohtaisesti sellainen periaate, että kenkien pitää pysyä juostavassa kunnossa 1000 kilometrin verran. Ennen näitä Under Armourin HOVR Sonic 2 -kenkiä tämä ei ole ollutkaan minkäänlainen ongelma. Näille nyt kuitenkin kävin näin vähän alle 500 kilometrin tienoilla. Harmi, koska kenkä on muuten todella hyvä. Varsinkin kantapään kuppimainen muotoilu sopii jalkaani kuin nyrkki silmään. Lähetin myös Under Armourille palautetta. Ihan vain sen takia, että asiakaspalaute on usein yksinkertaisesti hyödyllistä. Sähköpostivaihto oli aika huvittava, koska toisesssa päässä vaan tivattiin tilausnumeroa. Yritin selittää, että en ole ostanut kenkiä netistä vaan kivijalkakaupasta enkä säilytä kenkäostoskuitteja kuukausitolkulla enkä myöskään halua mitään hyvitystä. Lopulta aspa totesi, että osaa auttaa ainoastaan nettiostosten kanssa. Yritin vielä kysyä, onko Under Armourilla jotain tuotekehittelytahoa, jota voisi palautteeni jopa kiinnostaa. Tähän sähköpostiin en sitten enää vastausta saanutkaan. No, eihän Under Armour ole profiloitunut juoksuun panostavaksi jalkinevalmistajaksi, mutta kuitenkin oli aika nihkeä asiakaspalvelukokemus. (Sori kaikki paska kengän pohjassa. Aika ällöttävää oikeastaan katsella tuota.)

Vko 31 (Runalyze)

Olin sellaisessa uskossa, että viime viikon piti olla vähän kevyempi viikko. Usko oli väärä. Taas vaihteeksi meni viikot sekaisin. Olikin kevyen sijaan aika ilkeä. Aurinko lisäsi tuskaa ja voi sitä voivottelun määrää, jonka saattelemana lähdin lenkille ja palasin lenkiltä. Kaupungille ja sen nurmikon sadettimille kiitokset, että tästä kuitenkin selvisin! 

Tiistaina oli etukäteen ajateltuna ihan mielenkiintoinen harjoitus: 1,6 km kympin kisavauhtia, 800 m vitosen kisavauhtia ja 400 m vielä vähän kovempaa. Vetojen välissä kolme minuuttia palauttelua. Setti kolme kertaa läpi. Ajattelin, että tämähän mukava ja vaihteleva. Todellisuudessa jäin tavoiteajoista paljon, ensimmäistä settiä lukuunottamatta. Meinasi mennä hermot, kun omasta mielestäni puristin kovaakin ja kello pilkkasi jotain ihan muuta. Henkisesti teki ehkä hyvää, koska sain kuin sainkin pysyttyä coolina kurkkuna enkä esim. heittänyt kelloa tai kenkiä lähimpään roskikseen. Juoksu on kasvattanut minua ihmisenä. Kuka olisi uskonut? Ei ainakaan äiti, sen voin luvata.

Torstain tempoharjoitukseen lähdin jo valmiiksi tappiomielialalla. Oli lämmin lähtiessä ja 10 minuutin juoksun jälkeen himokuuma. Annoin itselleni luvan pysähtyä juomapisteelle n. kilsan välein. Tämä kyllä auttoi. Ehkä apu oli enemmän psyykkistä, mutta ihan sama. 6,5 kilsaa tempovauhtia meni tasan tavoitevauhtia 5:16/km. En ole ihan varma, kuinka fiksu veto puiston juomapisteistä on vettä nauttia. Ei se veden laatu kamalasti huoleta, mutta ehkä näinä tautisina aikoina noita pitäisi vältellä. Todella monet näyttävät painavan suunsa ihan kiinni vedentuloaukkoon, vaikka tuollaisten ylöspäin suuntaavien juoma-automaattien idea on siinä, että sitä ei lähmittäisi huulet törröllä.

Heinäkuussa juoksua 270 kilsaa. Maaliskuun ennätyskilometrit oli 271. 

Viikon paras: Sadettimet

Viikon huonoin: Törpöt koirien ulkoiluttajat megapitkine hihnoineen

Nyt on oikeasti kevyempi viikko!