Kun kiertelee Euroviisuihin rakennetun Crystal Hallin

Muutto Bakuun sujui ilman kummempaa draamaa ja tuskastumista. Viidestä maasta toiseen muutosta tämä oli helpoin. Juoksuun tuli viikon tauko, kun hoidettavia asioita oli kuitenkin aika paljon. Jalat palautuivat, mieliala juoksuhommien suhteen koheni ja oli kiva päästä pienen katkon jälkeen katselemaan, millaisissa maisemissa kilometrejä tulee tulevaisuudessa kerrytettyä. Hyvin pian tuli selväksi, että rantabulevardi on ainoa järkevä paikka lenkkeilyyn. Stravasta katselin, missä muualla voisi juosta, mutta asumme ihan ydinkeskustassa ja en koe mielekkääksi, jos juoksemisen takia pitää matkustaa päästäkseen hyville reiteille. Paria puistoa jotkut näyttävät kiertävän, mutta meidän asunnolta niihin on rutkasti matkaa. Jalkakäytävät ovat kapeita, niitä ei paikoin ole ollenkaan ja hyvin usein ne ovat täynnä pysäköityjä autoja. Joten näillä näkymin tulee tuota bulevardia tallattua edestakaisin. Alustana se on tolkuttoman kova. Jalat kipeytyivät heti ensimmäisestä n. kahdeksan kilsan lenkistä. Tarkoitus oli juosta pidempi lenkki, koska oli sunnuntai ja silloin kuuluu juosta vähän enemmän, mutta stressain eksymistä (En koskaan ota kännykkää mukaan lenkille, nyt olisi voinut tehdä poikkeuksen. Fiksuna en edes painanut mieleeni kotikadun nimeä!), oli tietenkin kuuma ja vaatetuksen soveliaisuuden suhteenkin olo oli epävarma. Onneksi tämä oli vain ensimmäisen lenkin nihkeyttä ja sittemmin olo on ollut lenkeillä helpompi.

Bakun rantabulevardi

Tämä kuva on otettu arkipäivänä klo 11 maissa. Valitettavasti näin ylhäisessä yksinäisyydessä en ole tuolla juoksemaan päässyt kuitenkaan. Varsinkin iltaisin ruuhkaa on aikalailla. Lapsia sinkoilee potkulaudoilla siellä sun täällä ja juoksu menee pahimmissa paikoissa pujotteluksi. Väljempää on kunhan keskeisimmältä alueelta pääsee vähän kauemmaksi. Liikennevaloihin pysähtelyä ei ole ollenkaan, mikä on Bukarestin jälkeen aika jees. Pituutta tulee päästä päähän kuutisen kilometriä, kun kiertelee Euroviisuihin rakennetun Crystal Hallin ja sen vieressä olevan teollisuus/varastoalueen. En kyllä tiedä, miten käy, jos jossain välissä pitää maratonille harjoitella. Alustan kovuus ja reitin yksitoikkoisuus saattaisivat koetella jalkoja ja mieltä vähän liikaa pitkien lenkkien suhteen.

Mutta tässähän kävi niin hyvin, että ensi kevään(kin) Wienin maraton on peruttu jo nyt ja siirretty ensi vuoden syyskuulle. Joten positiivisena uutisenahan tämän voisi tässä kohden ottaa. Rooman maraton maaliskuussa on vielä sellainen, jota katselen sillä silmällä. Mutta pitäisi varmaan jotain rokotusihmeitä tapahtua, jos ensi keväänä juostaan massatapahtumia yhtään missään. Pah.

Juoksijoita Bakussa näkyy todella vähän. Eilen taisin nähdä kaksi, yksi arki-iltalenkki meni ilman ainoatakaan kanssajuoksijabongausta. Välillä tulee vähän ihmetteleviä katseita. Tosin en osaa tulkita, johtuuko nämä juoksemisesta, ulkomaalaisuudesta vai paljaasta pinnasta. Ehkä vähän kaikesta. Olen päätynyt siihen, että voin juosta hihattomissa paidoissa ja lyhyissä shortseissa. Tämän johtopäätöksen vedin siitä, että kaupungilla näkyy silloin tällöin naisia minihameissa ja topeissa. Olen tässä vuosien varrella omaksunut periaatteen, että epävarmoissa tilanteissa valitsen liberaaleimman pukeutumislinjan, mitä paikallisväestön keskuudessa näkee.

Viime viikolla tuli lenkkeiltyä seuraavanlaisesti:

Vko 38 (Runalyze)

Lämmintä siis riittää edelleen. Bakussa tuulee lähes aina. Näillä ilmoilla se on ihan tervetullut lisä. Torstaina tuuli oli kyllä jo sen verran navakka, etta ihan tosissaan sitä vasten sai puskea. Vähän huolestuttaa, miltä tuo tuuli tuntuu tammikuussa... Seuraava missio on löytää joogamatto ja putkirulla. Ihanaa, kun on ollut hyvä syy olla tekemättä lihaskuntoharjoittelua ja kehonhuoltoa, mutta kovin pitkään en viitsi/tohdi jättää väliin. Varsinkin kun kantapäät on jo nyt kipeät.

Viikon paras: Nopea sopeutuminen

Viikon huonoin: Juoksualustan kovuus