Sukista vessa-asioihin

Vaateostoksilla käynti ei kuulu vahvimpiin osa-alueisiini. En pääsääntöisesti löydä etsimääni, en jaksa käydä useammassa kaupassa enkä tykkää, jos tavarat ei ole selkeästi esillä. Kaikenlainen penkominen ja tangolla roikkuvien vaatteiden läpikäyminen yksitellen on kauhistus. (Ei, en käy kirppareilla...) Azerbaidzanissa kauppa-ahdistus nousee uusiin sfääreihin myyjien takia. He lyöttäytyät varjostamaan metrin etäisyydelle. Ei auta, vaikka sanoisi, että tässä vaan katselen. Myyjä pysyttelee kuitenkin käsivarren mitan päässä. Ilmeisesti sen takia, että jos kuitenkin tarvin apua? Jos en siis yhtäkkiä osaakaan käyttää silmiäni ja käsiäni.

Viimeisen kuukauden ajan olen silloin tällöin joutunut lenkille lähtiessäni kaivamaan sukkia likapyykkikorista. Aina yhtä ylevää. Päätin siis lähteä sukkaostoksille. Tein muutamassa liikkeessä ahdistuneen 30 sekunnin mittaisen kierroksen myyjä kintereilläni. En kuitenkaan pikavilkaisulla nähnyt muita sukkia kuin Adidaksen/Niken/Puman kolmen tai kuuden parin pakkauksissa myytäviä mustia tennarisukkia. Sukat ovat kenkien jälkeen juoksijan toiseksi tärkein varuste, joten halusin löytää jotain hieman pätevämpää. Alun turhautumisen jälkeen sukat löytyikin aika nopeasti kolmannesta kaupasta ja ehdin jopa pari minuuttia venytellä ja hypistellä eri sukkia ennen kuin myyjä tunki "auttamaan" ja tiedustelemaan kokoani. No en minä kai siinä vetkutellut sen takia, että en tiedä kokoa! Vaan yritin päättää, mitkä sukat ostaa. Kieltämättä nousee kylmä hiki otsalle pelkästä ajatuksesta, että pian on pakko ostaa urheiluliivit.

Vko 44 (Runalyze)

Sukista vessa-asioihin. Tiistaina kävi vatsan kanssa vanhanaikaiset. Ahneuksissani söin välipalana monta paahtoleipää juustolla, ja lähdin lenkille liian pian sen jälkeen. Kakkoshätäisenä eteenpäin pinnistely on äärimmäisen tuskastuttavaa. Tekee mieli mennä kovempaa, että olisi nopeammin kotona. Mutta vauhdin kiristäminen yllyttää hätää. Kaiken kruunaa hissittömän talon neljänteen kerrokseen kapuaminen ennen kuin voi helpottuneena kiihdyttää vessan ovea kohti. Luen joskus vähän ahdistuneena ja samalla toki naureskellen puskapaskojajuoksijoiden stooreja. Kuolisin, jos joutuisin vastaavaan tilanteeseen. Ei täällä vain ole mitään mahdollisuutta mennä jonnekin puskan taakse kyykkimään ilman, että joka suunnasta ei olisi silmäpareja todistamassa tapahtumaa. Standardilenkkireitilläni on onneksi kaksi ostoskeskusta, mutta tähän hätään niistä ei olisi apua, koska ovat kiinni.

Torstaillakin oli ahneelle opetus. Tällä kertaa mätin miehen tekemää omenapaistosta (apple crumble suomeksi?) jäätelön kanssa tunti ennen lenkkiä. Mahassa velloi, röyhtäilin ja mielessäni kiroilin. Sain kuitenkin ohjelman mukaan juostua 6,5 kilometriä tempojuoksua (5:04/km). Olokin helpotti loppua kohden. Mutta ehkä taas vähän aikaa löytyy tarpeeksi itsekuria siihen, että ajoittaa syömiset jotenkin järkevästi. 

Lokakuussa kilometrejä 243.

Viikon paras: Uudet sukat tietenkin

Viikon huonoin: Syömiset