2494 kilometrin vuosi

Juostussa vuodessa on kaksi hyvin positiivista asiaa: määrä ja sen mukanaan tuomat ennätykset. Juoksin viimeisiään vetelevän vuoden aikana otsikon mukaisen itselleni todella huiman kilometrimäärän. Progressio on ollut suhteellisen aggressiivista. Vuonna 2017 juoksin 775 km, 2018 kilsoja kertyi 1180 ja 2019 lukema oli 1824 km. En ikimaailmassa alkuvuodesta ajatellut, että päätyisin 2500 kilsan paikkeille. Korona vaikutti tietenkin tähän paljon. Sosiaalisia rientoja ei ollut ja muutenkin olen ollut kotona käytännössä lähes koko vuoden. Kuulostaa hurjalta ja vähän liioitellultakin, mutta tauti- ja rajoitustilanne on vuoden kahdessa asuinmaassani ollut tukala. Juostua tuli paljon, koska juuri koskaan ei ollut kukaan tulossa kylään tai itse menossa ravintolaan tai terassille. Sen lisäksi, että juoksukertoja kertyi huomattavasti edellisvuotta enemmän, myös lenkkien pituus kasvoi. Juoksin keskimäärin 11 km lenkkiä kohden, vuonna 2019 vastaava määrä oli 9,5 km. Juoksuttomia viikkoja oli vain muutama ja pisinkin tauko kesti ainoastaan seitsemän päivää. Toivon, että pystyn ylläpitämään samaa tahtia ensi vuonnakin, vaikka muuten kovasti tietenkin haluan, että elämä pikkuhiljaa normalisoituisi.   

Tämän kaiken juoksemisen palkintona oli aika paljon parantuneet ennätykset. Vuoden aikana sain vitosen ajastani pois lähes kaksi minuuttia, kympistä neljä minuuttia ja puolikkaasta kuutisen minuuttia. Uskon, että nykyisillä pohjilla on realistista odottaa ennätystehtailun jatkuvan jossain määrin ensi vuonnakin.

Bukarestin talvisumu ikkunan takana

Tammikuussa pääsin hyvään vauhtiin maratonharjoittelussa. Wienin maraton huhtikuussa tuntui toki vielä kovin kaukaiselta. Jännitti silti. Olihan kyseessä kuitenkin ensimmäinen maratonini. Vuoden alkajaisiksi juoksin uuden viiden kilometrin ennätykseni juuri ja juuri alle 24 minuutin. Kuun puolivälissä olin viikon juoksematta lievän flunssan takia. Olikin muuten vuoden ainoa flunssa. Aikamoista, koska yleensä noita tulee kuitenkin kolme tai neljä vuodessa podettua. Eristäytyminen ja sekä oma että muiden käsihygienia lienevät syyt. Tammikuu 142 km.

Karuusromantiikkaa

Helmikuussa vielä kaikki tietenkin sujui ihan totutunlaisesti. Juoksin senhetkisen historiani pisimmän lenkkini, 32 kilometriä. Ja tuntui, että hei, minähän voisin selvitäkin siitä maratonista! Testailin ahkerasti geelejä ja odotin malttamattomana kevättä. Helmikuun lopussa kävin miehen kanssa hänen synnyinseuduillaan Walesissä. Yhtenä pubi-iltana puhuttiin porukalla koronasta vähän huvittuneeseen ja naureskelevaan sävyyn. Palatessa kotiin Bukarestin lentokentän passintarkastajilla oli maskit. Nauroin  miehelle taksissa, että kylläpä näyttivät typeriltä. No heh, heh. Helmikuu 198 km.

Pisin juoksu

Maaliskuussa tilanne eskaloitukin sitten nopeasti. Kun näytti väistämättömältä, että Wienin maraton perutaan monen muun ison kevätmaratonin jo niin tehtyä, olin ristiriitaisissa mietteissä sen suhteen, pitääkö harjoitteluohjelman mukainen 20 mailin pitkä lenkki vielä tehdä. Koska peruutus ei ollut vielä kuitenkaan virallisesti vahvistettua, juoksin vähän vastahakoisesti Itä- ja Pohjois-Bukarestin kierroksen. Tieto tapahtuman perumisesta tulikin kaksi päivää tämän jälkeen. Onneksi sentään tajusin juosta melkein 100 metriä pidemmälle kuin helmikuun vastaavalla lenkillä. Maratonharjoittelun tyssättyä kokeilin omatoimikymppiä ja juoksin sen ennätysaikaani vähän yli 50 minuutin. Maaliskuu 271 km. Tämä on koko vuoden isoin kuukausikertymä.

Huhtikuussa oli jo ihan kesä

Huhtikuussa innostuin juoksemaan kotona istumisen vastapainoksi liian pitkiä lenkkejä periaatteella "periksi ei anneta kivusta huolimatta". Polvi kipeytyi pahasti ja yhdeltä lenkiltä kotiin raahauduin jalalla, jossa ei juurikaan ollut polvesta alaspäin tuntoa. Muistan myös oloni olleen kuin nousuhumalassa. Mitään kummempaa tästä ei koitunut, mikä on pieni ihme. Aika monta lenkkiä juoksin kuitenkin tuon jälkeen polvituen kanssa. Huhtikuu 249 km. 

Kotikulmia Romaniassa

Toukokuussa aloin juosta viisi kertaa viikossa. Yksi lisäkerta aiheutti sen, että jalat olivat lähes koko kuukauden väsyneet ja tukkoiset. Myös vuosittainen helletuskailu alkoi ja ensimmäiset +30 asteessa juossut lenkit kiukutti. Juoksin viisi kilometriä taas uuteen ennätykseen 23:35. Toukokuu 193 km.  

Aurinko paistoi n. aina

Kesäkuun 21 lenkistä juoksin 19 ennen aamuyhdeksää. Jos vielä kaksi vuotta sitten minulle olisi sanottu, että alan aamulenkkeilijäksi kuumuuden takia, olisin varmaan sanonut, että mieluummin lopetan koko harrastuksen. Mieleen on jäänyt, kuinka kamalia kaikki vauhtiharjoitukset olivat. Aurinko kipusi armottomasti korkeammalle lenkin aikana ja välillä meinasi hätääntyä, kuinka monta vetoa ehtii tehdä ennen kuin tuntuu siltä, että pää poksahtaa. Olen aika kateellinen heille, jotka sietävät lämpöä ja ennen kaikkea aurinkoa minua paremmin. Kesäkuu 199 km. 

Heinäkuussa koronarajoitukset olivat löyhimmillään

Heinäkuussa kävin lenkillä 23 kertaa. Lenkkien aloituskellonajat olivat välillä 7:05-8:07. Rutiinit olivat helppoja, koska muu tekeminen oli niin kortilla. Kesän reissut oli tietenkin peruuntunut aikoja sitten. Kävin penikkakoipieni kanssa fysioterapeutilla ja en oppinut mitään uutta. Muutenkin oli aika tahmeaa ja kökköä menoa. Kesä ei kertakaikkiaan ole minun juoksuvuodenaikani. Heinäkuu 270 km.

Pimenevät illat

Elokuussa kohtasin juoksuvuoteni karvaimman tappion. Olin ihan satavarma, että juoksisin kympin heittämällä alle 50 minuutin. Olin hölmistynyt ja suorastaan järkyttynyt, että näin ei käynytkään. Hain syitä liian vähästä proteiinista ja huonosta palautumisesta. Oikeastihan en vain ollut tarpeeksi hyvä, ja siinä se. Tämä vaikutti kuitenkin motivaatioon ja olin vähemmän yllättäen todella ärtynyt kaikkeen juoksuun liittyvästä. Näihin aikoihin tajusin myös, että ensi keväänäkään ei luultavasti juoksutapahtumia tule olemaan ja sekös otti päähän oikein kunnolla! Elokuu 220 km.

Taisi olla eka kuva, jonka otin Azerbaidzanissa

Syyskuussa maa ja maisemat vaihtuivat. Muuttohulinoissa tuli viikon mittainen tauko juoksupuuhiin. Ensimmäiset juoksut Bakussa kipeyttivät jalat varsin periksiantamattoman kivilaattaisen alustan takia. Kun jalat tähän tottuivat, niin suureksi ihmetyksekseni ikivaivani, eli penikat, katosi. Eikä niiden kanssa ole ollut enää ongelmia. Voi tietenkin myös olla, että lisääntynyt lihaskuntoharjoittelu, venyttely ja liikkuvuus- ja koordinaatioharjoittelu ovat tähän vaikuttaneet eniten. Ympäristön vaihtuminen vaan sattui sopivaan saumaan ja sai asian näyttämään siltä, että jalkani rakastaisivat kivikovalla juoksemista. Niin tai näin, iloinen tietenkin olen tästä seikasta. Syyskuu 175 km.

Sympaattisia muusikkokatulamppuja löytyy Bakussa sieltä sun täältä

Lokakuussa sain taas nipistettyä sekunteja pois viiden kilometrin parhaasta ajastani. Mitään suuria riemunpurkauksia tämä ei aiheuttanut. Ihaninta oli, että vihdoin pitkä, kuuma kesä oli väistymässä. Viileys tuntui taivaalliselta. Lokakuun lenkkien keskilämpötila (kyllä, tällainenkin tilasto löytyy!) oli +19. Homma oli mukavaa ja helppoa. Olisipa aina juostessa lokakuu. Lokakuu 243 km.

Kissallakin palkkapäivä

Marraskuusta muodostui palkintokuukausi. Vihdoin pääsin kympin alle 50 minuuttiin, kun kello näytti ajaksi 49:12. Tietenkin vähän ajattelin, että kai se 49 minuuttiakin olisi ollut alitettavissa? Viikkoa myöhemmin testipuolikkaalla odotetusti parannusta tuli lähes kuusi minuuttia. Aika 1:49:26. Ovat toki sellaisia suurinpiirtein aikoja, mutta tarpeeksi tarkkoja vakuuttamaan minut siitä, että kehitystä on tullut. Puolikkaan jälkeen pidin melkein viikon taukoa juoksusta. Marraskuu 155 km. 

Näiden upeiden ruukkujen ohi vakioreittini menee

Joulukuussa onkin ollut aika eksoottista. On saanut välillä käyttää hanskoja, pantaa ja jopa vedenpitävää takkia. Tällaista ei minun juoksumaailmassani ihan kamalasti tapahdu. Uutena juttuna tuli maskipakko ulkoillessa ja ulkonaliikkumisrajoituksia, joiden kanssa on välillä vähän sumplimista, jos haluaa lenkille ja kauppaan samana päivänä. Vuoden huipentuma oli vielä blogiinkin kertomaton vitosen testijuoksu, jonka kirmasin maanantaina. 23:07! Tuntuu hurjalta, että 23 minuutin alitus on niin lähellä ja saatan päästä ensi vuonna uudelle minuuttilukemalle. Toivottavasti, en nimittän tule tästä nuorentumaan ja ikä kyllä valitettavasti tekee tehtävänsä näissä hommissa. Joulukuu 180 km.

Juoksuvuosi oli hyvä. Kouluarvosana 9-. Muuten tätä vuotta en jää kaipaamaan. Hyvästi, 2020.