Viikko 5: perustahmeaa ja ripaus sinnikkyyttä

Skippasin viime viikolla lenkin. Ilman mitään kummempaa syytä. Ei vaan huvittanut. En ihan heti muista, koska näin olisi käynyt viimeksi. Silloin harvoin, kun jätän juoksematta, syynä on yleensä joko sairastelu tai vamma. Viime tiistaina kuitenkin mietin, että en lähde juoksemaan. Enkä lähtenyt. Olo oli aika kapinallinen. Huomasin myös, että ei tuottanut mitään ongelmaa jäädä sohvalle. Omantunnontuskia ei ilmennyt myöskään jälkikäteen.  Juoksemisen sijaan tilasin Woltista pullan, joka oli äklömakea. Söin silti, ja haaveilin äitini leipomista pullista.

Korviketekemistä

Muuten olikin perustahmea viikko. Sellainen viikko, josta ei välttämättä olisi mitään kirjoitettavaa. Mitään ei mennyt varsinaisesti pieleen, mutta kokonaisarvion voisi tiivistää sanaan plääh. Ehkä edeltävän viikon lähes yltiöpositiivisuus oli jotenkin neutralisoitava, koska ei tässä sentään mikskään optimistiksi tai ilopilleriksi ole aikomus ryhtyä.

Vko 5 (Runalyze)

Keskiviikkona vetoharjoituksessa pääsin hyvin tavoitevauhteihin: 1,6km ja 2x800m tahdilla 4:35/km ja 4x200m 4:10/km. Palautukset olivat puolet vedon pituudesta. Vaikka harjoitus meni ihan suunnitellusti, niin mitään edeltävän viikon vetoharjoituksen voittofiiliksiä en kokenut. Joskus vaan on vähän laimeampaa. Elämä ylipäätään, eihän tämmöiset tuntemukset mitenkään juoksuun rajoitu. Olisihan se tietenkin kiva, jos olisi aina huippua. Kukkaisketoa ja pilvilinnaa. 

Torstaina mieleeni pälkähti, että teen juoksun jälkeen lihaskuntoharjoittelun. Minulle pelkkä ajatus juoksun ja jumpan yhdistämisestä samalle päivälle on todella vastenmielinen. Normiviikkona juoksen viisi kertaa ja teen kotijumpan kaksi kertaa. Eli minulle ei jää yhtään lepopäivää. Olisi kuitenkin tärkeää sellainenkin pitää säännöllisesti. Ei ainoastaan silloin, kun tekee mieli pullaa. Tuumasta toimeen ja 10 kilsan pk-lenkin jälkeen pilatespainotteisen videon pariin. Puh. En tykännyt yhtään. Siis vielä vähemmän kuin jumpasta, jonka tekee ei-juoksupäivänä. Tuntui, että koko päivän vaan kummitteli mielessä, että lenkin jälkeen pitää pakertaa jumppamatolla. Siinä samalla meni ilo juoksemisestakin. Aion nyt kuitenkin jatkaa tätä kokeilua jonkun aikaa, koska kaikkeen kyllä tottuu... Tiedän, että tällainen tuplatreeni olisi parempi tehdä jonain muuna kuin pk-päivänä. Kevyet päivät kevyinä ja raskaat raskaina. Mutta en vain halua vauhtiharjoittelun päätteeksi alkaa vääntää kotiin palattuani kyykkyjä ja vastaavaa. Miksi ei voi vaan juosta? Miksi lihaskuntoharjoittelu on niin inhottavaa?

Perjantaina 15 asteessa lyhyt pk-lenkki. En ole jaksanut ajella sääriä niin pitkään aikaan, että ei ollut pokkaa laittaa lyhyempiä lahkeita, vaikka sään puolesta olisi kyllä pitänyt.

Sunnuntaina tuuli, tuuli ja tuuli. Vakiotapani juosta bulevardia on sellainen, että 20 kilsan lenkillä olen 10 kilsan kohdilla sen alikulkutunnelin kohdalla, jota käytän, kun menen kaupungin puolelta bulevardille, tai bulevardilta kaupungille. Tuuli oli niin navakka, että pelkäsin luikkivani kotiin 10 kilsan kohdilla, joten kiersin viiden kilsan lenkuraa menemättä ollenkaan tuon kotiin johtavan alikulkutunnelin ohi. Oli todella tympeä lenkki kylmän, puuskittaisen tuulen takia, mutta olin tietenkin itseeni varsin tyytyväinen, kun tämä kurimus oli ohi. Keskisyke jees.

Viikon paras: Sinnikkyys pitkällä lenkillä

Viikon huonoin: Pulla, joka ei ollutkaan hyvää