Viikko 9: mutatulivuorien kautta kohti nousevaa kuntoa ja mielialaa

Qobustanin kuumaiset maisemat lauantaina

On vaikea sanoa, aiheuttaako koronaväsymys huonon juoksuputken vai ovatko huonosti sujuneet juoksulenkit saaneet korona-ajan tuntumaan yhtäkkiä todella uuvuttavalta. Olen aivan totaalisen kyllästynyt ihmisiin, jotka mainostavat, kuinka ovat viettäneet vuoden kellarissa puhelin ja kissa seuranaan eikä se ole ollut heille mikään ongelma. Samaan hengenvetoon ihmetellään, miten kaikki muutkin ei pysty nurisematta samaan. Olen aika äärimmäinen introvertti, mutta silti tuntuu, että alan olla ihan täynnä tätä roskaa. Tekisi oikeasti mieli vaan ravata ravintoloissa ja baareissa sydämeni kyllyydestä. Nyt kun ne ovat auki. Menevät ihan varmasti kohta kiinni kuitenkin. Olen jopa alkanut ymmärtää ihmisiä, jotka kaikesta huolimatta matkustavat. En ehkä hyväksy, mutta ymmärrän. Ajatus tulevasta kesästä on suorastaan masentava. Tiedän senkin, että minulla on asiat hyvin. En saisi valittaa, koska jonkun läheinen on kuollut ja jollakin ei ole ollut tuloja vuoteen ja kolmannella on mielenterveysongelmia. Mutta juuri tällä hetkellä oma napa tärkein napa.

Stravan kuntokäyrä kertoo, että alamäkeä mennään. Vuosi sitten on näköjään ollut asian laita ihan yhtä huonosti, ja ylös tultiin kohti kesää. Pitää varmaan ottaa tavoitteeksi samanlainen kehitys tänäkin vuonna. En kyllä tule pääsemään samanlaisiin kilometrilukemiin kuin viime keväänä ja kesänä. Silloin harjoittelin eka maratonille ja sen jälkeen juoksin innoissani paljon, koska oli aikaa juosta. Vähän ehkä tässä vuoden aikana väljähtänyt riemu siitä, että olisi aikaa juosta... Uskon kuitenkin, että suunta on ylöspäin kunhan näistä "kaikki harmittaa" -tunnelmista pääsen yli.

Vko 9 (Runalyze)

Viime viikosta jäi treenimielessä tarkemmin muistiin lähinnä se, että keskiviikon tempojuoksu oli vaikea. Lähdin matkaan sillä ajatuksella, että pystyn juoksemaan viisi kilsaa 4:36/min, joten sama matka tasan viiden minuutin kilsavauhtia ei voi tuntua juuri missään. Väärin ajateltu. Askel painoi ja vilkuilin kelloa sadan metrin välein. Kummallista, miten näyttää olevan ihan sattumasta kiinni, millainen juoksusta muodostuu. Lähtiessä en osaa juuri koskaan aavistaa, onko tulossa hyvä vai paha kakku.  

Perjantaina piti olla intervalleja, mutta alusta oli sateesta niin liukas, että ei olisi onnistunut; pk:ksi meni. Siirsin intervallit sunnuntaille. Sunnuntaina tuuli kuitenkin yli 25 m/s, joten jäipä sitten tekemättä kokonaan. Ei hirveästi harmittanut, koska jalat olivat väsyneet lauantaista, jolloin kävin purkamassa yleistä ärsytystä postauksen kuvan maisemissa Qobustanin mutatulivuorialueella. Kilometritolkulla pehmeässä tarpominen taisi antaa jaloille tavallisesta poikkeavaa ärsytystä ja koivet olivat aika tukkoiset sunnuntaina. Putkirullailin ja tein ylävartalon lihaskuntojumppaa.

Kyllä tämä tästä vielä!

Viikon paras: ylimääräinen lepopäivä

Viikon huonoin: ei vaan suju