Viikko 13: shortsikelit ja ihmisidiootit

Paluu polvipulmien jälkeen näyttää onnistuneen. Polvessa ei ole enää minkäänlaisia epänormaaleja tuntemuksia. Kuitenkin yllätti taas se, kuinka lyhyen juoksutauon jälkeen olisi ollut vaan niin helppoa jäädä lepäilemään! Ensin teki kamalasti mieli juosta, mutta paluulenkin jälkeen olikin sitten jo tunne, että kylläpä laiskottelu onkin ihanaa ja eihän juokseminen ollutkaan mitään erityistä. En ole oikein ikinä ymmärtänyt ihmisiä, joilla on halu ja polte harrastaa liikuntaa. Siis tykkään juosta, mutta en usko, että maailmani mitenkään mullistuisi, vaikka lopettaisinkin juoksemisen yhtäkkiä. En tiedä, mitä liikunnan jälkeinen hyvä olo on. Sellaistakin jotkut mainostavat. Olen siis iloinen, että polvi on taas juoksukunnossa, mutta mitään torvisoittokuntaa ei näkynyt, vaikka salaa niin toivoinkin. 

Vko 13 (Runalyze)

Viikolle sattuivat vuoden esimmäiset shortsi- ja t-paitakelit. Tuli myös todettua, että aurinkolasit pitäisi hommata. En tykkää juosta aurinkolaseissa, tai ylipäätään käyttää moisia, mutta ei taida olla vaihtoehtoa. Edelliset lasit menivät rikki muuttopuuhissa. Olivat kyllä niin rumat ja huonosti istuvat, että ei harmittanut. Sykkeet olivat koko viikon vähän korkealla, mutta se oli odotettavissa tauon jälkeen.

Maaliskuun kilometrisaldo jäi tietenkin tyngäksi, 58. Kesällä 2018 on ollut viimeksi yhtä vaatimatonta menoa.

Torstaina innostuin juomaan kolme kaljaa ja sehän kostautui perjantaina. Olen tullut siihen tulokseen, että kaksi kaljaa lenkkiä edeltävänä iltana on vielä ok, mutta kolmas ei vaan sovi kuvioon. Olo on räsynukkemainen seuraavana päivänä. 

Sunnuntaina bulevardi oli tupaten täynnä porukkaa. Talviluolistaan kömpineet ihmiset alkoivat ärsyttää ihan huolella. Itse bulevardi on todella leveä, mutta paikoitellen menin kapeampia sivupolkuja. Kun näillä tulee vastaan viiden ihmisen ryhmä rinta rinnan, niin vaihtoehdoiksi jää nurmikon kautta rämpiminen tai juokseminen päin. Valitsin jälkimmäisen, koska tuollaiset kulkuväylän tukkijat saavat näkemään punaista. Kaiken lisäksi he jäävät yleensä toljottamaan suu auki. En vain tajua, mistä tämä toimintamalli tulee. Jos olisin kävellen liikenteessä, niin minulle kyllä annettaisiin tilaa. Niukasti, mutta silti. Juoksijoiden kuitenkin näköjään kuuluisi koukata aina kulkuväylän ulkopuolelta. Romaniassa oli ihan sama juttu ja en kykene ymmärtämään miksi. En halua muuttua pyöräilijöiden kaltaiseksi kiukkupussiksi, mutta on vaikeaa, kun ihmisten käyttäytyminen on niin idioottimaista.

Kotona sai rauhoittua suklaan parissa

Tällä viikolla yritän paluuta normaalin juoksuohjelman pariin ja jos tempovauhti ja intervallit sujuvat, niin polvivaivan saanee tällä erää hyvästellä ja unohtaa.

Viikon paras: pystyn juosta

Viikon huonoin: älykääpiöt