Olen tässä reilun puolen vuoden Bakussa asumisen aikana kehittänyt puhtaan vihasuhteen tuuleen. Kyseessä ei ole mikään lempeä, rakkauden kanssa leikittelevä pieni inho vaan tämä on tulta ja tappuraa. Kiroilen, kun taistelen parvekkeella märkien lakanoiden kanssa ripustaessani niitä kuivumaan ja tuuli paiskoo kylmää lakanaa vasten paljaita jalkojani. En halua syödä terasseilla, koska koko ajan joutuu jahtaamaan karkailevia lautasliinoja, kun unohtaa asetella oliiviöljypullon painoksi. Parturoinkin itse, koska en halua käyttää sitä n. 20 euroa kampaamopalveluihin. Ulkona ollessa hiukset muodostavat kuitenkin tuulenpesän.
Kaikkein eniten kuitenkin tuuli saa aikaan kipinöitä ja kiehumista aivoissa silloin, kun se pilaa mun juoksulenkit! Ja viime viikolla tuulta riitti. Haukuin mielessäni, ja välillä varmaan ääneenkin, tuulta todella rumin sanakääntein. Juoksu tuntuu turhauttavalta ja toivottomaltakin, kun puhuroi niin, että matka ei oikein etene, vaikka kuinka pistää parastaan. Tai kun pitää painaa päätä alaspäin, että saa vedettyä henkeä. Pah tuuli, inhoan sinua.
 |
| Vko 14 (Runalyze) |
Koko viikon näkyi sykkeissä se, että ei tässä kyllä tällä hetkellä missään riemastuttavassa kunnossa olla. Lisäksi taisi paluu telakan jälkeen olla vähän liian aggressiivinen ja ehkä olisi kannattanut vielä yksi viikko himmailla. Mutta tehty mikä tehty. Jalat on sen verran tukossa, että toivottavasti tästä tarttui oppia matkaan seuraavaa juoksutaukoa silmällä pitäen.
Keskiviikkona oli paluu vauhtiharjoittelun pariin kolmen kilsan tempojuoksun kautta. Tuuli tosiaan huiteli paikoitellen 20 m/s. Mennessä myötätuuleen toki tuntui mukavalta. Myötätuuli on siitä ilkeä, että se ei koskaan tunnu läheskään yhtän kovalta kuin vastatuuli. Yllätyselementti, kun kääntyy paluumatkalle, on vähän samaa tasoa kuin ravintoloissa, joissa tilatessaan juomalistalta lemonadea saa eteensä lasillisen sitruunamehua. Nautinto kaukana. Sain kuitenkin pidettyä tempo-osuuden tavoitevauhdissa, 5:00/km.
Perjantaina neljä 800 metrin vetoa kympin kisavauhtia. Kaksi ekaa vetoa reiluun myötikseen ja kaksi seuraavaa sitten reiluun vastikseen. Vauhti olikin tasan kympin vauhtia, eli 4:55/km, mutta ei tuo enää viimeisen vedon aikana tuntunut kympin vauhdilta. Lähinnä siltä kuin olisin pinnistellyt testivitosen viimeistä kilsaa. Tuuli oli armoton koko viimeisen vedon ajan. Olisi ehkä naurattanut, jos olisin vihaltani kyennyt. En juuri koskaan kävele intervallien jälkeen, mutta nyt oli lähellä, olo oli sen verran hapokas. Pitää varmaan yrittää etsiä joku taulukko/laskuri, jolla voi tavoitevauhteja viilata tuulen voimakkuuden mukaan. Kun kuitenkin juoksen vauhtien mukaan, niin tämä tulee päätymään hermoromahdukseen tai muuten vaan itkuun, jos en saa jotenkin järkevästi tavoitevauhteja sorvattua.
Huh mikä valitusvirsi. Sorge.
Viikon paras: polvi ok
Viikon huonoin: TUULI ja asennevamma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti