Viikko 36: kunnon nousun kohinaa

Smashrunin motivaatiobadgeissa ei sanailla vaatimattomasti

Olen päättänyt, että viime viikko oli virallisesti elämäni paras juoksuviikko! En keksi oikein juuri mitään valitettavaa, vaikka ihan tosissani yritän. Tietenkin ne tavalliset nyrpistelyt säästä ja ihmispaljoudesta, mutta muuten negalista on tyhjillään. Olenkin nyt intoutunut tulevasta maratonista oikein kunnolla ja voi kuinka tulen harmistumaan, jos käy niin, että en pääsekään kisaamaan. 

Olen todennut Kiovan maratonin yksinkertaisesti liian mäkiseksi täysin tasaisella harjoittelevalle. Sen sijaan olen löytänyt vaihtoehdoksi Linzin maratonin Itävallassa. Joten nyt pähkäilen tuon ja Ljubljanan välillä. Ljubljana ei vaikuta kovin lupaavalta sen suhteen, että heidän nettisivuillaan ei ilmoittautumisen lisäksi ole juuri mitään päivityksiä tältä vuodelta. Lähes kaikki näyttää olevan viime vuoden perutun kisan ajoilta. Eihän tuo nyt kamalasti luottamusta herätä. Ljubljanan tapahtumalla on Kansainvälisen yleisurheiluliiton road race label, joka on kuitenkin yleisesti ottaen jonkunlainen tae hyvin järjestetystä tapahtumasta. Itävaltalaiset vaikuttavat tällä kertaa paljon luotettavimmilta, ja jos juuri nyt pitäisi päättää, niin ilmoittautuisin Linziin. Matkailumielessä kyllä menisin paljon mieluummin Ljubljanaan. Sekin painaa vaakakupissa, koska ei kiinnosta täältä asti lähteä pelkän viikonlopun takia noinkin kauas.

Vko 36 (Runalyze)

Mutta takaisin siihen upeaan harjoitusviikkoon. Nyt on sellainen tunne, että juoksukunto olisi ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Säiden viileneminen varmasti näyttelee suurta osaa tässä tuntemuksessa, mutta minun puolestani syy saa olla ihan mikä vaan. Juoksin 74,5 kilometriä, joka on minun kaikkien aikojen suurin viikkomäärä. 

Keskiviikkona juoksin 6x800 metriä tempovauhdilla. Vauhti karkasi väkisin liian kovaksi. Tai siis kovemmaksi kuin luulen tempovauhtini olevan. Torstaina oli ohjelmassa 13 kilsaa maratonvauhtista. Aikataulusyistä en saanut tuota lenkkiä sijoitettua niin, että kahden vauhtiharjoituksen väliin olisi jäänyt edes yksi päivä. Mitään maratonvauhtia minulla ei ole vieläkään, joten menin arvalla ja liian kovaa, 5:34/km.

Tiedän, että lauantain pitkä lenkki venähti liian pitkäksi. Oli tarkoitus lopettaa kolmeen tuntiin, koska niin käsketään tehdä vähän siinä sun tässä lähteessä. En malttanut, koska oli niin täydellinen flow. Nyt pitää tietenkin tarkkailla palautumista ja loukkaantumsriskiä ja muuta stressaavaa. Toisaalta, kaikki tahot eivät lyttää 3,5 tunnin pitkää lenkkiä maratonharjoittelussa ainakaan ihan täysin. Toivottavasti siis selvisin tästä kuivin jaloin, tai ehjin. Sunnuntaina kevyt ja lyhyt alhaisimmilla sykkeillä sitten helmikuun alun. Sydän suli tästä havainnosta.

Viikon paras: vaivattomuus

Viikon huonoin: kurittomuus