Kun ei huvita

Tuskailen, kuinka taas on pimeää ja tuuli kylmä. Keksin silitettävää, vaikka normaalisti silitän aniharvoin. Telkkari on päällä ja sieltä tulee uutisjuttu hyväntekeväisyysjärjestön joululahjakeräyksestä Leedsissä. Tämä on pakko katsoa. Heti perään itselleni tuikitärkeä raportti Belgian koronatilanteesta. En voi jättää tätäkään väliin. Päivä etenee, juoksuaikeet ei. Eteisen lattialla lojuu villasukat ja kaverin lapsen unohtama pehmolelu. En korjaa niitä pois, koska tiedän juoksukenkien olevan niiden alla. Jos en näe kenkiä, niin tuntuu vähän enemmän siltä, että tänään ei tarvi mennä lenkille.

Lopulta menen kuitenkin. Viisi kertaa viikossa. Vaikka viivyttelen vielä siinäkin vaiheessa, kun olen jo laittanut kellon ranteeseen ja ottanut vesihörpyn. Viidennestä kerroksesta alas kävellessä mietin, olisiko joku oikea syy, minkä varjolla voisin vielä kääntyä takaisin ylös. Aina saan kuitenkin pakotettua itseni liikkeelle, vaikka kovin aikaavievää tästä prosessista on tullut.  Jos menisin vain halutessani, olisi viimeisen kolmen viikon aikana lenkkikertoja kertynyt tasan yksi. Se minun osaltani niistä ohjeista, joiden mukaan itseään ei kannata pakottaa liikkumaan. No, joskus on vaan pakko pakottaa. "Pelaatte, tai itkette ja pelaatte", totesi kahdeksannen luokan liikunnanopettaja, kun protestoimme lentopallon pelaamista vastaan. Hän oli muuten oikein mukava, reilu ja huumorintajuinen, ja hänellä oli hyvä pelisilmä.

Katselen maaliskuun lopusta tavoitekisan, Lissabonin puolimaraton saa kelvata tähän motivaation puutteeseen. Kohde saattaa vaihtua sitä mukaan, kun uusia tapahtumia tulee kalenteriin. Juoksen niin paljon kuin pystyn nostamatta lenkkikertoja kuuteen viikossa. Ajattelen, että kaikkeen tottuu ja jos tämmöisinä nihkeimpinä aikoina juoksee väkisin enemmän, niin ehkä siitä tulee ihan ookoota. Päivä pitenee ihan pian ja veikkaan kuitenkin, että pakkojuokseminen alkaa yllättäen "tuottaa tulosta" suurinpiirtein samoihin aikoihin, kun ei tarvi lenkkeillä pimeässä. Onneksi tämä tahmea vuodenaika on täällä kuitenkin lyhyehkö.

Lenkin jälkeinen aika on näinä päivinä eittäin mieluista

Pikkujouluja on tullut vietettyä pariin otteeseen. Ei ole juoksuhalukkuus niiden myötä noussut. Yleensä olen todella tarkka siitä, että en juo kahta juomaa enempää alkoholillisia juomia, jos seuraava päivä on lenkkipäivä. Kapinassani olen tästä lipsunut ja eihän sellainen lievästi höttöinen olo auta, kun muutenkin on innotonta. Onneksi ohjelmassa on ollut lähinnä pelkkää peruskestävyyslöntystelyä. Viikkokilometrit ovat pyörineet 60 kieppeillä ja jos suunnitelmat pitää, joulukuusta tulee vuoden kovin kuukausi. Ja pitäähän ne ellei sairastuminen tai loukkaantuminen osu kohdalle.