Vanhaa vuotta ja vähän uuttakin

Vuosi on onneksi vaihtunut ja oli taas sellainen vuosi, jota ei tule ikävä. Niin kuin olisi eletty 2020 uudestaan. Mutta uusi vuosi on aina toivoa täynnä. Yleensä toki turhaa toivoa, mutta toivoa se on sekin. Kunhan vielä päästään aina inhottavasta tammikuusta eroon, niin siitä eteenpäin onkin sitten yhtä juhlaa marraskuuhun asti. Paitsi tietenkin ne kuukaudet, kun olen tyytymätön helteisiin.

Lenkkeilyelämässä vuosi oli kuitenkin aivan kelpo. Juoksin viime vuonna n. 2400 kilometriä, joka oli vähän vähemmän kuin edellisenä vuonna. Maaliskuun lähes kolmen viikon tauko polvivamman takia pilasi määräennätyksen syntymisen. En kuitenkaan varsinaisesti keräile kilometrejä, joten siinä mielessä tuolla ei ole väliä. Maratonin jälkeen pidin suunnitellusti kaksi juoksutonta viikkoa. Nämä olivatkin vuoden ainoat tauot. Eli kokonaisuutena oli ehjä vuosi. Vähän ehkä hämmästyttää, että en siis ollut vuoden aikana kertaakaan sairaana. Eniten juoksin syyskuussa (304 km) ja vähiten maaliskuussa (58 km). Läpi joulukuun luulin, että siitä oli tulossa kovakilometrisin kuukausi. 281 kilsalla se jäi kuitenkin kakkoseksi, olin epähuomiossa sivuttanut syyskuun kokonaan.

Ensimmäinen maratonini oli tietenkin vuoden kohokohta. Edelleen olen sitä mieltä, että se meni niin hyvin kuin vain ensimmäinen maraton voi mennä. Pääsin myös epäviralliseen tavoitteeseeni, eli alle neljän tunnin. Seuraavaa maratonia, tai oikeastaan sille harjoittelua, suunnittelin jo saman päivän aikana. Puolimaratonista ja kympistä ei sitten olekaan mitään rapotoitavaa, koska en juossut kertaakaan kyseisiä matkoja. Vitosesta sain kesken maratonharjoittelusyklin puristettua joitakin sekunteja pois, mutta ei mitään merkittävää. Pitääkin laittaa tämän kuun ohjelmaan testijuoksut sekä vitosella että kympillä.

Vähemmän mukavaa juoksuvuodessa 2021 oli se, että jaksoja, jolloin olisin mieluummin ollut juoksematta, osui kohdalle useampi. Niistä selviän, kun olen saanut itseni uskomaan, että vastahakoinenkin juokseminen palvelee kokonaisuutta. Toinen iso huono puoli oli se, että lomamatkoja lukuunottamatta jouduin aina juoksemaan samaa reittiä. Viisi kertaa viikossa, viikosta toiseen, aivan samat maisemat. Kyllä se välillä tympäisee. Tähän ei ole kuitenkaan tulossa muutosta tänäkään vuonna, joten parempi vain yrittää olla tuskastumatta. Lihaskuntoharjoittelu jäi viime vuonna vähäiseksi. On vaan todella vastenmielistä puuhaa. Pitäisi kuitenkin. Tiedän kyllä. Samalla tavalla kuin tiedän, että kukkakaali olisi parempi vaihtoehto kuin suklaamousse. 

Repäisty Garmin Connectista 

Joskus, tai no useinkin, toivon, että kehittyisin nopeammin ja olisin ylipäätään nopeampi. Täytän tänä vuonna 40 ja se ei varmastikaan tule auttamaan. Haluan silti uskoa, että potentiaalisia kehittymisen vuosia on vielä edessä. On kiva huomata, että vuosien aikana on edistystä tullut, ja kadenssikin mennyt huimasti parempaan suuntaan! Kestävyysjuoksussa puhutaan usein myös koko juoksu-uran aikaisista kilometreistä ja kuinka iso vaikutus sillä on tuloksiin. Nojaudun siis tuohonkin, koska olen kuitenkin juoksennellut aika paljon parin viimeisimmän vuoden aikana. Sukelsin muutama päivä sitten Garmin Connectin ja Runalyzen datatulvaan ja siinä vierähtikin kokonainen ilta.

Vuodelta 2022 toivon tietysti sitä, että saisin juosta ilman loukkaantumis- ja sairasteluhuolia. Tähtään puolikkaalle maaliskuussa ja maratonille lokakuussa. Haluan parantaa aikoja, 1:49 ja 3:58. Jos niin ei käy, niin se on alisuorittamista ja valtava pettymys. Jospas tämmöinen julkinen paineiden luonti toimisi. Kaikkea voi yrittää. 

Hyvää uutta vuotta!