Kun harjoittelu tyssää sairastumiseen, niin yleensä harmittaa. Juuri nyt sairastelevia tuntuu olevan joka puolella, joka on tehnyt asiasta ehkä hieman vähemmän harmittavan. Joukkosairastaminen on helpompi hyväksyä. En ole suinkaan ainoa joka joutuu nyt vähän kärsimään. Olen aika huono potilas. Voivottelen ja vaikeroin enemmän kuin on tarpeellista. Huokailen ja tuskailen. Piipitän, että en saa enää ikinä elämässäni nukuttua, koska kurkku on liian kipeä ja hengitystiet niin limaa täynnä, ettei kenelläkään varmaan koskaan ole ollut koko maailmankaikkeuden historiassa. Ja jos on ollut, niin he kylllä sitten myös kuolivat siihen.
Kuumekin nousi. Eihän minulla ole kuumetta juuri ikinä. Lisätodiste siitä, että nyt kyllä on aivan älyttömän kipeää menoa. Vimeksi olin kuumeessa vuonna 2018, kun malawilainen vatsatauti pani parastaan. Mittailin kuumetta puolen tunnen välein ja raakuin, että joudun katsoa olympialaisia sairaana. Siis mitä? Eihän sairastamiselle ole juuri parempaa ajankohtaa kuin olympialaiset. Katsoin kelkkailut, lumilautailut ja jopa hiihdot, joka on minulle ihan viimeisimpiä penkkiurheilulajeja. Öisin katsoin NHL-otteluita, koska nukkuminen oli mitä oli.
Hyi, taas teetä! |
Vko 5 (Runalyze) |
Vko 6 (Runalyze) |
Helmikuun alkupuolisko meni hyvin ja kiitettäviä kilometrmääriä juosten. Ehkä ne juoksupohjat ei ole tässä siis minnekäään kadonneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti