maanantai 7. maaliskuuta 2022

Kohti uutta nousua

Blogini on harjoittelupäiväkirja ja tulee sellaisena pysymäänkin. Tämän postauksen kuvituskuvina on kuitenkin kuukauden Ukrainan-matkalla otettuja kuvia kesältä 2018.

Harkova

Sairastelut on vihdoin takanapäin. Kaksi viikkoa sitten luulin tervehtyneeni ja lähdin lenkille 21.2. jopa vähän innoissani. Lenkki oli hämmästyttävän hyvä ja sykkeetkin pysyi alhaalla, mikä oli erikoista ottaen huomioon, että sairastelun jälkeen asia on yleensä päinvastoin. Runalyze näytti suoraan ylöspäin sojottavaa vihreää nuolta, joka tarkoittaa, että kunto on kovassa nousussa. Kaksi päivää myöhemmin juoksin vähän pidemmän lenkin vähän kovemmalla vauhdilla. Jo iltaan mennessä oli kaktus kurkussa ja nieleminen oli inhottavaa. Pidin tämän jälkeen kolme juoksutonta päivää. Sunnuntaina 27.2. juoksin kympin mahdollisimman rauhallisesti. Runalyze antoi suoraan alaspäin sojottavan punaisen nuolen. Vähäinen harjoittelu alkoi näkyä. Kilometrejä viikkoon  kertyi 24. Helmikuun kokonaissaldoksi 185.

harkova

Viime viikko menikin normaalisti videllä lenkkikerralla. Pelkkää pk-vauhtia ja lenkkien pituutta lyhentäen. Sairaana olon jälkeen paluu kestää ärsyttävän kauan. Onneksi ei ole mihinkään kiire. Lihaskuntoharjoittelu on taas vaihteeksi tippunut kokonaan pois. Ajattelen, että joudun niihin hommiin vasta sitten, kun olen takaisin siinä kohdassa, missä olin ennen taukoa. Jonkinalsta itsepetosta varmaan pohjimmiltaan, mutta kaikki tekosyyt ovat tervetulleita, kun tavoitteena on lihaskunnosta laistaminen. Viikon treeneistä oli selvästi terävyys kateissa ja laiskottikin aikamoisesti useampana päivänä. 45 km näytti viikon loppusaldo. Nyt yritän paluuta harjoitusohjelman pariin ja jatkaa siitä, mihin kolme viikkoa sitten jäin.

kamjanets-podilskyi

odessa

Olen nyt lopullisesti haudannut ajatuksen siitä, että pääsisin tässä kuussa juoksemaan puolikkaan kisatilanteessa ulkomailla. Sopivaa kisaa ei vain ole löytynyt ja matkustusintokin on juuri nyt olematon. Omatoimisen puolikkaankin ajattelin siirtää huhtikuun puolelle, jotta ehdin tästä vielä rakentaa kuntoa. Eilen tuli tietooni, että Bakussa järjestetään puolimaraton toukokuun puolivälissä. En tiedä, haluanko juosta omatoimista vain kuukausi ennen tuota. Toisaalta Bakun puolikkaan ajankohta on jo todella lämmin. En tule ikinä suoriutumaan tuosta kisasta niin nopeaa kuin viileimmissä sääoloissa. Siksi haluaisin juosta puolikkaan ennen kuin sää lämpenee kunnolla. Haluan hyvän ajan ja enkan! Tuo toukokuun kisa sen sijaan tulee menemään läkähtyen ja aurinkoa kiroten ilman toivoakaan, että edes uskaltaisin yrittää saada kaikki tehot irti. Tämmöistä etukäteistuskailua helteistä jo maaliskuun alkupuolella.

hoverla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti