Viikko 16: lankeemus lounaalla

Tein päätöksen, että suunnittelen juoksuaikatauluni sään mukaan. Toisin sanoen tuulen. Ei haittaa, vaikka tulisi viisi peräkkäistä juoksupäivää, jos ne vain sattuvat olemaan viikon viisi vähiten tuulista päivää. Olen niin kyllästynyt. Nytkin mulkoilen vihaisesti ulos ikkunasta tuulen vinkuessa ja naapurin parvekkeen hyttysverkko-oven paukkuessa auki, kiinni, auki, kiinni...

Vko 16 (Runalyze)

Viime viikolla maanantaina olin oikein tyytyväinen itseeni, kun lenkin lisäksi suoriuduin voivottelematta niin liikkuvuustreenistä, putkirullailusta kuin venyttelystäkin. Toki sain noihin kulumaan suurinpiirtein koko illan, kun vitkuttelin niin paljon kuin vain mahdollista. Mutta tein silti ilman ääneen valittamista. 

Tiistaina tempovauhtisen lenkin vauhtia säätelin niin, että mennessä vastatuuleen juoksin pari sekuntia tavoitevauhtia hitaampaa. En tiedä, oliko vaikutus enemmän pään sisäinen, mutta en turhautunut läheskään yhtä paljon kuin normaalisti. Paluumatkalla sain kuitenkin ihan helposti kirittyä menetetyt sekunnit kiinni.

Keskiviikkona jumppasin kotona. Valitsemani jumppavideo oli ylävartalon lihaskuntoa, jossa oli myös "fun kickboxing cardio" -osuuksia. Toki hauskuus riippuu kokijasta, mutta vähän moittisin, että oli aika harhaanjohtavasti mainostettu. 

Torstaina tuuli 15 m/s ja oli jalat aika hyytelöä. Tämä oli viikon vaikein lenkki. Ei ollut tuntuma lähelläkään pk-lenkkiä. Eikä myöskään sykkeet. Näitä ei saa alkaa tulla nyt enempää. Ja jos tulee, niin melkein pudotettava pk-lenkkien vauhtia.

Lauantaina oli vuoden ensimmäisen aamulenkin vuoro. Voi ei, en muistanut, että aamuisin on olo niin hirveän veltto ja ponneton. Menee varmaan taas hetki, että saa itsensä totuteltua juoksemaan aamuisin. Kesäksi tämä muutos on kuitenkin melkein pakko tehdä. Nytkin jo puoli yhdeksään mennessä aurinko oli minun makuuni liian intensiivinen. Tein 5x800m kympin kisavauhtia. Ensimmäinen veto meni rimpuillen ja harmitellen, että ei tästä tule mitään. Meno kuitenkin parani ja lopputulema oli paljon parempi kuin pelkäsin.

Sunnuntaiksikin oli juoksua kaavailtuna, mutta lauantaina lounas lipsahti 12 tunnin pituiseksi. Tämän seurauksena vuoden, ellei vuosikymmenen, krapula. En siis edelleenkään päässyt tavoittelemaani 50 viikkokilometriin. Seuraamuksensa kaikella ja missattu juoksukerta siirtyi tälle kuluvalle viikolle. No, mitäs läksin.

Viikon paras: ei suuria pettymyksiä

Viikon huonoin: ei suuria ilonaiheita

Viikko 15: uuden (nousun) alku

Kaikki muuttui vihreäksi ihan hujauksessa. Baku on yleisilmeeltään varsin beige, joten yhtäkkinen vihreys tuntuu värien riehakkaalta esiinmarssilta. Riehakkaalta, ja oikeastaan jopa villiltä, on tuntunut myös pitkähihaisten ja -lahkeisten juoksuvermeiden tunkeminen "säilöön". Säilö on matkalaukku, koska muualllakaan ei ole tilaa. Paitsi siinä samalla vaatekaapin hyllyllä, jossa kesäiset juoksuvaatteet majailevat. Mutta en halua seuraavat puoli vuotta muistutuksia talvesta joka kerta, kun syystä tai toisesta vaatekaappia pengon. Poissa silmistä, poissa mielestä. Ratkaisen aika paljon arjen pulmia ja elämän isompiakin kysymyksiä tällä periaatteella. Suosittelen!

Vko 15 (Runalyze)

Jalat tuntuivat koko viime viikon aivan omituisilta. Ihan kuin molemmat polvet olisivat olleet jotenkin irtonaisia ja onttoja. En pysty tätä tunnetta tuon paremmin kuvailemaan. Ei kipua, ainoastaan outoutta. Kilometrejä kertyi jo lähes 50 ja tällä viikolla varmaankin pääsen pitkästä aikaa kyseisen merkkipaalun toiselle puolelle. Jo on aikakin. 

Sykkeet olivat taas vähän korkealla läpi viikon. Varmaan äskeisen lähes kolmen viikon tauon aiheuttama notkahdus kunnossa ja kohonneet ulkolämpötilat tämän aiheuttavat. Kuitenkin lähinnä liikutaan vielä ihan sallituissa rajoissa. (Niin sykkeiden kuin lämpötilojenkin suhteen...) Ainoastaan keskiviikon pk-lenkki meni liian korkeilla sykkeillä. Olen pääsääntöisesti tunnollinen pk-vauhtilönköttelijä. Ja harmistun vähän, jos pk-lenkin sykkeet eivät ole odotetulla/vaaditulla tasolla. 
  

Keskiviikkona viisi kilsaa tempovauhtia, tasan 5:00/km. Tämä sujui hyvin, mutta jalat olivat kyllä seuraavana päivänä väsyneet. Kuten myös perjantaina, jolloin ohjelmassa oli 5x800 metriä kympin kisavauhtia (4:55/km) 400 metrin palautuksilla. Ensimmäinen veto oli raskas. Totuttuun tapaan meno kuitenkin parani matkan edetessä. Kymppi ei tällä hetkellä kuitenkaan tuota vauhtia menisi millään keinolla.

Kevät on täynnä vuoden ekoja. Sunnuntaina oli vuoden eka lenkki, jonka jälkeen oli kova jano. Talven aikana on yleensä lenkkejä, joiden jälkeen ei edes tee mieli vettä, koska ei vain janota. Silloin yleensä juon lasillisen tai kaksi joka tapauksessa. Nyt ei enää tarvi muistuttaa itseään veden juomisesta. Pian toki saavutetaan ne ajat, jolloin lenkin aikana unelmoi vedestä, kaljasta, pirtelöstä ja ihan mistä vaan juotavasta. Onneksi ei kuitenkaan vielä!

Viikon paras: heipat talvivaatteille

Viikon huonoin: ontot polvet

Viikko 14: teemana tuuli

Olen tässä reilun puolen vuoden Bakussa asumisen aikana kehittänyt puhtaan vihasuhteen tuuleen. Kyseessä ei ole mikään lempeä, rakkauden kanssa leikittelevä pieni inho vaan tämä on tulta ja tappuraa. Kiroilen, kun taistelen parvekkeella märkien lakanoiden kanssa ripustaessani niitä kuivumaan ja tuuli paiskoo kylmää lakanaa vasten paljaita jalkojani. En halua syödä terasseilla, koska koko ajan joutuu jahtaamaan karkailevia lautasliinoja, kun unohtaa asetella oliiviöljypullon painoksi. Parturoinkin itse, koska en halua käyttää sitä n. 20 euroa kampaamopalveluihin. Ulkona ollessa hiukset muodostavat kuitenkin tuulenpesän.

Kaikkein eniten kuitenkin tuuli saa aikaan kipinöitä ja kiehumista aivoissa silloin, kun se pilaa mun juoksulenkit! Ja viime viikolla tuulta riitti. Haukuin mielessäni, ja välillä varmaan ääneenkin, tuulta todella rumin sanakääntein. Juoksu tuntuu turhauttavalta ja toivottomaltakin, kun puhuroi niin, että matka ei oikein etene, vaikka kuinka pistää parastaan. Tai kun pitää painaa päätä alaspäin, että saa vedettyä henkeä. Pah tuuli, inhoan sinua.

Vko 14 (Runalyze)

Koko viikon näkyi sykkeissä se, että ei tässä kyllä tällä hetkellä missään riemastuttavassa kunnossa olla. Lisäksi taisi paluu telakan jälkeen olla vähän liian aggressiivinen ja ehkä olisi kannattanut vielä yksi viikko himmailla. Mutta tehty mikä tehty. Jalat on sen verran tukossa, että toivottavasti tästä tarttui oppia matkaan seuraavaa juoksutaukoa silmällä pitäen.

Keskiviikkona oli paluu vauhtiharjoittelun pariin kolmen kilsan tempojuoksun kautta. Tuuli tosiaan huiteli paikoitellen 20 m/s. Mennessä myötätuuleen toki tuntui mukavalta. Myötätuuli on siitä ilkeä, että se ei koskaan tunnu läheskään yhtän kovalta kuin vastatuuli. Yllätyselementti, kun kääntyy paluumatkalle, on vähän samaa tasoa kuin ravintoloissa, joissa tilatessaan juomalistalta lemonadea saa eteensä lasillisen sitruunamehua. Nautinto kaukana. Sain kuitenkin pidettyä tempo-osuuden tavoitevauhdissa, 5:00/km.

Perjantaina neljä 800 metrin vetoa kympin kisavauhtia. Kaksi ekaa vetoa reiluun myötikseen ja kaksi seuraavaa sitten reiluun vastikseen. Vauhti olikin tasan kympin vauhtia, eli 4:55/km, mutta ei tuo enää viimeisen vedon aikana tuntunut kympin vauhdilta. Lähinnä siltä kuin olisin pinnistellyt testivitosen viimeistä kilsaa. Tuuli oli armoton koko viimeisen vedon ajan. Olisi ehkä naurattanut, jos olisin vihaltani kyennyt. En juuri koskaan kävele intervallien jälkeen, mutta nyt oli lähellä, olo oli sen verran hapokas. Pitää varmaan yrittää etsiä joku taulukko/laskuri, jolla voi tavoitevauhteja viilata tuulen voimakkuuden mukaan. Kun kuitenkin juoksen vauhtien mukaan, niin tämä tulee päätymään hermoromahdukseen tai muuten vaan itkuun, jos en saa jotenkin järkevästi tavoitevauhteja sorvattua.

Huh mikä valitusvirsi. Sorge.

Viikon paras: polvi ok

Viikon huonoin: TUULI ja asennevamma

Viikko 13: shortsikelit ja ihmisidiootit

Paluu polvipulmien jälkeen näyttää onnistuneen. Polvessa ei ole enää minkäänlaisia epänormaaleja tuntemuksia. Kuitenkin yllätti taas se, kuinka lyhyen juoksutauon jälkeen olisi ollut vaan niin helppoa jäädä lepäilemään! Ensin teki kamalasti mieli juosta, mutta paluulenkin jälkeen olikin sitten jo tunne, että kylläpä laiskottelu onkin ihanaa ja eihän juokseminen ollutkaan mitään erityistä. En ole oikein ikinä ymmärtänyt ihmisiä, joilla on halu ja polte harrastaa liikuntaa. Siis tykkään juosta, mutta en usko, että maailmani mitenkään mullistuisi, vaikka lopettaisinkin juoksemisen yhtäkkiä. En tiedä, mitä liikunnan jälkeinen hyvä olo on. Sellaistakin jotkut mainostavat. Olen siis iloinen, että polvi on taas juoksukunnossa, mutta mitään torvisoittokuntaa ei näkynyt, vaikka salaa niin toivoinkin. 

Vko 13 (Runalyze)

Viikolle sattuivat vuoden esimmäiset shortsi- ja t-paitakelit. Tuli myös todettua, että aurinkolasit pitäisi hommata. En tykkää juosta aurinkolaseissa, tai ylipäätään käyttää moisia, mutta ei taida olla vaihtoehtoa. Edelliset lasit menivät rikki muuttopuuhissa. Olivat kyllä niin rumat ja huonosti istuvat, että ei harmittanut. Sykkeet olivat koko viikon vähän korkealla, mutta se oli odotettavissa tauon jälkeen.

Maaliskuun kilometrisaldo jäi tietenkin tyngäksi, 58. Kesällä 2018 on ollut viimeksi yhtä vaatimatonta menoa.

Torstaina innostuin juomaan kolme kaljaa ja sehän kostautui perjantaina. Olen tullut siihen tulokseen, että kaksi kaljaa lenkkiä edeltävänä iltana on vielä ok, mutta kolmas ei vaan sovi kuvioon. Olo on räsynukkemainen seuraavana päivänä. 

Sunnuntaina bulevardi oli tupaten täynnä porukkaa. Talviluolistaan kömpineet ihmiset alkoivat ärsyttää ihan huolella. Itse bulevardi on todella leveä, mutta paikoitellen menin kapeampia sivupolkuja. Kun näillä tulee vastaan viiden ihmisen ryhmä rinta rinnan, niin vaihtoehdoiksi jää nurmikon kautta rämpiminen tai juokseminen päin. Valitsin jälkimmäisen, koska tuollaiset kulkuväylän tukkijat saavat näkemään punaista. Kaiken lisäksi he jäävät yleensä toljottamaan suu auki. En vain tajua, mistä tämä toimintamalli tulee. Jos olisin kävellen liikenteessä, niin minulle kyllä annettaisiin tilaa. Niukasti, mutta silti. Juoksijoiden kuitenkin näköjään kuuluisi koukata aina kulkuväylän ulkopuolelta. Romaniassa oli ihan sama juttu ja en kykene ymmärtämään miksi. En halua muuttua pyöräilijöiden kaltaiseksi kiukkupussiksi, mutta on vaikeaa, kun ihmisten käyttäytyminen on niin idioottimaista.

Kotona sai rauhoittua suklaan parissa

Tällä viikolla yritän paluuta normaalin juoksuohjelman pariin ja jos tempovauhti ja intervallit sujuvat, niin polvivaivan saanee tällä erää hyvästellä ja unohtaa.

Viikon paras: pystyn juosta

Viikon huonoin: älykääpiöt