tiistai 18. toukokuuta 2021

Aurinko armas... painu pilveen, kun minä juoksen!

Aurinko porottaa

Viime postauksessa sanoin, että pian aloitan helletuskailun. Pian on saapunut! Aurinko nujersi minut kesken vauhtilenkin aivan täysin. (Eli tämä on oikeastaan aurinkotuskailua, tuskinpa tuolloin oli edes hellettä.) Jouduin keskeyttämään. En luovuta lenkillä lähes ikinä. Oli pakko. Tai siltä se tuntui. Jälkikäteen tietenkin ajattelin, että olisihan sitä voinut vähän kovemminkin yrittää. Tämä sen jälkeen, kun olin ensin tärissyt pari tuntia sohvalla viltin alla, syönyt lounaan ja kolme jäätelöä. Kun olo oli taas ihmismäinen, niin oli helppo moittia itseään siitä, että ei muka yrittänyt tarpeeksi.

Lähdin tappioon päättyneelle lenkille varsin tietoisena siitä, että nyt on se kesän ensimmäinen todella lämmin päivä. Mielestäni aamukahdeksan jälkeen olisi pitänyt vielä olla maltillinen aurinko, mutta mitä vielä! Miten tuo hittolainen onnistuu kipuamaan niin korkealle niin varhain. Jo alkuverkan aikana kasvot tuntuivat tuskaisen lämpimiltä. Painu aurinko pilveen, mutisin. Vaikka taivaalla oli pilviä yhtä paljon kuin mummolaan pyöräillessä. Lähdin kuitenkin rohkeasti kympin kisavauhdilla ensimmäiseen 1600 metrin vetoon. Tämä vielä onnistui ihan ok. 400 metrin palautus meni liian nopeasti ja puolivälissä seuraavaa vetoa oli selvää, että tästä tulee ihan kamalaa. Vedon loppuessa koko kroppa oli ylikypsää spaghettia, pää tuntui räjähtävän kuumuudesta ja hädissäni mietin, onko Kaspianmeren vesi oikeasti niin likaista kuin miltä se näyttää... No, ihan varmasti vielä paljon likaisempaa. Aloitin kolmannen vedon; kylmät väreet, iho kananlihalla, aivoissa jääpuikko. Pinnistelin 400 metriä ja annoin olla. En ehkä olisi tuupertunut, mutta olo oli todella huono. 

Minulla on siis surkea kyky sietää aurinkoa. Pohdin, jos juoksisin vain pk-lenkkejä seuraavat neljä kuukautta. Mutta ehkä teen niin kuin viime kesänä, eli asetan vetojen tavoitevauhdit lämpötilan mukaan. Tähän löytyy laskureita netin ihmemaasta. Tuolla tavoin vauhtilenkeistä saisi kuitenkin jonkin verran siedettävämpiä ja ennen kaikkea olisi todennäköisempää, että pystyn ohjelman mukaisen lenkin ylipäätään juoksemaan. Nämä kelit on nyt taas vaan lusittava. Heat gainsit odottaa syksyllä. Toivottavasti.

Ihmeellisintä on se, kuinka paljon vaatteita joillakin lenkkeilijöillä on silloin, kun minä pakahdun ja läkähdyn. Luovutuslenkilläni näin kaksi tuulipukuista lenkkeilijää. Lisäksi yhden shortsimiehen, jolla oli päässä pipo!

Varjoisa katu

Muuten on ilahduttavaa, että on kesä. Se on vain tämä juokseminen, minkä kanssa se ei oikein sovi yhteen. Kesän tykkäämisessäkin on kuitenkin säävaraus ja kohta varmaan on se aika, että on mielestäni liian kuuma tehdä yhtään mitään muuta kuin istua ilmastoiduissa sisätiloissa.

Kaiken kaikkiaan juoksutreenit ovat sujuneet viime aikoina ihan hyvin. Kilometrejä on kertynyt kivasti. Oheisharjoittelu on taas jäänyt aika vähäiseksi. Tuttu virsi siis. Vielä auringosta, että paljon mukavampaa juosta iltaisin auringon ollessa laskemaan päin kuin aamulla auringon ollessa matkalla korkeuksiin. Vaikka illalla ilman lämpötila onkin korkeampi. Taidan vielä kokeilla aamuseiskalta juoksemista. Jos silloin kerkeäisi kotiin ennen kun on liian piinallista. Iltaisin bulevardi on kovin elämää kuhiseva ja se tietenkin hankaloittaa juoksemista.

Vko 18 (Runalyze)
Vko 18 (Runalyze)
Vko 19 (Runalyze)
Vko 19 (Runalyze)
 Luovutuslenkki 15.5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti