Viikko 3: hattu päästä huonossa kelissä lenkkeileville

Viime viikko oli vaihteleva ja sekava. Jos sen perusteella pitäisi vetää johtopäätöksiä, millainen juoksuvuosi tulee olemaan, niin arpomiseksi menisi. Sekamelskaviikot, joille ei pysty antaa oikein minkäänlaista päätöslauselmaa, inhottavat minua. Hyvät ja huonot viikot saavat vaihdella ihan vapaasti, mutta vahva aaltoilu saman viikon aikana on tympeää. 

Olen onnistunut karistamaan ylettömän herkuttelun sekä palauttamaan aina niin epämieluisan oheisharjoittelun ja kehonhuollon ohjelmaani. Sysäsin ne pois mielestä joulua pilaamasta, mutta niistä on ollut niin paljon hyötyä, että en viitsi kuitenkaan tämän pidemmäksi aikaa jättää unholaan.

Vko 3 (Runalyze)

Tiistaista torstaihin oli surkea sää. Märkää, kylmää, tuulen riepottelemia räntäkuuroja. Ei nyt suomalaiselle tietenkään mitään ihmeellistä. Vaikka sanotaankin, että kaikkeen tottuu, niin se toimii myös toisinpäin. Epämiellyttävyydet, joihin on tottunut, katoavat mielestä äkkiä, kun ne lakkaavat toistumasta tarpeeksi usein. Siispä voivottelin ja kirosin säätä. Tietenkin myös itse juoksuharrastusta ja rantabulevardin liukasta laatoitusta. Tiistaina pinta oli vähän jäinenkin ja turvauduin hölköttelemään parkkipaikoilla bulevardin varrella. Voi kuka tampio tuon bulevardin materiaalin on päättänyt!

Keskiviikkona tein 4x400m ja 4x200m mailin kisavauhdilla, eli 4:12/km. Tai yritin. Ainoastaan kaksi viimeistä onnistui. Kengät olivat märät, räntä piiskasi vasten kasvoja, olo oli ylimääräisissä vaatteissa kankea. Eivät ne siis oikeasti mitään ylimääräisiä olleet, mutta siltä se tuntui, kun ei ole tottunut. Kylmä oli silti, eli ei vaatteita ainakaan liikaa ollut. Illalla kotona selasin Stravan Finnish Runners -ryhmää ja olisin ottanut hatun päästä, jos sellainen olisi sattunut päässä olemaan. Kaikki lumihangessa, tuiskussa, sateessa ja tuulessa kitisemättä tarpojat ovat minun lenkkeilysankareita. Sama pätee myös niihin, jotka narisematta juoksevat helteessä, mutta palataan heihin vaikka toukokuussa.

Torstaina oli muuten siedettävämpää, mutta kylkeen pisti ja poliisilla oli joku maskiratsia meneillään. En voinut hetkeksikään ottaa huivia pois kasvoilta, kun seuraava poliisipari oli näköetäisyydellä heti, kun edellisen pisteen ohi oli päässyt. Mietin vain, että hienoa, kuinka alhaisen elintason maassa on varaa hassata rahoja tuollaiseen aivan turhaan tärkeilyyn.

Perjantaina saapui aurinko ja elämä kirkastui välittömästi. Sunnuntaina juoksin mailin (1,61km) testijuoksun. Osallistuin Bukarestissa asuessani kaksi kertaa mailin juoksutapahtumaan. Niistä parempi taittui aikaan 6:44. Nyt pääsin aikaan 6:47, johon olen ihan tyytyväinen, koska kyseessä oli omatoimikisa ja tuulikin oli tuntuva. Teki mieli jättää kesken 200 metrin jälkeen, mutta päätin juoksevani puoleen väliin vaikka mikä olisi. Siitä eteenpäin olikin sitten myötätuuli, joten matkan jatkaminen helpottui. En varmaan ihan pian ole mailia uudestaan omatoimikisana juoksemassa. Sen verran brutaali matka kyseessä. Pakko mainita, että juoksen 38-vuotiaana mailin minuutin nopeampaa kuin juoksin 16-vuotiaana 1500 metriä. Ihan kiva.

Viikon  paras: Aurinko

Viikon huonoin: Kankeus

Viikko 2: herkkuähkyssä tuulta vasten

Kasvispihvien tekemisestä ja syömisestä palkinnoksi kolme pakettia keksejä

Jotenkin ajattelin, että loppuvuoden märssäys olisi nyt tammikuun puoliväliin mennessä laantunut, mutta väärässä olin. Olo on lähes joka ilta nukkumista yrittäessä sellainen, että korvista ja silmäkuopista alkaa tursuta pureskeltua suklaa- tai keksimömmöä hetkenä minä hyvänsä. Voisi ehkä ottaa tavoitteeksi syömisen normalisoinnin ennen helmikuuta. Mutta herkut nyt vaan on niin paljon parempia kuin oikea ruoka. Ruoka on tylsää, herkut jyrää ja alkoipa taas tehdä mieli triplasuklaamuffinsseja. Olo on tietenkin lenkeilläkin ollut sellainen, että tietää syöneensä väärin ja liikaa.

Vko 2 (Runalyze)

Tuli juostua viikon aikana yli 50 kilometriä, jota ei ole tapahtunut sitten marraskuun ekan viikon. Vähän on tullut ajatuksia, että miksi tässä nyt juoksentelee, kun ei edes juoksutapahtumia ole näköpiirissä. En ole mikään tapahtumakeräilijä, mutta viimeisimmästä lappujuoksusta on aikaa yli vuosi ja olisi kiva, jos olisi joku tavoite kilpailunkin muodossa. Näihin aatoksiin vaikuttaa paljon sekin, että on tammikuu, jonka kanssa minä en yksinkertaisesti ole samoilla aaltopituuksilla ollenkaan.

Keskiviikkona ja perjantaina tuuli aika rapsakasti. Sopivasti juuri niinä päivinä, kun ohjelmassa oli intervalliharjoittelua. Keskiviikkona 2x1,6km vitosen kisavauhtia ja 4x400m mailin kisavauhtia. Sanotaanko, että ei ollut vastatuuleen mitään toivoa päästä lyhyemmissä vedoissa 4:10/km vauhtiin. Jalat tuntuivat hyytelöltä ja keuhkoista lähti hätäistä vinkumista. Oli voimat jääneet pitkien vetojen mukana matkan varrelle. Ei ollut urani onnistunein vetoharjoitus, olisi saanut loppua paljon aiemmin. Perjantaina 200 metrin nostot olivat paljon sulavampia, vaikka tuulen kanssa silloinkin sai taistella.

Sunnuntain pitkä lenkki ei ollut aivan yhtä kepeä kuin viikkoa aiemmin, mutta ihan mukava silti. Jälkeenpäin lounaalla tuttavan luona innostuin juomaan kaksi olutta ja olo oli suorastaan krapulainen koko loppupäivän. Pitkät lenkit ja alkoholi eivät kyllä oikein sovi samalle päivälle. On tullut todettua ennenkin, mutta jotkut ei vaan opi.

Viikon paras: Yli 50 km

Viikon huonoin: Tuuli ja kalja

Viikko 1: vauhdista huumaantunut

Vko 1 (Runalyze)

Vuoden ykkösviikon juoksut alkoivat tiistaina nihkeällä menolla. Tuntui tahmealta ja pystyi kuvitella, miltä tuntuu, kun on mummona hangessa. Vähemmän kevyeksi osoittautuvan pk-lenkin aikana ehtii aina mielessään voivotella, kuinka vaikeaa minkäänlainen vauhdikkaampi askellus tulee lähipäivinä olemaan, kun näin hitaallakin vaihteella olo on tällainen. Väsyneet, tönköt jalat ja takaisin sisälle halajava mieli eivät kamalan hyvää lupaa.

Ja 24 tuntia myöhemmin olo onkin aivan toisenlainen. Vetojen vauhdit karkaavat liian koviksi, mutta mitä väliä. Ei tässä kilpaurheilijoita olla eikä sellaiseksi muututa, joten harjoituksen ei aina tarvi täyttää tarkoitustaan viimeisen päälle. Keskiviikkona 1,6 km:n veto vauhdilla 4:44/km, 1,2 km 4:34/km ja neljä 400 metrin rypistystä alkaen 4:15/km, viimeinen 4:04/km. Viimeistä sai kyllä jo ihan tosissaan puskea, mutta sain hyvän tsempin päälle, kun saavutin nopealta vaikuttanutta juoksijaa askel askeleelta. Hän oli ehkä kevyellä pk-lenkillä hissuttelemassa, mutta taputin kuitenkin itselleni, kun sain pinnisteltyä ohi.

Torstai saattoi olla toivoa täynnä, mutta vatsa oli kyllä eri mieltä. Kyllähän minä taas kerran ajoissa vessaan ehdin, mutta olipa inhottavaa. Join kaakaota juuri ennen lenkille lähtöä ja sehän kostautui heti. Tiedän, että minun ei pitäisi syödä tai juoda mitään muuta kuin vettä, jos ohjelmassa on juoksemista heti perään. Mutta kun ei malta. Jos nyt tämän kerran ei tulisi mitään ongelmia. Vaikka oikeasti tuleekin ihan varmasti.

Perjantaina lyhyt lenkki ja seassa 200 metrin nopeampia intervalleja. 4:15-4:30/km. Ei ollut mikään unelmakevyt fiilis, mutta tulipahan tehtyä alle puolen tunnin juoksutreeni. Vitosen testijuoksuja lukuunottamatta en ole ajallisesti noin lyhyttä lenkkiä tehnyt varmaan muutamaan vuoteen.

Pitkä lenkki sunnuntaina oli pisin lenkki sitten marraskuun lopussa juoksemani omatoimipuolikkaan. Oli sumuista ja tuulista. Liikkeellä oli yllättävän monta juoksijaa, joista hämmästyksekseni muutama shortseissa. Kolme kanssajuoksijaa jopa tervehti. Yksi kättä heilauttamalla, yksi venäjäksi ja yksi englanniksi. Heippasin takaisin azerbaidzaniksi, koska ihmisellä on oltava periaatteita. Söin geelin, koska sellainen tuli mukaan otettua. En mielestäni sitä kuitenkaan varsinaisesti tarvinnut. Pk-vauhdilla 2,5 tuntia on minulle ehkä sellainen raja, että kaipaan energiaa juoksun aikana. Loppupäivän näpräsin kännykkää sohvalla ja mietin, että pitäisi putkirullata ja venytellä. Hyvin suunnittelin, eli puoliksi tein.

Viikon paras: Pitkän lenkin vaivattomuus

Viikon huonoin: Oheisharjoittelun ja kehonhuollon vähyys

Sopivien urheiluvaatteiden ostamisen vaikeus

Olen kärsimätön shoppailija. 177-senttinen ja pitkäraajainen. Valtaosan juoksuvuosistani asunut maissa, joissa liikuntaa harrastetaan vähänlaisesti ja täten myös urheiluvaatteiden valikoima on huono. Tämän yhdistelmän tuloksena minulla onkin kasa juoksuvaatteita, jotka istuvat huonosti tai ovat muuten vaan epäkäytännöllisiä. Toki kyse on ihan vaan virheostoksista eli oma moka, mutta joissakin asioissa valmistajatkin voisivat vähän skarpata. Tässäpä vaikeimmat ongelmakohtani urheiluvaatteiden suhteen:

Esimerkillisen pitkiä hihoja!

Liian lyhyet hihat/lahkeet. Minulla on yksi takki ja yksi pitkähihainen paita, joissa on tarpeeksi pitkät hihat, kuvassa esiintyvät Niken paita ja Hummelin takki. (Tuo Niken paita on ostettu Kuwaitista ja ehkä heidän markkinoilleen tehdään peittävyyden takia vaatteita kangasta säästelemättä.) Kaikissa muissa ranteet jäävät paljaiksi. Lahkeet ovat sen sijaan aina lyhyet. En ole koskaan löytänyt pitkälahkeista alaosaa, jossa lahkeet eivät olisi ainakin viisi senttiä liian lyhyet. Tämä lyhyys pätee myös yläosien helmoihin. Tekee mieli venyttää ja kitkuttaa alaspäin. Aivan kuin siitä olisi jotain apua. :) Takeissa olen kerran turvautunut miesten takkiin. Noh, pituus hyvä, mutta helma nousee juostessa lonkkaluiden yli ja siitä pikkuhiljaa vyötärölle. Miesten housujakin olen joskus sovittanut, mutta näyttävät päälläni surkeilta pötköiltä. En ole mielestäni mitenkään friikkipitkä, joten aika outoa, ettei pituisilleni naisille tunnu löytyvän urheiluvaatteita.

Huput. Inhoan huppuja. Tarvin hupun ainoastaan siinä yhdessä takissa, jota käytän jos sataa. Muuten se on minulle aivan totaalisen turha. Läpättää tuulessa ja sille ei yksinkertaisesti ole koskaan käyttöä. Huputtomia takkeja kaipaan siis lisää markkinoille.

Taskujen puute tai liian pienet taskut. Kun on ostanut uudet shortsit ja ensimmäiselle lenkille lähtiessä huomaa, että niissä ei ole taskuja. Tai on yksi tasku, johon sopii juuri ja juuri kotiavain. Minulle on käynyt näin jo kahdesti. Olo on samanlainen, kun uuteen asuntoon muuttaessa huomaa jonkun todella typerän yksityiskohdan tai puutteen ja ihmettelee, miten se jäi näytössä huomaamatta. Minulla on myös shortsit, joiden taskun suu on pystysuorassa, avonainen koko pituudeltaan eikä siinä ole vetoketjua. Tässä on ollut suunnittelu huipussaan. 

Haukutaan tähän samaan syssyyn vielä juoksutapahtumien järjestäjien into valita naisten paidan väriksi joku pinkin tai violetin sävy. Pakkohan nuo on kuitenkin loppuun käyttää, koska muu olisi tuhlausta. Pesuun 95 asteeseen siivousrättien kanssa ja toive, että eivät siitä selviä.

Tällaista kitinää tällä kertaa.

Vitonen 23:07 ja sipsiöverit viikolla 53

Viikko tuntuu olleen hirveän pitkä. Ei mitenkään huonolla tavalla, mutta hämmästyin, kun katselin viikon treenejä ja alkuviikon juoksut tuntuvat kamalan kaukaisilta. Ehkä kesken viikon vaihtunut vuosi vaikuttaa asiaan. Alkaneelta vuodelta juoksuasioiden saralla toivon kaikkein eniten sitä, että en joudu pitämään pitkiä telakoita. Lisäksi edes syksyllä olisi kiva päästä ottamaan osaa massatapahtumaan. Sen päräyttävämpiä toiveita ei mielessä ole. 

Vko 53 (Runalyze)

Kuulun niihin, jotka 5-6 vuoden välein yllättyvät, kun kalenterista löytyy 53. viikko. Tämänkertainen ekstraviikko osoittautui myötämieliseksi. Maanantaina onnistuin vitosella kirimään omaan ennätykseeni. Tämähän oli oikein mieluisa tapa lopetella vuotta. Ensimmäisen kilometrin aika oli 4:37 ja silloin vähän meinasin, että liian kovaa lähti. Mutta sehän olikin juuri sopiva. Vasta 3,5 kilometrin kohdalla alkoi tuntua vähän vaikealta. Olo oli aika voitonriemuinen, entisestä parhaasta ajasta lähti n. 20 sekuntia. Tietenkin samaa aikaan mietti väkisinkin, että olisiko mennyt samalla vaivalla alle 23 minuutin. Kisassa ja muiden kirittämänä ehkä. Kilometriajat olivat 4:37, 4:40, 4:40, 4:37 ja 4:33. Ainakaan vauhdinjaon epäonnistumisesta ei voi moittia. 

Keskiviikkona täysiä juostu vitonen näkyi kohonneina sykkeinä, mutta jalkojen puolesta kulku oli hyvää. Torstaina kilsan, 800 metrin ja 400 metrin vetoja. Kutakin kaksi ja vauhdit pitkien vetojen ~4:45/km, lyhyiden ~4:10/km ja kasisataset välimaastoon. Lyhyimmätkin meni vielä aivan nappiin, vaikka takana oli jo seitsemän kilometriä. Jes. Vauhtitreenit ovat kyllä sujuneet pääsääntöisesti todella hyvin viime aikoina. Positiivinen fiilis vauhdikkaan lenkin jälkeen on vaan niin motivoivaa.

Vuosi vaihtui ja alas meni liikaa alkoholia ja aivan älyttömiä määriä sipsiä. Tuttava tuli takaisin Britanniasta ja erehtyi kysymään, haluanko mitään syömistuliaisia. No, lähetin sipsilistan ja eipä ne pussit kauan kaapissa vanhenneet. Lauantaina olin kiitollinen, että lenkki oli hidas viisikilsainen. Eikä tänään juostu pitkä lenkkikään mitenkään hohdokas ollut. Olo oli raskas ja höttöinen. Polvikin kipeytyi parin viimeisen kilsan aikana, mutta on nyt kuitenkin jälkikäteen tuntunut ihan normaalilta. 

Lisäkilometrejä tälle vuodelle kerryttämään ja kovasti jo helmikuuta odottaen, koska tammikuu on kuukausista epämieluisin.

Viikon paras: Vitosen enkka

Viikon huonoin: Ruokavalion aiheuttamat olot