keskiviikko 3. elokuuta 2022

Taas juostaan

 Kipeä jalka

Huhtikuussa juoksin jalkani kipeäksi, todella kipeäksi. Mitään diagnoosia en koskaan hakenut, mutta sääriluussa oli lähes itkettävän arka pistemäinen kipukohta ja nyt kyseisessä kohdassa on sormiin tuntuva paksumpi kohta. Oliko rasitusmurtuma vai ei, mahdoton sanoa ja ei silllä enää ole väliäkään. Ensin juoksutauko ei haitannut yhtään. Parin viikon jälkeen kuitenkin turhauduin ja päätin yrittää juoksemista kivusta huolimatta. Vähän lohduttaa se, että en ole ensimmäinen juoksuharrastaja maailmassa, joka näin toimii. Rasitusvammat eivät kuitenkaan tahdon voimalla parane. Seurauksena oli turhautumista ja marinaa, kuinka koko loppuvuosi oli tässä, kunto romahtaa ja en enää ikinä viitsi aloittaa juoksemista uudestaan. Jälkeenpäin nuo ajatukset tuntuvat naurettavilta, mutta silloin ne olivat ihan todellisia. 

Näytin jalalle jäätä raivopäisesti. Kun pelkkä jääpalakylpy ei riittänyt (moppisangolle kerrankin käyttöä!), aloin hieroa jäälohkaretta suoraan sääreen. Tein myös paljon harjotteita, joiden on tarkoitus helpottaa penikoita, vaikka kipu ei ollutkaan yhtään penikkatautimaista. Toivoin silti, että kyse olisi ollut vain ärhäköistä penikoista. Näin järkevissä merkeissä siis vietin loukkaantumisjakson. Blogia en kirjoittanut, koska ei huvittanut. Tauon jälkeen en kirjoittanut, koska en halunnut jinxata. Loogista ajatuksenjuoksua.

40 vuotta
Täytin 40 vuotta. Olut ei liity asiaan muuten kuin keski-ikäisten tapaan ottaa kuvia alkoholijuomistaan.

Toukokuussa siis yritin muutaman kerran juoksemista väkisin. Kiukkuun ja "älkä kysykö mitään juoksemisesta" -oloon päättyi joka kerta. Kesäkuun puolivälissä jalka oli kivuton sekä kävellessä että yhdellä jalalla hyppiessä. Päätin, että tauko oli ohi. Jalka kyllä kipeytyi heti ensimmäisestä hissuttelulenkistä uudestaan, mutta kipu oli erilaista kuin vammakipu. Jatkoin lyhyitä lenkkejä. Joskus heinäkuun alkupuolella jalka tuntui enemmän tai vähemmän normaalilta ja aloitin lenkkien pituuden kasvattamisen. Loukkaantumistauon alkupuolella ilmoittauduin Poznanin maratonille 16.10. Olen se silmällä pitäen nostanut viikkokilometrejä todella aggerssiivisesti tietoisen riskin ottaen. Jos vamma uusiutuu, tai joku muu vamma nostaa päätään, niin oma vika, pikku sika. 

Toistaiseksi olen onnistunut juoksemaan pisimmillään puolimaratonin mittaisen matkan, joten ilmassa on toivoa, että ehdin vähän liian lyhyen maratonharjoittelusyklin suorittamaan. Seuraan Pfitzingerin 12 viikon ohjelmaa, jonka piikkiviikko on 55 mailia, eli 88 km. Tämä löytyy ainakin kirjasta Advanced marathoning. Varmaan myös internetin syövereistä, mutta mitään en tunnusta. Vähennän vähän harjoitteluohjelman kilometrimääriä, koska 88 kilsan viikko tuntuu hurjalta jo senkin takia, että en ole advanced.

Juoksu Bukarest
Vanhaan kotipuistoon Bukarestissa oli ilmestynyt kaista juoksijoille. Ei se kyllä toiminut, mutta kiva ajatus.

Kesäkuussa sain kasaan n. 50 kilometrä. Yhtään yli viiden kilsan lenkkiä en juossut. Oli mukavaa ylipäätään päästä juoksemaan. Tässä vaiheessa en vielä uskonut, että lokakuun maratonille on mitään mahdollisuuksia. Epätoivoismmillani ostin kompressiosäärystimet. Ne ovat kyllä kovin mukavat, vaikka rasitusvammoja niillä ei varmasti hoidetakaan.

Heinäkuussa pääsinkin jo 172 kilometriin. Juoksin viisi lenkkiä Suomessa ja 11 lenkkiä Romaniassa. Tykkään olla reissussa, mutta lenkkeilyn sovittaminen aikatauluun on joskus vähän hankalaa. Varsinkin kun on niin hemmetin kuuma. Suomessa oli vierailuni aikaan viileää, mutta muuten on tainnut olla yksi alle 30 asteen päivä; pahimmillaan +39 Timișoarassa. Lenkin pituudesta riippuen herään klo 4-6, jotta ehdin juosta ennen kuin aurinko uuvuttaa. Syön aamupalan ennen lenkkiä. Jos opettelisi juoksemaan ennen aamupalaa, niin ei tarvisi herätä aamuyöstä, mutta ei ole suunnitelmissa tyhjin vatsoin juokseminen. Ihan tarpeeksi kankeaa on aamupalallinenkin aamulenkkeily.

Siltoja Romaniassa
Craiovassa ja Aradissa. Tykkään silloista.

Juokseminen on oiva tapa nähdä kaupunkeja. Tai maaseutua, mutta itse olen kaupunkimatkailija. Stravan heatmapista voi vilkuilla, missä paikalliset juoksevat. Jos löytyy joki, järvi tai meri, niin homma helpottuu. Eksyminen ja kännykän kaivelu esiin vähenee huomattavasti. kun voi vaan seurata vesistöä. Jos yltyy oikein itsevarmaksi ympäristönsä suhteen, niin puhelimen tohtii jättää majapaikkaan. Aina ei ole mennyt ihan putkeen, mutta ei ole vielä kertaakaan jäänyt airbnb/hotelli löytymättä. Joissakin maissa, kuten Romaniassa, väyliä kevyelle liikenteelle ei juurikaan ole keskustojen ulkopuolella. Ajoradalla juokseminenkaan ei houkuttele, kun liikennekulttuuri on mitä on. Tämä tietenkin vaikeuttaa juoksemista, ainakin silloin kun ohjelmassa on pidempi lenkki. Joskus päätyy sahaamaan samaa pätkää edestakaisin, mutta aina ei voi olla ihanteellista. Romania on silti rakkausmaani ja oli huippua käydä kahden vuoden poissaolon jälkeen.

Oradea
Oradea

Matkustan hitaasti. En mene koskaan minnekään tiukalla aikataululla. Mieluummin olen viikon yhdessä paikassa kuin suhaan kolme pääkaupunkia samassa ajassa. Juokseminenkin helpottuu tällä taktiikalla. Kun jalat ovat väsyneet, voi vaan istua parvekkeella katsomassa ratikoita tai naapurin kukkaistutuksia ja ei tarvi väsyttää jalkoja lisää kävelemällä kilometritolkulla.

Viikonloppuna palaan viikkopostauksiin, tällä kertaa Wienistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti