Neljäs viikko viidellä juoksukerralla on takana ja tuntuu, että jalat ei missään välissä ehdi toipua täysin freeseiksi. Ihan kuin olisi jatkuva pieni jumitus. Kantapäät ovat myös hieman kipeät. Plantaarifaskiitti tietenkin kummittelee mielessä. Golfpallon ja kaiken muunkin järkevämmän puutteessa olen rullaillut jalkapohjia säilyketölkillä. Tai oikeastaan tölkkiä jalkapohjilla. Venyttelen myöskin jalkapohjia n. tuhat kertaa päivässä. Siltä ainakin tuntuu. Syitä kantapääkipuun voisi olla yhden lisätyn viikkojuoksukerran lisäksi muutama muukin.
Juoksen sataprosenttisesti asfaltilla, vaikka tiedän, että se ei ole mitenkään suositeltavaa. Minulla on kuitenkin lähimmälle pehmeämmälle juoksualustalle 45 minuutin rupeama julkisissa kulkuvälineissä, yhteen suuntaan. Lisäksi minun mielestäni juoksu menettää vaivattoman ja matalakynnyksisen aktiviteetin pointtinsa, jos juoksupaikalle pitää matkustaa. Eli rullailen ja venyttelen ja katson, onko pakko pitää taukoa. Olen myös miettinyt, että molemmat juoksukenkäparini ovat aika kovat. New Balancen Beaconit oli aikanaan kaikkea muuta kuin kovat, mutta nyt 700 kilometrin jälkeen ei tunnu olevan yhtään vaimennusta jäljellä. Pääsääntöisesti olen sitä mieltä, että kengän pitää kestää 1000 kilsaa ja nämä New Balancet ovatkin ekat juokskenkäni, jotka eivät tonniin asti ole kestäneet. Toiset kengät, eli Under Armourin HOVR Sonic 2, eivät koskaan ole kovin vaimennetuilta tuntuneetkaan. Tässä kyseisessä mallissa on ilmeisesti vaimennuksessa iso ero miesten ja naisten kenkien välillä, selvisi Googlea konsultoimalla. Voisi sitä siis kai kenkäkaupoillekin vaivautua, mutta ei kuulu minkäänlainen shoppailu itselleni mielekkäisiin puuhiin, niin inspiraatiota saa varmaan jonkun aikaa odotella. Eikä ihan hirveästi liikkeitäkään ole auki, kun ostoskeskukset ovat kiinni ja vain liikkeet, joihin on sisäänkäynti kadulta/ulkoa, saavat olla auki. Jotenkin luulen, että kengät eivät kuitenkaan ole syy tähän kantapääkipuun. Helpoin ratkaisuhan se kyllä olisi.
 |
| Vko 21 (Runalyze) |
Tässä oli vaikea viikko. Molemmat vauhtiharjoitukset tuntui silkalta kärsimykseltä. Varsinkin tiistain 200 metrin vedot vitosen kisavauhdilla oli sellaisia, että juoksu tavallaan hajosi koko ajan. Rytmistä oli mahdoton saada kiinni ja sorruin vilkuilemaan kelloakin koko ajan siinä toivossa, että homma olisi jo ohi. Viimeisen, eli 10. vedon aikana oli jo todella huono olo. Torstaina 2x3km tempojuoksusta jäi sellainen tunne, että ei kyllä menisi kymppi samalla vauhdilla. Sunnuntaina katsoin Google Mapseista, että oikaisenpa tuosta sivukatuja pitkin ja se meni juuri niin kuin tuollaiset pikaiset karttavilkaisut menevät. Päädyin jonnekin epämääräiselle alueelle, joka oli ihan keskustan kupeessa, mutta surullisen ränsistynyttä ja kertakaikkisen köyhää. Tuota mietti sitten loppupäivän. Eipä käy tasan jaot edes EU-maissa. En ole Bukarestissa yhtä kurjaa asuinaluetta nähnyt. Ja tulihan siinä itsellekin sitten vähän sellainen turha hätä, että täältä pitää päästä pois. Vaikka mitään uhkaavaa ei tapahtunutkaan.
Viikon paras: Viileämmät kelit
Viikon huonoin: Irtokoira
 |
| Vko 22 (Runalyze) |
Runalyze heittää innokkaasti sadesymboleita tilastoihin, mutta taitaa olla yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat, jolloin olen sateessa tänä vuonna joutunut juoksemaan. Tiistaina kilometrin pätkiä tavoitevauhtina vitosen kisavauhti, kilometrit sujui aikoihin 4:47, 4:45, 4:43 ja 4:46. Kiva, että meni noin tasaisesti, mutta viidettä kilometriä ei onneksi tarvinnut tehdä. On nämä aamujuoksut tahmeita. Kyseessä oli kyllä kolmas lenkki kahteen vuorokauteen, joten sekin varmasti painoi. Torstaina puoli tuntia tempojuoksua ja tämä tuli puolivälistä alkaen ihan tyydyttävästi. Tiistain ja torstain lenkkien keskivauhdit ihan sattumalta täysin samat. Perjantaina oli tarkoitus juosta aavistuksen kovempaa kuin toteutunut 6:39/km. Kävi joku ajatteluvirhe ja ja olin väärässä päivässä. No väliäkö tuolla.
Viikon paras: Sunnuntain aamulenkin yllättävä rentous
Viikon huonoin: Kantapääkipu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti