maanantai 18. toukokuuta 2020

Veltto, vetämätön ja energiavajeinen

Vko 20 (Runalyze)
Vko 20 (Runalyze)

Povasin vaikeaa juoksuviikkoa, koska edellinen viikko meni vain kertakaikkisen hyvin. Ei ollut yllätys, että näin myös kävi. Seka tiistain intervallit että perjantain tempojuoksu olivat hirveän vaikeita. Niin kurjaa oli, että seitsemännen 400 metrin vedon jälkeen luulin oksentavani. Oikeastihan sitä näyttää aina kestävän vähän enemmän kuin huonoimmalla hetkellä kuvittelee. Joten sain kaikki kymmenen vetoa tehtyä, mutta melkein oli laitettava huonovointisuuden takia kävelyksi jäähdyttelyhölkän sijasta. Sovittelin itseni kanssa diilin, että mikäli 30 sekunnin hölkkäilyn jälkeen vielä oksettaa, saan kävellä kotiin. Perjantaina tempoharjoittelu ei mennyt sen paremmin. Viiden minuutin jälkeen tuntui ihan uskomattomalta, että olen juossut kympin kovemmalla vauhdilla kuin nyt kamppailin 20 minuutin verran. Tuskaa lisäsi se, että puisto oli täynnä iloisia aamu-ulkoilijoita liikkumisrajoitusten poistumisen ja puistojen aukeamisen seurauksena ja minun oli pakko kärsiä hyväntuulisten ja hymyilevien ihmisten keskellä. Ai että kuinka otti taas päähän. Molemmat vauhtitreenit olivat aamujuoksuja ja minulla on olo aamuisin niin veltto, vetämätön ja energiavajeinen, että uskon vastaavien juoksujen sujuvan huomattavasti paremmin iltapäivisin tai iltaisin. Jos silloin pääsisi juoksemaan säällisissä lämpötiloissa. Viikon ei-aamulenkit sai tosiaan nautiskella tuollaisissa 30 asteen kesäisissä oloissa. Yökkis.

Sunnuntaina oli mielialaa nostattavaa päästä lenkille ilman ulkonaliikkumislomaketta ja stressiä siitä, onko liian kaukana kotiosoitteesta. Näin pieni asia piristi hetkeksi aikaa, vaikka muuten olo on henkisesti aika uupunut, kun on jotenkin tajunnut, että tämä kesä taisi olla hyvin pitkälti tässä. Edes ravontolaan olisi kiva päästä jossain vaiheessa. Elokuussa lenkkimaisemat näillä näkymin vaihtuvat Bukarestista Bakuun. En ole tästä kovinkaan innoissani, mutta niin monella menee niin paljon huonommin, että ihan kaikesta en kehtaa ääneen valittaa.

Vuoroviikkoteorian mukaisesti nyt on taas vuorossa hyvä juoksuviikko!

Viikon paras: Liikkumisrajoitusten poistumisen tuoma lenkkireittivapaus
Viikon huonoin: Vauhtikestävyys 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti