maanantai 12. heinäkuuta 2021

Viikko 27: startti kohti maratonia

zadar
Zadar

Maratonharjoitteluohjelman ensimmäinen viikko on takana. Oikeaa reittä pakottaa ja olo on nestevajainen koko ajan. Helteessä kävely kilometritolkulla joka päivä, juokseminen ja tietenkin lomakaljoittelu ovat kyllä kostautuneet varsin huonoksi yhdistelmäksi. Hätä ei kuitenkaan ole suuri. Loman varsinainen matkustusosuus on lähenemässä loppuaan. Kroatian rannikko on kaunis, mutta kuitenkin aika yksitoikkoinen ja kaupunki-ihmisenä odotan, että pääsemme Zagrebiin. Zagrebissa aiomme viettää vähän pidemmän ajan. Pdemmässä oleskelussa voi ottaa turistina olemisen rennommin. Juokseminen tulee varmasti helpottumaan, koska ei ole pakottavaa tarvetta tallustella koko päivää joka päivä siellä sun täällä.

polku puistossa

On ollut piristävää juosta uusia reittejä. Stravan heatmapista olen silmäillyt, missä kannattaa juosta ja suunnannut edes suurinpiirtein samaan suuntaan. Huteja on toki tullut. Teitä ja polkuja, jotka ovat päätyneet parkkipaikoille tai uimarannoille. Kerran kastuin läpimäräksi, kun Adrianmeri heitti kapealle jalkakäytävälle aaltojaan. Lämmön kanssa olen selvinnyt juuri ja juuri. Mutta ohjelmassa ei ole ollut mitään muuta kuin peruskestävyyslenkkejä. Mies on sen sijaan kärsinyt kuumuudesta minunkin puolesta. Välillä mietin, että noinkohan tuo selviää lenkiltä takaisin majapaikkaan ollenkaan...  

dubrovnik
Dubrovnik

Motivaatio maratonharjoitteluun on juuri nyt kohdillaan. Tietenkin jännittää, järjestetäänkö maratonia ylipäätään ja pääsenkö matkustamaan paikan päälle. Ljubljana 24.10. on tavoitteena. Jos käy niin, että tapahtuma perutaan, toivon perumisen tapahtuvan hyvissä ajoin. Todella pitkiä lenkkejä ei huvittaisi juosta ihan muuten vaan huvikseen kuitenkaan. 

Koronan olemassaolo ei juurikaan näy täällä Kroatiassa. Välillä tavallaan olen unohtanut koko riesan. Tervetullutta vaihtelua sekin. Monta kertaa olen havahtunut siihen, että minulla ei ole maskia mukana. Totta puhuen, paikalliset näyttävät suhtautuvan maskipakkoon suljetuissa sisätiloissa varsin leväperäisesti. En kuitenkaan itse halua olla se ulkomaalainen, joka soveltaa sääntöjä.

Vko 27 (Runalyze)
Vko 27 (Runalyze)

Ensimmäinen viikko maratonharjoittelua oli helpohko. Kilometrimäärä oli maltillinen. Mutta se sopi oikein hyvin matkustamisen lomaan. Vähänkin enempi juoksemista ja olisi tehnyt tiukkaa. Yhtenä iltana kävin lenkillä vähän klo 19 jälkeen, kaikki muut lenkit starttasivat jo aamulla ennen klo 7. Tiistaina oli viimeinen juoksu Garminin kanssa, jonka latauskaapelin siis unohdin kotiin. Sen jälkeen olen juossut kännykkä kädessä Stravaa käyttäen. Ei ole mitenkään ihanteellista, mutta aion selviytyä näin siihen asti, että menen takaisin Bakuun joskus elokuun loppupuolella ehkä. Onhan kännykän pitely aika rasittavaa. Puhelimeni on isohko. Enkä halua vesipulloa toiseen käteen, koska sitten menisi jo liian oudoksi. Vesipullolle olisi kyllä ollut käyttöä sunnuntaina. Ilman sykedataa juokeminen tekee minulle varmaan ihan hyvää. Eihän niitä käppyröitä aina pitäisi tuijottaa. Toivottavasti syyskuussa on edessä mukava yllätys eli alhaiset sykkeet!

Viikon paras: vaihtelua 
Viikon huonoin: liian lämmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti